15. maaliskuuta 2013

Help, I need somebody!

Kun Suomen UN Womenilta oltiin minuun yhteydessä ja kysyttiin kiinnostusta osallistua ruokablogien yhteiseen hyväntekeväisyyskampanjaan, en epäröinyt hetkeäkään. Olin vain riemuissani, jos avullani saataisiin kerättyä edes muutama euro hyvään tarkoitukseen.

Kampanja on herättänyt minussa monenlaisia ajatuksia. Toisaalta olen suunnattoman iloinen siitä, että minulla on mahdollisuus antaa lapsilleni joka päivä ruokaa, eikä heidän tarvitse olla nälissään. Vaikka emme ole rikkaita, emme edes keskituloisia, meillä syödään joka päivä ja vielä hyvin. Toisaalta olen suunnattoman surullinen siitä, että maailmassa on paljon lapsia, joilla ei ole mahdollisuutta kunnolliseen ravintoon ja he joutuvat menemään nälkäisinä nukkumaan. Olen myös surullinen niiden naisten puolesta, jotka joutuvat tosissaan miettimään, miten saisivat taattua lapsilleen riittävän ravinnon.

Eräs ystäväni kysyi miksi haluan auttaa ihmisiä, jotka asuvat niin kaukana, kun meillä Suomessakin on avuntarvitsijoita. Kysymys on ihan oikeutettu. Mielestäni kaikki ihmiset, jotka apua tarvitsevat, ovat siihen oikeutettuja. Yritän aina mahdollisuuksieni ja resurssieni mukaan osallistua keräyksiin, joilla pyritään auttamaan ihmisiä hädässä. Vaikka panokseni ei aina ole suuren suuri, uskon sen auttavan osaltaan. Toki on asioita, joita rahalla ei voi korjata, mutta ei se ainakaan haittaakaan.

Toivon että te, ihanat lukijani, osallistuisitte taisteluun nälkää vastaan. Jokainen lahjoitus on yhtä tärkeä. Meille muutama euron lahjoitus ei ole suuren suuri, mutta jollekin toiselle se voi merkitä parempaa tulevaisuutta. Rahallisten lahjoitusten lisäksi myös tiedon levittäminen on tärkeää!

Lahjoituksen voi tehdä osoitteessa

https://jelpi.fi/kerayssivut/kaapiolinnan-kookissa

Ohessa vielä suora lainaus UN Womenin kampanjasivulta:

Nälkä on ongelma, jonka ratkaisemiseen Sinä voit vaikuttaa


Naisten ja tyttöjen aseman parantaminen on tehokkain ratkaisu taistelussa nälkää vastaan. Kehitysmaiden viljelijänaiset voivat nostaa 150 miljoonaa ihmistä nälästä, kun he saavat oikeuden maahan, koulutukseen ja kunnollisiin työvälineisiin.

Tule mukaan! Myötävaikuttamalla sekä naisten oikeuksiin että nälän voittamiseen viemme maailmaa maratonharppauksen eteenpäin.

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women on maailman johtava naisten ja tyttöjen puolestapuhuja. Sinun tuellasi voimme yhdessä saada aikaan maailman, jossa jokaisella naisella on mahdollisuus ansaita omia tuloja, osallistua päätöksentekoon ja elää ilman väkivallan uhkaa.

Yksikään lahjoitus ei ole liian pieni muutoksen alullepanemiseen! 


  • 10 eurolla voidaan parantaa polttopuuta säästävien liesien saatavuutta. Tuhansia naisia ryöstetään ja raiskataan puunhakumatkojen aikana. Lähes kaksi miljoonaa kuolee joka vuosi huonojen liesien myrkyllisiin savuihin. Ekoliesi keventää ruokaturvattomien maiden naisten ja tyttöjen työtaakkaa ja parantaa heidän terveyttään ja turvallisuuttaan.
  • 50 eurolla voidaan tukea naisten oikeutta maahan Ruandassa. UN Womenin tuella koulutetut lakineuvojat ja tarkkailijaryhmät auttavat naisia saavuttamaan oikeuden omistaa ja periä maata. 100 000 naista hyötyy tästä uraauurtavasta ohjelmasta.
  • 200 eurolla voidaan parantaa tuoreen ruoan saatavuutta ja kohentaa torikaupasta elantonsa saavien naisten työoloja rakentamalla neljälle naiselle markkinapaikka Liberiassa. Naiset saavat turvallisen työympäristön, toimivan vesihuollon ja asianmukaiset varastotilat myyntituotteille.

Lahjoittamalla UN Womenille tuet työtä naisten oikeuksien puolesta kaikkialla maailmassa. Hintaesimerkit ovat arvioita siitä, mitä lahjoitetulla summalla voidaan saada aikaan.



KIITOS!

2 kommenttia: