Näytetään tekstit, joissa on tunniste äyriäisjuttuset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äyriäisjuttuset. Näytä kaikki tekstit

18. helmikuuta 2016

Thaimaalainen katkarapusalaatti

Terveisiä sairastuvalta. Juuri eilen kehua repostelin, kuinka kaikki räkätaudit on kiertäneet meidän perheen viime aikoina kaukaa. Siinä kohtaa olisi pitänyt olla hiljaa, sillä nyt on pikkumies kipeä. Yskii minkä ehtii ja lisäksi on kuumeessa. Kunpa ei vaan tarttuisi muihin, sillä tytön pitäisi lähteä huomenna Tampereelle entisen hoitotätinsä luo. Minäkään en flunssaa haluaisi, sillä vihdoin ja viimein tuli aika kuntoutukseen. Sairaalaan pääsen reilun viikon päästä. Mutta eihän sille sitten mitään voi, jos tauti on tullakseen. 

Eiliseltä ruoalta jäi pakastimeen katkarapuja, joten päätin vihdoin testata yhtä salaattiohjetta. Salaattiohje löytyy ensimmäisestä keräämästäni ruokaohjemapista, eli liki 20 vuotta tuo ohje on odottanut testaamista. Ainesmääriä en kauhean tarkkaan tuijotellut, vaan heittelin kurkkua ja salaattia lautaselle sen verran mikä hyvältä tuntui. Lisäksi lisäsin salaattiin suolapähkinöitä. Salaatti oli maultaan aika mieto, mutta lounaana toimi vallan mainiosti. Parasta oli ehdottomasti currytahnalta maistuivat katkaravut.




Thaimaalainen katkarapusalaatti

n. 200 g kuorittuja katkarapuja
2 rkl maapähkinäöljyä
½-1 tl punaista currytahnaa
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1 rkl sitruuna- tai limemehua
ripaus ruokokidesokeria
tuoretta minttua
1 sipuli 
kevätsipulia
salaatinlehtiä 
kurkkua
suolapähkinöitä halutessa

  Leikkaa sipuli renkaiksi. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kypsennä sipulirenkaita hetki. Suikaloi salaatti ja pala kurkkua. Hienonna kevätsipulit.
  Kuumenna loppu öljy paistinpannulla tai wokissa. Lisää currytahna sekä valkosipulimurska ja kypsennä hetki. Lisää sitruunamehu ja ripaus sokeria. Lisää katkaravut ja kuumenna ne nopeasti. 
  Asettele salaatti, mintunlehdet, sipulirenkaat, kurkkuviipaleet sekä hienonnettu kevätsipuli tarjoiluvadille. Nosta päälle lämpimät katkaravut. Ripottele halutessasi päälle suolapähkinöitä.



11. kesäkuuta 2015

Pieni on kaunista! - pienen pienet bruschetat katkaravuilla

Yritän tässä henkisesti varautua kuuden voileipäkakun ja yhden kasvispiirakan urakkaan ja mikäs sen parempi tapa nollata päätään kuin istua koneelle ja kirjoitella jotain. Muu väki nimittäin on jo oppinut, että kun alan kirjoittamaan tai koristelemaan kakkuja, on parempi olla hiljaa. Tai puhua saa, mutta ei mulle. 

Ruokajuttuja olisi muutama tuloillaan, mutta lähdetäänpäs purkamaan rästiin jääneitä reseptejä helpoilla, mutta herkullisilla katkarapuleivillä. Nämä pikkuruiset katkarapubruschetat katosivat melkein yhtä nopsaan kuin mitä valmistuivatkin. Eikä syöjiä ollut kuin minä ja muksut. 




Pienet katkarapubruschetat

10-12 viipaletta vehnäpatonkia
½ prk (à360/170g) katkarapuja liemessä
1 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
½ tl chilikastiketta
sitruunamehua
hienonnettua persiljaa

  Leikkaa patonki ohuiksi viipaleiksi. Lado viipaleet uuniritilälle ja paahda uunin ylätasossa 250-asteessa kunnes saavat väriä. 
  Kuumenna öljy kattilassa, lisää joukkoon hienonnettu valkosipulinkynsi, chilikastike ja valutetut katkaravut. Kuumenna minuutin verran. Mausta pienellä tilkalla sitruunamehua ja lisää joukkoon hienonnettu persilja. Jaa katkaravut liemineen leipien päälle. Tarjoa heti. 





