Näytetään tekstit, joissa on tunniste linssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste linssi. Näytä kaikki tekstit

23. helmikuuta 2023

Bataatti-linssikeitto ♥

Mä aina välillä yritän tehdä itelleni jonkin keiton, jota saan sitten muutaman päivän syödä lounaaksi. Yleensä nimittäin käy niin, että kun lounasta pitäisi syödä, en mukamas keksi kaapista mitään syötävää. Tämä johtaa siihen, että en syö mitään ja hetken päästä oon nälkkäkiukkuineni varsin huonoa seuraa. Etenkin nyt kun liikkuu paljon enemmän kuin ennen, olisi syytä joskus syödäkin. Kuulemma. 

Tällä kertaa keittelin bataatti-linssikeiton Sari Spåran reseptiä soveltaen. Ohje löytyi Sarin Talven maku -kirjasta. Kirja on kerrassaan ihana, kuten kaikki muutkin Sarin kirjat! Keittokin oli ihan hyvää, joskaan yksistään ei nälkää ihan hirveästi pitänyt. Mutta voi silti tehdä toistekin. :)



Mausteinen bataatti-linssikeitto

2 rkl öljyä 
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
pieni pala tuoretta inkivääriä
1 rkl punaista currytahnaa
½ tl chilirouhetta
2½ dl kookosmaitoa
1 (n. 750 g) bataatti
7½-8 dl vettä
2 kana- tai kasvisliemikuutiota
140 g punaisia linssejä
2 rkl sitruunamehua
Lisäksi:
cashewpähkinöitä 

  Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja hienonna inkivääri. Kuori ja paloittele bataatti. Kuumenna öljy pannulla. Lisää sipuli ja kuullota hetki. Lisää inkivääri ja valkosipuli ja jatka kuullottamista vielä pari minuuttia.   
  Lisää pannulle currytahna, chilirouhe ja kookosmaito. Anna kiehua miedolla lämmöllä muutama minuutti. Lisää joukkoon bataattikuutiot, vesi ja liemikuutiot. Keitä hiljalleen kannella peitettynä n. 10 minuuttia. 
  Huuhdo linssit ja lisää ne ne pannuun. Jatka keittämistä kannella peitettynä vielä n. 10 minuuttia tai kunnes bataatit ja linssit ovat kypsiä. Mausta sitruunamehulla. Soseuta keitto sauvasekoittimella. 
  Paahda cashewpähkinöitä kevyesti kuivalla pannulla. Rouhi paahdetut pähkinät ja tarjoa keiton kanssa.

30. maaliskuuta 2020

Bolognese belugalinsseistä

Tytölle on hetkittäin hieman haasteellista keksiä uusia ruokia, kun kasvikset joita suostuu syömään, on aika vähissä. Paprikat sun muut saa aina tiputtaa resepteistä pois, eikä aina viitsisi tehdä tomaattikeittoja. Linsseistä tykkää, joten uskaltauduin sitten kokeilemaan pastakastiketta belugalinsseistä. Pakko tunnustaa, etten ollut moisista koskaan kuullutkaan, mutta kiitos ihmeellisen internetin, sain selville mitä kyseiset linssit ovat. Kuvittelin että belugalinssejä saisi metsästää kissojen ja koirien kanssa, mutta niitä löytyikin ihan lähikaupan valikoimasta.

Ohjeen belugalinssibologneeseen löysin Mattias Kristianssonin kirjasta Vegeä aamusta iltaan. Kyseisen kirjan nappasin joskus mukaani kirja-alesta ja nyt kun sitä tarkemmin selailin, löytyi siitä monta mielenkiintoista ohjetta. 


Belugabolognese

1 sipuli
4 valkosipulinkynttä 
2 rkl tomaattipyreetä
2 dl belugalinssejä
400 g tomaattimurskaa
200 g ranskankermaa
2 dl vettä
ripaus (ruokokide)sokeria
1 tl oreganoa
1 tl basilikaa
1 tl suolaa
mustapippuria 
öljyä
Lisäksi:
parmesaania
spagettia

  Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulisilppuja pannulla tilkassa öljyä, kunnes sipulit pehmenevät ja saavat hieman väriä. 
  Lisää pannulle tomaattipyree, huuhdellut linssit, tomaattimurska, ranskankerma ja vesi. Mausta sokerilla, kuivatuilla yrteillä sekä suolalla ja pippurilla. Sekoita hyvin.
  Peitä pannu kannella, kuumenna kastike kiehuvaksi ja anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 25 minuuttia tai kunnes linssit ovat kypsiä. Sekoittele välillä. Kastike näyttää aluksi hyvin vaalealta, mutta tummuu kypsyessään. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.
  Tarjoa bolognese keitetyn spagetin ja parmesaaniraasteen kera.


