4. helmikuuta 2012

Vaikeuksien kautta kookospalloiksi

On ollut niin kiireiset pari päivää, etten oo juuri ehtinyt keittiössä suhaamaan. Tai tekemään ainakaan mitään kirjoittamisen arvoista. Tämän päiväisen lasagnenkin ohje löytyy jo Kääpiölinnan omista resepteistä, niin eipä siitäkään kannata sen enempää jorista.

Neitiseni sen sijaan halusi väen väkisin tehdä kookospalloja ruotsinkirjansa ohjeen mukaan. Kirja vaan oli tietenkin koulussa. Esitin kyllä tästä askareesta mielipiteeni, mutta kun neiti oli päättänyt niitä tehdä, niin eipä häntä estänyt mikään eikä kukaan. Äitiinsä tullut :) Tähän kookospalloprojektiin sisältyi mm. kaurahiutaleiden leviäminen pitkin keittiön lattiaa ja siitä seuranneita murahduksia. Neiti ei tahtonut muistaa ainesmääriä, vaan laittoi aluksi aika summamutikassa aineksia kulhoon eikä keitos siinä vaiheessa vaikuttanut kovinkaan lupaavalta. Ensin päätin, etten sekaannu koko hommaan mitenkään. Mutta enhän mä sitten osannut pysytellä sivussa. Kun alkoi näyttää siltä, että kokeilu menee metsään ja pahasti, niin autoin sitten vähäsen. Etsin netistä kookospallojen ohjeita ja soveltaminen alkoi. Eli näin ne kookospallot sitten tehtiin, yhdistelemällä niitä osia mitä kirjan ohjeesta muistettiin netistä löytyneisiin ohjeisiin. Lopputulos oli ihan hyvä, vaikkei ihan heti olisi uskonut.

Kookospallot

100g voita
1dl sokeria
2tl vaniljasokeria
3rkl tummaa kaakaojauhetta
3dl kaurahiutaleita
1-2rkl vettä tai kahvia
Päälle:
kookoshiutaleita

  Sekoita pehmeän voin sekaan sokeri, vaniljasokeri, kaakaojauhe ja kaurahiutaleet. Nypi ainekset sekaisin. Lisää vesi tai kahvi ja sekoita tasaiseksi. Pyöritä pieniksi palloiksi ja kieritä pallot kookoshiutaleissa. Anna jähmettyä viileässä.

1 kommentti:

  1. Kookospallot on semmonen jälkiruoka jota olen aina halunnut laittaa mutta en vielä ehtinyt.
    Se on niin hyvä :)

    VastaaPoista