17. marraskuuta 2014

Fish in the dish - herkulliset lohi-katkarapupihvit ja rhode island-kastike

Kalapihvejä en muista tehneeni pitkään aikaan, joten nyt oli syytä korjata tilanne. Ei meillä kalapihveistä oikein muut tykkää kuin minä, mutta jos ei kelpaa, niin tehkööt itse omat sapuskansa. Usein pihvit tulee tehtyä oman pään mukaan, mutta tällä kertaa halusin kokeilla Yhteishyvästä löytynyttä ohjetta, johon tuli lohen lisäksi katkarapuja. Pihvien kanssa tarjosin uunissa paahdettuja perunaviipaleita ja rhode island-kastiketta. Periaatteessahan tuo kastike on tarkoitettu kylmien kala- ja äyriäisruokien kaveriksi, mutta hyvin toimi tässäkin. Kastikkeeseen käytetyistä viinaksista kiehautin alkoholin pois.

Pannulla paistaen pihveihin saisi kauniimman värisen pinnan, mutta jotenkin tuo uunissa kypsentäminen on näppärämpää.




Katkarapupihvit
(10-12kpl)

200 g katkarapuja
400g lohta
2 keltuaista
1rkl sitruunamehua
1dl tuoretta tilliä tai maun mukaan kuivattua
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria

  Sulata ja valuta katkaravut. Poista lohesta nahka ja ruodot. Soseuta monitoimikoneessa katkaravut, lohi ja kananmunat. Jos et omista monitoimikonetta, hienonna lohi ja katkaravut pienen pieneksi silpuksi veitsellä. Lisää sitruunamehu, tilli, suola ja pippuri. Sekoita tasaiseksi massaksi. 
  Paista pihvit pannulla molemmin puolin noin 3 minuuttia tai uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Uunissa kypsennettäessä käännä pihvit kertaalleen kypsennyksen loppupuolella. 

Tämä kastike on varsin helppo tehdä. Itse olisin kaivannut tähän vähän enemmän potkua. Jos tykkäät vahvemman makuisesta kastikkeesta, lorauta sekaan vaikka tilkka tabascoa.




Rhode island-kastike

1½ dl majoneesia
3 rkl chilitomaattikastiketta
1½ dl kuohukermaa
½-1 rkl konjakkia
1-1½ rkl sherryä, madeiraa tai portviiniä

  Sekoita chilitomaattikastike majoneesiin. Vaahdota kerma ja yhdistä kastikkeeseen. Mausta konjakilla ja sherrylä. 
  Säilytä kastike viileässä ennen tarjoilua. Tarjoa keitetyn, kylmän kalan tai äyriäisten kanssa. 



6. lokakuuta 2014

Onnellinen hetki elämässä - helppo katkarapusalaatti ihan vaan mulle!

Joskus yksinkertaiset asiat on niitä parhaita! Hyvä esimerkki on tämä helppo katkarapusalaatti, joka maistui loistavalta paahdetun paahtoleivän kanssa tarjottuna. Osansa mieleenpainuvasta makuelämyksestä taisi tosin johtua siitä, että sain syödä tämän kaikessa rauhassa ilman ylimääräisiä "äiti, ÄITIIII"-huutoja. Viime aikoina pikkumiehellä on ollut valtava tarve saada mun huomio aivan koko ajan, joten tällaiset pienet hetket yksin kotona tulee todella tarpeeseen. Niin paljon kuin ipanoita rakastankin, niin aina en jaksa olla se tärkein ihminen maailmassa. Tuntikin yksin silloin tällöin tekee ihan hyvää. Etenkin kun sen saa viettää tällaisia herkkuja mussuttaen ja telkkaria vahdaten. (Ei kerrota tätä ipanoille, sillä just kielsin olkkarissa syömiset...!)




Katkarapusalaatti
(1-2ann.)

1 pieni vihreä paprika ohuina suikaleina
pala purjoa ohueksi viipaloituna
1 keitetty kananmuna hienonnettuna
100g katkarapuja valutettuna
1-1 1/2dl kevytmajoneesia
1/2rkl sitruunamehua
kunnon ripaus chilijauhetta
Tarjoiluun:
suuria salaatinlehtiä
rucolaa
paahdettua paahtoleipää

  Sekoita salaatin ainekset keskenään. Anna maustua hetki viileässä. Tarjoa paahdetun ja kevyesti voidellun paahtoleivän, rucolan ja salaatinlehden kanssa.

