18. maaliskuuta 2013

Super Chicken

Mä oon vasta viime aikoina oivaltanut, että niinkin arkisesta ruoasta kuin broilerin koipi-reisipalat, voi oikeasti tehdä vaikka mitä. Ennen niitä tuli laitettua aina samalla tavalla uunissa kypsentäen ja lopulta pelkkä ajatuskin kyseisten broilerin osien syömisestä tökki ja pahasti. Nyt niitä ostaa ja tekee ihan mielellään näin arkiseksi ruoaksi. Harmi vaan, että aika harvoin löytää koipi-reisiä marinoimattomia. Siksipä usein huuhtelen enimmät marinadit pois ennen kypsentämistä, kun en siitä marinadista oikein piittaa. Ohje tämänkertaiseen broileriruokaan löytyi Seuran suuresta ruokakirjasta.

Muuten tein ruoan aikalailla ohjeen mukaan, mutta tuoreet herkkusienet jouduin vaihtamaan tölkkisieniin. Kaupan heviosastolla majailleet herkkusienet olivat niin ruttuisia ja nuupahtaneita, ettei niille ollut tilaa meidän sapuskoissa. Harmi. Nesteenä käytin pelkästään lihalientä, sillä viini ei ajatuksena oikein iskenyt. Tai oikeastaan laitoin vettä ja sellaisen fond "du chef"-liemivalmisteen. Suolan jätin suosista pois ja hyvä niin.

Pakko sanoa, että oon varsin positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvää ruoasta tuli! Ja parasta tuossa oli ehdottomasti kastike, joka oli täynnä makuja ja ihania tuoksuja. Broileritkin oli ihan ok ja todellakin jotain muuta kuin ne pelkästään uunissa kypsennetyt, valmiissa marinadissa lilluvat koipi-reidet. Pannulla kypsennetyistä broilereista tuli ihanan mehukkaita!

Tomaattinen herkkusienibroileri

3-4 broilerin koipi-reittä
4rkl vehnäjauhoja
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
5rkl öljyä
1tlk(70g) tomaattipyreetä
3-4dl lihalientä (tai osin tai kokonaan huokeaa punaviiniä)
(1tl suolaa)
vastajauhettua valko- tai mustapippuria
1tl kuivattua meiramia
1tl kuivattua timjamia
1 nippu persiljaa
300-400g herkkusieniä tai 1tlk kokonaisia säilykeherkkusieniä
0,5 sitruunan mehu
1rkl punaviinietikkaa

  Jos käytät valmiiksi marinoitua broileria, huuhtele enin marinadi pois ja kuivaa palat talouspaperilla. Leikkaa koipi-reidet nivelen kohdalta kahtia ja kierittele sitten jauhoissa. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna puolet rasvasta pannussa ja ruskista broileripalat siinä kauttaaltaan. Ruskista hetki myös sipulia ja valkosipulia.
  Sekoita tomaattisose, lihaliemi ja/tai punaviini, (suola,) pippuri, meirami ja timjami. Kaada seos pannuun. Hauduta broileripaloja hiljalleen noin 30 minuuttia.
  Puhdista ja paloittele herkkusienet tai valuta tölkkisienet. Valele sienille sitruunamehua. Hienonna persilja.
  Kuumenna loppu rasva pannussa ja hauduta herkkusieniä siinä, kunnes kaikki neste on haihtunut. Lisää sienet, persilja ja viinietikka broileripalojen joukkoon. Hauduta hetki. Tarjoa lisänä riisiä ja salaattia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...