7. kesäkuuta 2019

Emoji-kakku ♥

Viime viikonloppuna sain tehdä varsin hauskan kakun. Päivänsankari oli kovasti toivonut kakka-emojeilla varustettua kakkua, joten tottahan lapsen piti sellainen saada! Koristeluhan tässä kakussa on varsin yksinkertainen, mutta onhan tuo aika hauska. 
 

Kakussa oli seitsemän munan kaakaopohja, välissä mansikkarahka- ja suklaatäytteet sekä tuoreita mansikoita. Kakku on kuorrutettu suklaavoikreemillä. Koristeet on sokerimassaa. 


Paljon onnea vielä päivänsankarille! ♥

5. kesäkuuta 2019

Ihana, makea raparperi-toscapiirakka ♥

Mä olen aika onnellinen, sillä vihdoin meidän perheessä on päästy takaisin normaaliin ruokavalioon. Viime kesänähän toinen muksuista joutui gluteenittomalle ruokavaliolle ja kun vihdoin sai totutella syömään tavallista ruokaa, joutui toinen lapsista täysin viljattomalle. Ja mikä huvittavinta, tämä tapahtui samana päivänä. Mutta nyt, nyt nuo molemmat saa taas syödä mitä vain! 

Ei sillä, kyllähän noiden ruokavalioiden kanssa pärjäsi, mutta onhan se paljon helpompaa, kun ei tarvitse kaikkia tuoteselosteita lukea niin tarkkaan. Etenkin kun pakkausten tekstit on viime vuosina selvästi kutistuneet ja monesti sai kaupassa tihrustaa paketteja eri kulmista ja miettiä, että mitähän nämä sisältää. Ikänäöllä ei tietenkään ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. 

Mutta niihin syömisiin. Sen kunniaksi, ettei meillä tarvitse enää vältellä viljoja/gluteenia, leivoin aivan tuikitavallisen raparperi-toscapiirakan. Ai että, se oli hyvää! Lapsia ajatellen minä tämän tein, mutta enhän muistanut, että toinen oli lähtenyt neljäksi viikoksi Ruotsiin ja toinen ei nyt muuten vaan syö raparperipiirakkaa. No, jäipä mulle vähän enemmän. Ja kyllä, vaikka olen hiljalleen toipumassa yli kolmen vuoden sairastelusta, niin muisti ei vielä pelaa ja pystyn vallan hyvin unohtamaan tällaiset oleelliset asiat, kuten onko lapsi kotona seuraavat neljä viikkoa vai ei. :D 


Raparperi-toscapiirakka

Pohja:
150 g voita
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
3,25dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 dl raparperia kuutioina
Toscaseos:
100 g voita
1½ dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl kermaa 
100 g mantelilastuja

  Paloittele raparperit. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, jokaisen jälkeen nopeasti vatkaten. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon ja lisää seos taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina kevyesti voideltuun piirakka- tai irtopohjavuokaan (halk. n. 24cm). Taikina on aika paksua, mutta levittyy kyllä. Levitä raparperikuutiot päälle. Paista 175 asteisessa uunissa 15 minuutin ajan.
  Mittaa kuorrutteen voi ja sokeri kattilaan, kuumenna sekoitellen, kunnes sulavat. Lisää loput ainekset ja anna kiehua pari minuuttia hiljalleen. Kaada toscaseos piirakan päälle ja kypsennä vielä 15-20 minuuttia. 
  Tämä maistuu hyvin sellaisenaan, mutta kermavaahto tekee tästä vielä parempaa. 



3. kesäkuuta 2019

Vadelmatäytekakku ylioppilaalle ♥

Viikonloppuna sain tehdä kakut erään uuden ylioppilaan juhliin. Toiveena oli vadelmatäytekakku kaakaopohjalla, kermavaahdolla, suklaaganachella sekä marjoilla. Kakkuja tein kaiken kaikkiaan neljä, joista kolme oli kuuden munan ja yksi kahdeksan munan. Kakuissa on kolme täytekerrosta ja näistä tuli kyllä melkoisen korkeat.

6 munan vadelmatäytekakku

Kakun päällä olevan ganachen tein tummasta suklaasta. Jotenkin tuo tumma suklaa ei mua tottele ja ensimmäinen ganachesatsi epäonnistui. Jälleen kerran olisi pitänyt kuunnella omaa vaistoa, eikä noudattaa ohjetta orjallisesti. Ganache näytti liian paksulta ja sitähän se todellakin oli. Seuraavat erät tein silmämääräisesti ja ne onnistuivat paremmin.