28. tammikuuta 2014

It's just a plate of shrimp

Tämä on taas niitä päiviä, kun ajatus ei tahdo oikein kulkea. Mun seurana on viime päivinä ollut kaksi kipeää muksua, joista toinen on flunssan takia aivan raato ja toinen vatsataudista huolimatta täynnä virtaa. Ei siis ole kauheasti tarvinnut keksiä mitään ylimääräistä tekemistä, kun aika on mennyt juostessa pikkumiehen perässä ja viihdyttäessä toista toipilasta. Pakko myöntää, että nyt alkaa olla hieman väsy itselläkin.

Taidanpa vaan laittaa päivän reseptin jakoon ilman sen kummempia höpinöitä. Tämä katkarapukasari on varsinaista pikaruokaa, eikä maussakaan ole mitään vikaa. Mukavan miedon ja pehmoisen makuista, joskin chilikastiketta lisäämällä tähän saa kyllä potkuakin. Kesken kokkailun kastiketta maistaessani tämä maistui aika omituiselta, mutta kun sai rauhassa muhia, makukin muuttui. Ohjeen alkuperästä ei ole tietoa, sillä tämä löytyi mappieni uumenista. Ruohosipulisilpun unohdin, chilikastiketta laitoin reilummin ja ennen katkarapuja lisäsin kastikkeeseen ripauksen suolaa, mutta muuten tein suunnilleen ohjeen mukaan.




Katkarapukasari
(4ann.)

1rkl voita
1 sipuli
1,5rkl vehnäjauhoja
1tlk(n.185/115g) herkkusieniviipaleita liemineen
2dl omenatäysmehua
1 paprika
1dl vispikermaa
1rkl thai sweet chilikastiketta
2tl soijaa
(suolaa)
400g pieniä katkarapuja
2rkl hienonnettua ruohosipulia

  Sulata voi kasarissa tai padassa ja kuullota siinä silputtu sipuli. Ripottele vehnäjauhot joukkoon ja lisää omenamehu sekä herkkusienet liemineen. Sekoittele, ettei kastike paakkuunnu.
  Huuhtele paprika, suikaloi ja lisää pataan. Sekoittele joukkoon kerma ja mausta chilikastikkeella ja soijalla. (Tässä kohtaa annoin kiehua hiljalleen viitisen minuuttia). Lisää katkaravut ja anna kuumentua, mutta älä enää keitä, etteivät katkaravut sitkisty. Lisää ruohosipulisilppu. Tarkista maku, lisää halutessasi mausteita. Tarjoa keitetyn basmatiriisin ja patongin kera.

28. syyskuuta 2013

Tiny salmon swimming in cream - lohi-katkarapuvoileipäkakku

Kaverin pojan synttäreille lähti myös tämä kalainen voileipäkakku. Täytteen suhteen sain aika vapaat kädet, joskin hyväksytin suunnitelmani vielä kakun saajalta. Täytteenä tässä kakussa on kylmäsavulohitahna ja katkaraputahna. Mielenkiinnolla odotan millaisen palautteen kakku saa, sillä en ole kalakakkuja tehnyt pitkään aikaan. Toivotaan, että kelpaa! Sen mitä täytteitä maistelin ja veistin pienen palan kakkua reunasta, niin ne ainakin maistui hyvältä. Ilomielin olisin voinut syödä kakun itse :)


Pyöreä lohi-katkarapukakku

14 viipaletta isoja ruispaahtoleipiä
7 viipaletta isoja vehnäpaahtoleipiä
Kostutus:
n.2dl kasvislientä
Lohitäyte:
150-200g kylmäsavulohta
1 punainen paprika
1prk(125g) smetanaa
1dl vispikermaa
tuoretta tilliä hienonnettuna
ripaus sitruunapippuria
Katkaraputäyte:
1prk(360/170g) katkarapuja
150g créme fraichea
1 pieni punasipuli
200g katkaraputuorejuustoa (tai kylmäsavulohi)
tuoretta persiljaa
Päälle:
200g katkaraputuorejuustoa
0,5dl créme fraichea
Koristeluun: 
salaattia
kylmäsavulohiviipaleita
katkarapuja
kurkkua
tilliä
sitruunaa