23. kesäkuuta 2018

Kasvisruokakokeiluja osa 3: Ihan kelpo linssi-porkkanakeitto

Tyttö tuli taas alkuviikosta kotiin, joten täytyy taas alkaa miettimään tätä kasvisruokapuoltakin. Sitä niin helposti turvautuu niihin samoihin, tuttuihin pastoihin tai kesäkurpitsavuokiin, mutta ihan vaihtelun vuoksi on syytä keksiä välillä jotain muutakin. 

Tällä kertaa tein tytölle pienen satsin porkkana-linssikeittoa vanhasta Pirkasta löytynyttä ohjetta soveltaen. Tyttö ei ole mikään suuri keittojen ystävä, ja sosekeitot on ihan ehdoton ei, mutta tällaiset linssikeitot saattaa jopa mennäkin. Etenkin, kun jättää keiton vähän paksuksi. Annos ei ole mikään hirmuisen suuri, joten jos teet tätä isommalle sakille, tee suosista tuplaten.




Linssi-porkkanakeitto

1 sipuli
2 porkkanaa
pieni pala palsternakkaa
2-3 pientä perunaa
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chilipalko
1 rkl öljyä
1-2 tl punaista currytahnaa
2 rkl tomaattipyreetä
7-8 dl vettä
1½ kasvisliemikuutiota
1½ dl punaisia linssejä
1 rkl sitruunanmehua
kourallinen rucolaa
(suolaa)
Jogurttikastike:
100 g turkkilaista jogurttia
50 g salaattijuustokuutioita
paahdettuja mantelilastuja halutessa

  Leikkaa sipuli ja porkkanat ohuiksi viipaleiksi. Kuutioi palsternakka pieniksi kuutioiksi. Lohko kuoritut perunat. Hienonna valkosipulinkynnet ja halkaistu chilipalko, josta on poistettu siemenet.
  Kiehauta tilkassa öljyä sipulit, valkosipulit ja chili. Lisää joukkoon currytahna ja tomaattipyree. Kaada kattilaan vesi ja liemikuutiot. Lisää porkkanat, palsternakka ja perunat. Hauduta kannen alla noin 10 minuuttia.
  Lisää hyvin huuhdotut, valutetut linssit ja jatka hauduttamista vielä noin 10 minuuttia. Sekoita kypsään keittoon lopuksi sitruunanmehu ja rucola. Lisää suolaa tarvittaessa.
  Mausta jogurtti murennetuilla salaattijuustokuutioilla ja halutessa mantelilastuilla. Tarjoa jogurttikastike keiton kera. 


13. lokakuuta 2015

Linssimuhennosta ja paistettuja kasviksia - pieni kulho täynnä makuja!

Meillä kävi eilen pieni, suloinen vieras. Löydettiin pikkumiehen kanssa siili kukkapenkin vierestä kyhjöttämästä. Kovasti pieni yritti hakeutua lämpöön ja näytti olevan niin heikossa kunnossa, että tarvitsi apua. Pikkuinen sai lämmitellä meidän vintin vessassa pahvilaatikossa muutaman tunnin, sai ruokaa syödäkseen ja jatkoi matkaa sellaiseen paikkaan, jossa osataan siilipoloisia hoitaa ja auttaa. Kunpa reppana vain saisi lisää painoa ja selviäisi talven yli. Siili ristittiin Oivaksi ja jos hyvin käy, se saa muuttaa keväällä takaisin meidän pihapiiriin. Oiva oli kyllä varsin suloinen kaveri ♥ 

Ruokapuolella voisi laittaa jakoon herkullisen linssimuhennoksen ohjeen. Yleensä tällaiset kasvisruoat eivät ole mun suosikkeja, mutta tämä osoittautui oikein hyväksi, ja ihanan helpoksi sapuskaksi. Muhennoksen kanssa tarjottavia kasviksia voi vaihdella mielensä mukaan. Minä käytin tällä kertaa kukkakaalia, salottisipulia ja porkkanaa. Ohje tähän herkkuun löytyi Curryruoat-kirjasta. Hieman jouduin soveltelemaan, sillä keltaisia linssejä tai mustia sinapinsiemeniä en tähän hätään löytänyt mistään. Enpä kyllä kauheasti etsinytkään. 