Vadelmatäytekakku

6 (8) kananmunaa
sokeria
kaakaojauhetta
perunajauhoja
vehnäjauhoja
1 tl (1½ tl) leivinjauhetta
Kostutus:
Spriteä
Vadelmatäyte:
400-450 g (600-650 g) vadelmaa
7½ (10 dl) vispikermaa
350 g (500 g ) mascarponea
6 (8) liivatelehteä
5 rkl (6 rkl) vettä
3 dl (4-4½ dl) tomusokeria
1 tl (2 tl ) vaniljasokeria
Päälle:
5 dl (6 dl) vispikermaa
2 rkl (2½ rkl) vaniljakreemijauhetta
maun mukaan tomusokeria
Suklaaganache:
65 g (90 g) tummaa suklaata (Brunberg)
reilu ½ dl (n. 0,8 dl) kuohukermaa
pikku nokko voita
Koristeeksi:
tuoreita marjoja

   Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Voitele (ja jauhota) pyöreä vuoka (halk. n. 23-24cm/6 munaa, 25-26cm/8 munaa). Riko munat kulhoon ja punnitse ne. Kerro  munien paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi.
 Punnitse jauhoja, perunajauhoja ja kaakaojauhetta yhteensä saman verran, kuin sokeriakin. Vehnäjauhojen osuus on 70%, perunajauhojen ja kaakaojauheen yhteensä 30%. . Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. 
  Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 45 minuuttia, 8 munan kakkua n. 55 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Nykyään en enää tutki kakkupohjien kypsyyttä tikulla, vaan kun kakku alkaa irrota vuoan reunasta, on kakku kypsä. Mutta tikkutesti toimii kyllä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
  Soseuta sulaneet ja valutetut vadelmat sauvasekoittimella. Painele seos siivilän läpi, jolloin saat siemenet pois. Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää vatkaamisen loppupuolella mascarpone, vadelmasose, vaniljasokeri ja tomusokeri. Puserra liivatteista vedet pois ja liuota liivatteet kuumennettuun vesitilkkaan. Anna jäähtyä hetkisen ja lisää liivate ohuena nauhana vadelmatäytteeseen samalla hyvin sekoittaen. Tarkista maku ja lisää tomusokeria tarvittaessa. 
  Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Kokoa kakku kelmutettuun vuokaan tai suoraan tarjoilualustalle reunavuoan tai sopivan kokoisen irtopohjavuoan reunan sisään. Nosta päällimmäinen levy vuokaan/alustalle. Kostuta varoen ja levitä päälle 1/3 vadelmavaahdosta. Nosta päälle seuraava levy, kostuta ja täytä. Tee viimeinen kerros samoin. Nosta vielä kakkulevy päälle, kostuta. Peitä kakku kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. 
  Lisää päälle tulevan kerman joukkoon tomusokeri ja vaniljakreemijauhe. Vatkaa vaahdoksi. Levitä kerma kakun päälle ja reunoille tasaiseksi kerrokseksi. Nosta kakku kylmään ja anna jäähtyä kunnolla ennen ganachen lisäämistä. 
  Hienonna suklaa ja nosta (teräs)kulhoon. Lämmitä kerma kattilassa höyryävän kuumaksi mutta älä keitä. Kaada kuuma kerma suklaan joukkoon ja anna seoksen seistä hetki. Lisää halutessasi pieni nokko voita tuomaan kiiltoa. Sekoittele sitten varovasti niin kauan, että suklaat sulavat. Jos suklaa ei tahdo sulaa, voit pitää teräskulhoa hetken liedellä jälkilämmöllä. Varo ettei suklaa pala! Jos ganache tuntuu puolestaan kovin juoksevalta, anna sen jäähtyä hetki. Kaada sitten varovasti kakun reunaan. Vedä ganachea paikka paikoin esim. lastalla reunaa kohden, jotta se lähtee valumaan. Huom! Liian kuuma suklaa sulattaa kerman ja liian kylmä ganache ei valu/leviä kauniisti. 
  Koristele kakku tuoreilla marjoilla.