  Kiehauta kasvisliemi hyvissä ajoin ja anna jäähtyä. (Keitin 2,5dl vettä ja 1/4 kasvisliemikuutiota). Leikkaa leivistä kovat reunat pois.
  Valmista täytteet. Vatkaa lohitäytettä varten kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon smetana, hienonnettu kylmäsavulohi ja tilli sekä pieneksi kuutioitu paprika. Mausta ripauksella sitruunapippuria.
  Sekoita katkaraputuorejuusto ja créme fraiche keskenään ja lisää joukkoon hienonnettu punasipuli ja persilja sekä hieman pienemmiksi leikatut katkaravut. Jos haluat, jätä isoimmat ja kauneimmat katkaravut koristelua varten.
  Laita pyöreän vuoan (halk. 26cm) päälle kaksi pitkää kelmusuikaletta pitkittäin. Nosta pohjalle ensin neljä ruispaahtoleipäpalaa "ristin" muotoon. Leikkaa loput kolme leipäpalaa sopivan kokoisiksi paloiksi ja täytä niillä välit. Kostuta leivät kevyesti ja levitä päälle katkaraputäyte. Nostele päälle kerros vehnäpaahtoleipiä, kostuta. Levitä päälle lohitäyte. Laita päälle kerros ruispaahtoleipiä ja kostuta. Kääri kelmusuikaleet tiiviisti kakun päälle ja nosta kakku jääkaappiin. Laita päälle kevyt paino ja anna maustua seuraavaan päivään. 
  Kumoa kakku alustalle ja poista kelmut. Notkista tuorejuusto créme fraichella ja levitä seos tasaisesti kakun pintaan. Nosta päälle salaattia, lohiruusukkeita, tilliä, katkarapuja, ohuita sitruunaviipaleita ja kurkkulehtiä. Kurkkulehtien teko-ohje löytyy täältä.



26. toukokuuta 2013

One Night In Bangkok - mandariinipossua ja kurkkusalaattia

Kelit ei viime aikoina ole houkutelleet viettämään aikaa hellan ääressä. Ei vaan huvita pätkääkään! Paljon mieluummin kulutan päiväni
möyrien Kääpiölinnan pihamaalla, nautiskellen välillä jääkahvia tai kylmää vettä. Ainoastaan mausteiset ja kasvispitoiset ruoat houkuttelee edes vähän.

Eilen muonituksesta vastasi paikallinen kebab ja illalla käytiin ystävien hääjuhlassa. Visiitti oli vaan harmillisen pikainen, sillä tytön viikonlopun jalkapalloturnauksen vuoksi oli syytä hakea lapset ajoissa kotiin. Neiti kun on kumpanakin aamuna joutunut nousta jo aamuvarhaisella. Turnaus sinänsä meni hyvin, sillä Semi-01:n tytöt kotiutuivat pronssimitalit kaulassa! Onnea tytöt!

Tänään sentään jaksoin kokata ja lautaselle päätyi mandariinipossua ja bangkokilaista kurkkusalaattia, todella itä-suomalaista perinneruokaa siis :D Huomaako, että maantieto ei ollut se mun vahva laji.... Pakko sanoa, että nämä kaksi sopivat hämmentävän hyvin yhteen. Possu oli hieman makeaa ja salaatti sopivan lämmintä. Possun ohje löytyi Pirkasta, salaatin Yhteishyvästä.

Tässä kohtaa onkin hyvä kysyä, että miten muualla päin Suomea kaupoissa merkitään tuoreet chilit? Täkäläisissä marketeissa chilien kohdalla lukee yleensä, jotta keltainen chili tai punainen chili. Voi jippii.... Kyllähän sen näkee paljaalla silmälläkin, että minkä värinen kyseinen pötkylä on. Jopa puna-viher-värisokea ukkonikin osaa erottaa punaisen chilin vihreästä. Paljon kiinnostavampaa olisi tietää, mitä lajiketta chilit edustavat. Ollaan pariin otteeseen vihjaistu henkilökunnalle lajikkeiden merkitsemisestä, mutta tuloksetta. Ainoastaan habanerot on nimetty.