Daal-linssimuhennosta ja vihanneksia

300 g (n. 3½ dl) keltaisia tai punaisia linssejä 
1 1/4 l vettä
4 rkl kirkastettua voita tai voisulaa
1 tl kurkumaa
1/4 tl cayennepippuria
½ tl paprikajauhetta
½ tl jauhettua juustokuminaa
1 tl garam masala-mausteseosta
2 laakerinlehteä
suolaa
500 g erilaisia kasviksia (esim. vihreitä papuja,
kukkakaalia, munakoisoa, kesäkurpitsaa)
1 tl mustia tai keltaisia sinapinsiemeniä
rouhittua mustapippuria
Pinnalle:
kookoshiutaleita

  Huuhtele linssit huolellisesti siivilässä ja valuta. Kuumenna 2 rkl voita kattilassa ja sekoita joukkoon kurkuma, cayenne, paprika, juustokumina ja garam masala. Lisää huuhdotut linssit ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Lisää vesi ja laakerinlehti ja keitä linssejä kannen alla keskilämmöllä noin 20 minuuttia välillä sekoittaen. Jos muhennoksesta tulee liian sakeaa, lisää hiukan vettä. Mausta suolalla. 
  Pese ja paloittele kasvikset. Kuumenna loput 2 rkl voita ja paista siinä sinapinsiemenet ja toinen laakerinlehti. Lisää kasvikset, paista hetki. Lisää vähän vettä ja hauduta kannen alla noin 5 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.
  Jaa daal pieniin kulhoihin, lisää paistetut kasvikset ja ripottele pinnalle kookoshiutaleita. Tarjoile halutessasi pappadum-leivän kanssa.

7. huhtikuuta 2014

I'm gonna chow down my vegetables - viikon kasvisruokana linssilasagne

Tytölle taas sattuu ja tapahtuu. Opettaja soitti aamupäivällä ja kertoi neidin saaneen jalkapallon naamaansa välitunnilla sillä seurauksella, että hampaasta lähti pikkuriikkinen pala ja leuat ei aluksi oikein auenneet. Huomaa että likka on noihin pallo-osumiin jo tottunut, sillä ei oikein ollut moksiskaan tapahtuneesta. Lähinnä oli saanut ihmettelyjä siitä, kun ei yhtään itkeä tirauttanut tai säikähtänyt. Eniten taisi pelätä, ettei pääse huomiseen jalkapallopeliin tai keskiviikon säbäturnaukseen. Käynti päivystävällä hammaslääkärillä paljasti, että osuman kohteeksi oli joutunut samainen hammas kuin vuosi sitten. Silloinkin syyllinen iskuun oli jalkapallo. Mutta nyt on kaikki hyvin ja hammaskin onneksi niin hyvässä kunnossa kuin vain voi olla. 

Ruokapuolella herkuteltiin tänään tytön toivomuksesta kasvislasagnella. Neiti oli ohjeen bongannut Ruokalan sivuilta, mutta soveltelin sitä hieman. Itse olin aika epäileväinen ruoan suhteen, mutta ihan syömäkelpoistahan tuo oli. Itse olisin kaivannut tuohon vielä jotain, mutten oikein osaa sanoa että mitä. Tyttö ehdotti kesäkurpitsaa ja/tai fetaa, joka ei välttämättä olisi ollenkaan huono ajatus.