1. kesäkuuta 2019

Pienen pojan autokakku mansikka-valkosuklaatäytteellä ♥

Josko sitä hetkeksi unohtaisi noiden vanhojen muistelun ja kertoilisi kakusta, jonka sain tehdä erään pienokaisen 1-vuotissynttäreille. Autot on kovasti päivänsankarin mieleen, joten tottahan niitä sitten kakkuunkin toivottiin. Kakusta tuli ihanan hempeä ja mun mielestä just sopiva pienen autofanin synttäreille. Idean kakun ulkonäköön sain Marsispossun tekemästä kakusta.

Kakussa on vaalea, kuuden munan pohja. Välissä on mansikkarahkatäyte tuoreiden mansikoiden kera sekä valkosuklaatäyte. Päällä kerma. Koristeet on sokerimassaa.



Mansikka-valkosuklaakakku

Pohja:
6 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kostutus:
Sprite
Mansikkarahkatäyte:
4 dl vispikermaa
2 prk mansikkarahkaa (Makea mansikka)
2 rkl mansikkatomusokeria
2 rkl vaniljakreemijauhetta
200 g tuoreita mansikoita
Valkosuklaatäyte:
3 dl kermaa
125 g mascarponea
125 g valkosuklaata
Päälle:
5 dl vispikermaa
2 rkl vaniljakreemijauhetta
maun mukaan tomusokeria
tippa sinistä pastaväriä
Koristeeksi:
sokerimassakoristeet
erilaisia kakkukoristehelmiä
strösseliä
marenkeja

  Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Voitele (ja jauhota) pyöreä vuoka (halk. n. 23-24cm). Riko munat kulhoon ja punnitse ne. Kerro  munien paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi.
  Punnitse vehnäjauhoja ja perunajauhoja yhteensä saman verran kuin sokeriakin. Tästä vehnäjauhojen osuus on 70%, perunajauhojen 30%. Sekoita joukkoon leivinjauhe. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. 
  Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Nykyään en enää tutki kakkupohjien kypsyyttä tikulla, vaan kun kakku alkaa irrota vuoan reunasta, on kakku kypsä. Mutta tikkutesti toimii kyllä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
  Valmista täytteet. Vatkaa mansikkatäytettä varten kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää rahka, tomusokeri ja vaniljakreemijauhe. Vatkaa tasaiseksi, hyväksi vaahdoksi.
  Valmista suklaatäyte. Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata mikrossa vähän kerrallaan välillä sekoittaen. Jätä suklaa jäähtymään. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa tuorejuusto tasaiseksi eri kulhossa, lisää joukkoon hieman jäähtynyt suklaa ja vatkaa tasaiseksi. Sekoita kermavaahto joukkoon. 
  Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Kokoa kakku kelmutettuun vuokaan tai suoraan tarjoilualustalle reunavuoan tai sopivan kokoisen irtopohjavuoan reunan sisään. Nosta päällimmäinen levy vuokaan/alustalle ja kostuta. Levitä päälle puolet mansikkatäytteestä. Pilko mansikat ja levitä puolet mansikoista täytteen päälle. Nosta päälle toinen kakkulevy. Kostuta ja levitä päälle suklaatäyte. Päälle taas kakkulevy, kostutus ja loput mansikkatäytteestä sekä mansikoista. Nosta viimeinen kakkulevy päälle, kostuta. Peitä kakku kelmulla ja anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.
  Mittaa päälle tulevasta kermasta desi eri kulhoon. Lisää ensin suuremman kermamäärän joukkoon tomusokeri ja vaniljakreemijauhe ja vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää pienempään kermatilkkaan nokko tomusokeria sekä tippa sinistä pastaväriä. Vatkaa vaahdoksi.
  Levitä ensin kakun päälle tasainen kermakerros. Levitä sitten valkoista kermaa ohut kerros kakun reunoille. Levitä sininen kerma kakun alareunaan ja levitä sitten loppu valkoinen kerma kakun reunan yläosaan. Tasoita reuna esim. tukevalla palettiveitsellä.
  Nostele koristeet kakun päälle ja heittele kakun alareunaan strösseleitä. Koristelu kannattaa tehdä mahdollisimman lähellä tarjoilua, ettei strösselit ja marengit sula.

Vinkki! Tee sokerimassakoristeet hyvissä ajoin, niin pysyvät paremmin pystyssä, eivätkä sula niin helposti. Autoissa ja pilvissä on cocktailtikut, joiden avulla ne pysyy kakussa kiinni.