Mandariinipossu

400g marinoituja possunsuikaleita
1rkl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
1rkl vehnäjauhoja
1,5dl vettä
2,5dl appelsiinitäysmehua
10cm pala purjoa
0,25tl inkivääriä
1tlk mandariinilohkoja
ruohosipulia

  Ruskista porsaansuikaleet kahdessa erässä öljyssä paistokasarissa. Lisää joukkoon sipulikuutiot ja anna niiden kuullottua hetki. Ripottele pinnalle vehnäjauhot ja sekoita. Kaada joukkoon vesi ja appelsiinimehu. Anna hautua noin 20 minuuttia.
  Viipaloi halkaistu, huuhdeltu purjo. Lisää purjoviipaleet kasariin ja mausta inkiväärillä. Hauduta vielä noin 10 minuuttia. Valuta mandariinit liemestään ja lisää mandariinilohkot kasariin. Kuumenna. Ripottele pinnalle ruohosipulia. Tarjoa riisin ja raikkaan salaatin kera.




Bangkokin kurkkusalaatti

1 tuore kurkku
muutama salaatinlehti
1 tuore chili hienonnettuna
1-2dl katkarapuja hienonnettuna
1-2rkl sipulia hienonnettuna
1-2rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
1-2rkl tuoreita mintunlehtiä hienonnettuna
Kastike:
2-3tl fariinisokeria
1rkl kalakastiketta
3rkl sitruunamehua
Pinnalle:
suolapähkinöitä

   Hienonna sipuli, yrtitt sekä katkaravut. Poista chilistä siemenet ja hienonna.Kuutioi kurkku hyvin pieniksi kuutioiksi.Yhdistä kaikki ainekset.
  Sekoita kastike ja valele ainesten päälle. Sekoita.Tarjoa salaatti pähkinöillä koristeltuna salaatinlehtien päältä.


6. toukokuuta 2013

Goodbye mama shrimp - chiliä, katkarapuja ja pastaa

Aivan liian harvoin tulee tehtyä mitään katkaravuista, vaikka me tytön kanssa niistä tykätäänkin. Perheen miesväki ei ole ollenkaan meidän kanssa samaa mieltä kyseisten otusten herkullisuudesta, joten siksi kai tämä on meillä niin harvinaista tarjottavaa. Ohje päivän ruokaan on mukaeltu Pirkasta löytyneestä reseptistä. Hämmentävän hyvää tämä oli, etenkin tuon basikalla maustetun ranskankerman kanssa tarjottuna. 

Alunperin ohje on tarkoitettu raaoille tiikerikatkaravuille. Mutta kun pakastimesta löytyi valmiiksi kypsennettyjä, niin käytin sitten niitä. Siksi näitä ei juuri vokattu... Mutta jos haluat käyttää raakoja katkarapuja, lisää ne pannulle yhdessä valkosipulin ja chilin kanssa ja vokkaa 2-3 minuuttia, kunnes ravut muuttuvat vaaleanpunaisiksi. Lisää sitten pasta ja muut juttuset.

Chilivokatut katkaravut ja pasta

n.400g katkarapuja
1 punainen paprika
3 valkosipulinkynttä
1 mieto punainen chili
300g spirali tricolore -pastaa
2-3rkl öljyä
0,5dl makeaa chilikastiketta
0,5tl suolaa
0,25tl mustapippuria
Kastike:
150g ranskankermaa
1dl tuoreita basilikanlehtiä

  Sulata katkaravut pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta talouspaperin päällä. Sekoita ranskankerma ja hienonnetut basilikanlehdet. Anna kastikkeen maustua jääkaapissa.
  Suikaloi paprika. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Halkaise chilipalko, poista kalvot ja siemenet. Hienonna. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
  Kuumenna pastan kiehuessa tilavassa vokkipannussa tilkka öljyä ja lisää paprikasuikaleet. Vokkaa suikaleet kuumiksi ja siirrä sivuun.
  Kuumenna ruokalusikallinen öljyä, lisää valkosipuli- ja chilisilppu. Vokkaa hetki ahkerasti sekoitellen. Lisää katkaravut, sekoita ja kaada kuuma, valutettu pasta ja paprikasuikaleet pannulle. Kuumenna pieni hetki sekoitellen niin, että katkaravut juuri ja juuri lämpenevät. Lisää chilikastike, suola ja mustapippuri. Tarjoa basilika-ranskankerman kanssa.




