21. maaliskuuta 2013

Take a little rice - risottoa porkkanoilla

Viikon kasvisruoaksi valikoitui tällä kertaa simppeli porkkanarisotto Yhteishyvästä bongatun ohjeen mukaan. Tai tottahan sitä hieman piti taas muutella, mutta sieltä se idea kyseiseen ruokaan lähti. Mulla on vaan suuren suuri ongelma risottojen kanssa. Ongelma juontaa juurensa mun inhosta juustoja kohtaan. Jotkut juustot kyllä uppoaa, mutta esimerkiksi risotoissa usein käytetty parmesaani on ehdoton no no! Ne juustot, jotka kelpuutan, ovat maultaan hyvin mietoja. Aurajuusto lienee ainoa poikkeus, mutta sitäkin oon oppinut syömään vasta viime aikoina. Vinkkejä mietoon, risottoon sopivaan juustoon otetaan kernaasti vastaan! Yritin tällä kertaa korvata parmesaanin jollain pastajuustolla, mutta sekin oli liian tuhtia tavaraa mun makuun. Ja risotosta tuli sillä aika paksua. Muuten ruoka olisi ollut ihan ok. Ainakin se tuolle neidille upposi ja se on tärkeintä.

Porkkanarisotto

3 porkkanaa
2 pientä sipulia
2rkl öljyä
2,5dl risottoriisiä
3dl porkkanamehua (laitoin kasvislientä)
5dl kasvislientä
2tl oreganoa
0,5tl suolaa (jätin pois)
rouhittua mustapippuria
1,5dl parmesaaniraastetta

  Kuori ja leikkaa porkkanat ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää porkkanat ja sipuli. Anna hautua 5 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää riisit, kääntele hetken aikaa ja lisää sitten porkkanamehu (tai osa kasvisliemestä). Anna nesteen hautua ja lisää kasvislientä hiljalleen imeyttäen, kunnes edellinen neste on imeytynyt. Sekoita välillä. Mausta lopuksi oreganolla, ripauksella suolaa ja pippuria sekä parmesaaniraasteella. Tarjoile esimerkiksi broilerin tai kalan lisäkkeenä, vaikka riittää kyllä ihan sellaisenaankin.




4 kommenttia:

  1. Olen myös joskus tätä risottoa tehnyt.:) Vaikea sanoa, millä parmesaanin voisi korvata. Itse tykkään lähes kaikista juustoista, ja mitä voimakkaampaa sen parempaa.

    VastaaPoista
  2. Ehkä sitä parmesaaniinkin tottuisi, kun sitä vain söisi. Tai sitten mun täytyy tehdä monta kokeilusatsia ja testata kaikki mahdolliset juustot :)

    VastaaPoista
  3. mä laitan mun kasvisrisottoon lorauksen kermaa ja ihan pikkasen sitä pastajuustoa, tulee hyvää! semmonen pehmeä muttei liian juustoinen. toki sitte pitää keksiä käyttöä lopulle kermalle :D

    VastaaPoista
  4. Kiitti Hanska vinkistä! Täytyy testata tuota kikkaa seuraavalla kerralla!

    VastaaPoista