Linssilasagne

1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 sellerinvartta
1 porkkana
1rkl öljyä
1rk yrttimausteseosta
suolaa
mustapippuria
400g tomaattimurskaa
5dl kasvislientä
250g (n.3dl) punaisia linssejä
150g pakastepinaattia
Kastike:
30g voita
30g jauhoja
5dl kevytmaitoa
3dl emmental-mozzarellaraastetta
2dl parmesaania raasteena
8 levyä täysjyvälasagnea

  Hienonna sipulit ja pilko selleri pieniksi kuutioksi. Raasta porkkana. Kuullota vihanneksia öljyssä kasarissa. Mausta. Lisää tomaattimurska ja kasvisliemi. Kuumenna kiehuvaksi, lisää linssit ja pakastepinaatti. Anna poreilla miedolla lämmöllä, kunnes linssit ovat pehmeitä. Sekoittele välillä ja lisää nestettä tarvittaessa.
 Sulata voi pienessä kattilassa ja lisää jauhot. Sekoita ja lisää maitoa vähän kerrallaan . Vispaa koko ajan. Maito sakeutuu pikkuhiljaa. Ota kattila levyltä ja lisää juustoraasteet (säästä vähän pinnalle).
 Kauho vuoan pohjalle 1/3 linssikastikkeesta ja 1/3 juustokastikeesta. Lado päälle neljä lasagnelevyä. Jatka, kunnes aineet on käytetty. Ripottele päälle juustoraastetta.
  Paista 175 asteessa 40 minuuttia.

30. heinäkuuta 2013

Punaisessa sopassa on herran solmio - linssisoppaa ja broileriwrappeja

Kääpiölinnassa eletään edelleen remppakaaoksen keskellä, joten aikaa kokkailuun ei kauheasti ole. Mutta ei haittaa, helpollakin voi saada vatsansa täyteen. Pelkkä kasviskeitto ei perheen remontti-Reiskalle piisaa, etenkään kun ensin tekee täyden työpäivän sorvaillen (ja lorvaillen) ja rautaa nostellen. Siksi pyöräytin keiton seuraksi läjän broileriwrappeja. En tiedä mitä ajattelin, mutta tein wrappeja aluksi vain puolikkaan satsin. Ne katosivat varsin nopeasti ja viimeinen puolikas täytyi vielä jakaa kahtia, toinen puoliska ukolle, toinen tytölle. Loput kahdeksan puolikasta tein sitten iltapalaksi. Tästä voinee päätellä, että hyviä olivat.

Keitto itsessään ei kovin kummoista ollut. Hyvää, mutta jotenkin vaisua. Enemmän chiliä ja vähemmän vettä, niin ehkä sitten... Ohjeen olen kopsannut jostain lehdestä monen monta vuotta sitten, mutta löytyy ainakin Herkut.net-sivulta. Aurajuusto keiton päällä toimi oikein hyvin!

Fotografin tulisempi linssikeitto

4 tomaattia
2 sipulia
3-4 valkosipulinkynttä
1rkl öljyä
chilirouhetta maun mukaan
0,5tl mustapippuria
1,5dl punaisia tai vihreitä linssejä
1-1,2l vettä
1,5-2 kasvisliemikuutiota
1prk(70g) tomaattipyreetä
1-2tl yrttimausteseosta
1rkl sokeria

  Kuori tomaatit kuorimaveitsellä tai kastele ne nopeasti kiehuvan kuumaan veteen ja irrota kuori. Leikkaa tomaatit kuutioiksi. Muista poistaa kova kantaosa. Kuori ja viipaloi sipulit.
  Kuumenna öljy ja mausteet kattilassa. Lisää tomaattikuutiot ja sipuliviipaleet ja pehmitä ne. Lisää huuhdotut linssit, vesi, liemikuutio ja pyree. Hauduta 30 minuuttia.
  Lisää yrttimausteseos ja sokeri. Anna hautua vielä 5 minuuttia. Nauti hyvän leivän kanssa.




Broileri-sinihomejuustowrapit
(16kpl)

8 tortillaa
400-500g marinoituja broilerisuikaleita, esim. pehmeän pippurinen
öljyä paistamiseen
majoneesia
jääsalaattia
1tlk ananaspaloja
100g Aurajuustoa

  Kypsennä broilerisuikaleet pannulla öljyssä. Anna jäähtyä ja hienonna veitsellä pienemmiksi. Valuta ananakset. Levitä tortilloille majoneesia, lado päälle huuhdottua, revittyä salaattia sekä broileria, aurajuustoa ja ananaspaloja.
  Kääri tortillat tiukiksi rulliksi ja kääri rullat yksitellen folioon. Anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Puolita tortillat ja nostele tarjolle.