26. kesäkuuta 2012

Under the Jolly Roger

Tylsän sateinen päivä. Toisaalta ihan oivallinen päivä kaupasta toiseen juoksemiseen. Biltemasta mukaan tarttui semmoinen tosi söpö kukkakuvioinen silikoninen muffinssivuoka. Oikeastaan sieltä piti hakea mun autoon parit osat, mutta kummasti mä eksyin heti sinne taloustavarapuolelle. Tulihan ne osatkin kyllä ostettua. Tai oikeastaan ukko ne osti. Mulla on todella kätevä autonhuoltopalvelu. Ukko ostaa osat ja laittaa ne vielä mun autoon paikoilleenkin. Mä saan siis ilmaiset osat ja ilmaisen asennuksen.

Hyvästä palvelusta huolimatta kiusasin ukkoani merenelävillä. Ruoaksi oli tänään äärimmäisen helppoa katkarapusoppaa. Kun tuota keittoa ei tuu kovin paljoa, tein seuraksi kylmiä tonnikalawrappeja. Keitto oli noin simppeliksi jutuksi oikein hyvää, eikä wrapeissakaan mitään vikaa ollut. Ja yllättävän lämminhenkistäkin tuosta keitosta tuli, vaikka maustamiseen käytin vain reilu puoli teelusikallista sambal oekekia. Niin ja öljynä oli chiliöljy eli ehkä silläkin jotain vaikutusta oli. Wrapeista unohdin salaatin ihan tykkänään, mutta sille ei voi enää mitään.

Tulinen katkarapukeitto

2rkl (chili)öljyä
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
0,5tl jauhettua chiliä tai chilitahnaa
2dl tomaattimehua
4dl kookosmaitoa
2tl maissijauhoja
150g kuorittuja katkarapuja
yrttejä

  Kuullota pilkotut sipulit öljyssä. Lisää chili. Lisää kookosmaito ja tomaattimehu, kiehauta. Lisää pieneen määrään vettä sekoitetut maissijauhot ja kiehauta. Lisää lopuksi katkaravut ja kuumenna. Älä kuitenkaan enää keitä. Ripottele pinnalle tuoretta yrttiä.


Tonnikalawrapit

2,5dl tummaa pikariisiä
0,5 kalaliemikuutio (tai kalafondia)
vettä
1tlk tonnikalaa
1 maustekurkku
0,5dl paprika
1dl hienonnettua tilliä
0,5tl sitruunapippuria
200g tuorejuustoa maun mukaan (laitoin katkaraputuorejuustoa)
Lisäksi:
8kpl tortilloja
0,5-1 jää- tai lehtisalaatti

  Keitä riisi kypsäksi liemikuutiolla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta riisit ja anna hieman jäähtyä.
  Valuta tonnikala, leikkaa maustekurkku ja paprika pieniksi kuutioiksi, hienonna tilli. Sekoita kaikki täytteen ainekset riisin joukkoon,
  Levitä tortilloille ensin salaattia ja sitten riisi-tonnikalatäytettä. Kääri ja tarjoa.



24. toukokuuta 2012

Äidin kasvimaalla, raparperin alla

Mun vauvaraparperit ovat kasvaneet jo niin suuriksi, että oli aika alkaa harventaa niitäkin. Ja mikäs sen mukavampi tapa viettää lämmintä kesäpäivää, kuin puuhastella kuumassa keittiössä kuuman uunin ääressä... No, oon mä ollut melkein koko päivän pihalla ja keittiössä lähinnä pyörähtänyt aina välillä. Oon mä silti saanut jotain aikaiseksikin. Oon tehnyt salaattia, pullaa ja pastaa. Hyvä minä! Raparperi-vaniljasarvien ohje on Pirkasta, pastan Me-lehdestä ja salaatin jostain Valintatalon lappusesta. Sarvet ja salaatti oli tosi jees, mutta pasta ei multa suuria pisteitä saanut. Kyllä sitä söi, mutta tuskin teen toiste.

Raparperi-vaniljasarvet

Taikina:
10dl vehnäjauhoja
200g voita
50g hiivaa
2dl maitoa
2 munaa
1dl sokeria
1tl suolaa
1tl kardemummaa
Vaniljakreemi:
2dl maitoa
0,5dl sokeria
2rkl maissitärkkelystä
0,5tl vaniljasokeria
1rkl voita
Raparperitäyte:
200g raparperia paloina
0,5dl sokeria
Voiteluun:
1 muna
Koristeluun:
2dl tomusokeria
1,5rkl vettä
(tippa karamelliväriä)

  Valmista ensin vaniljakreemi. Sekoita pienessä kattilassa maito, sokeri ja maissitärkkelys. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Nosta kattila liedeltä. Lisää vanilliinisokeri ja voi. Anna jäähtyä. Sekoita raparperipalojen joukkoon sokeri.
   Sekoita jauhot ja huoneenlämpöinen rasva. Liuota hiiva kädenlämpöiseksi lämmitettyyn maitoon. Lisää joukkoon sokeri, suola, kardemumma ja munat sekä viimeiseksi jauho-rasvaseos. Alusta taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä noin 15 minuuttia.
   Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja kaaviloi se noin 36 x 50 cm:n kokoiseksi levyksi. Leikkaa levy taikinapyörällä poikittain kolmeen osaan. Leikkaa levyt edelleen kolmioiksi, joiden kanta on 10 cm. Taikinasta tulee 30 kolmioita.
   Kaada raparperipaloista valunut neste pois. Annostele jokaiselle kolmiolle noin 10,5rkl vaniljakreemiä ja muutama pala raparperia. Kääri kolmiot sarviksi. Anna kohota liinan alla noin tunti.
   Voitele munalla ja paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Koristelua varten sekoita vesi ja tomusokeri. Halutessasi voit lisätä tilkan karamelliväriä. Valuta sokerivesikuorrutusta sarville.


Länsirannikon salaatti

Rhode Island-kastike:
1dl majoneesia
0,5dl kermaviiliä
0,5dl tomaattipyreetä
3 valkosipulin kynttä murskattuna
1tl sokeria
tabascoa
mustapippurirouhetta
Salaatti:
300g isoja katkarapuja
100g herneitä
1prk (430/ 270g) parsaa (jätin pois)
1prk (290/180g) herkkusieniä
1prk (250/150 g) simpukoita
4 kypsää tomaattia
n.2 l vihreitä salaatinlehtiä pestynä ja lingottuna

  Sekoita kastikkeen aineet ja anna sen maustua 2 tuntia. Sulata ja valuta katkaravut ja sulata herneet. Valuta säilykkeet, pilko parsat ja herkkusienet, poista parranjäänteet simpukoista. Viipaloi tai lohko tomaatit. Revi tai leikkaa salaatit. Asettele salaattiaineet lautasille tai tarjoiluvadille. Valuta kastike juuri ennen tarjoilua salaatin pinnalle. Tarjoa vaikkapa leivän kanssa.



Sitruunabroileri ja paprikapasta
(4ann.)

300g tagliatellea
vettä
suolaa
1 punainen paprika
1rkl oliiviöljyä
0,5tl paprikajauhetta
1rs(400g) marinoituja broilerisuikaleita
1 sitruuna
0,5tl kuivattua rakuunaa
1dl ruokakermaa
1dl vettä
suolaa
rouhittua valko- tai mustapippuria

  Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta. Kuutioi pesty, putsattu paprika. Kuumenna öljy ja paprikajauhe, lisää paprikakuutiot ja pehmitä ne miedolla lämmöllä kypsentäen. Lisää valutettu pasta joukkoon.
  Ruskista broilerisuikaleet pinnoitetussa pannussa. Pese ja kuivaa sitruuna, raasta kuoren keltainen pinta ohueksi raasteeksi, halkaise sitruuna ja purista puolikkaista mehut. Sekoita kuoriraaste, mehu, rakuuna, kerma ja vesi suikaleiden joukkoon. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tarvittaessa tilkka vettä tai kermaa kastikkeeseen.
  Tarjoa paprikapastan kanssa tai pyöräytä kastike ja pasta sekaisin juuri ennen tarjoamista.


20. maaliskuuta 2012

PPP = puuroa, pastaa, pannaria

Aamu alkoi pitkästä aikaa puurolla. Niin hyvää kuin puurot onkin, niin mä oon vähän turhan laiska niitä ittelleni keittämään. Muistin kuin muistinkin laittaa illalla kuivattuja aprikooseja likoamaan. Sitäkään en oo suunnitellut kuin vasta viikon.... No, nyt mä sen hirssi-aprikoosipuuron sain tehtyä. Ohje puuroon löytyi tuosta mun vanhasta Ruutukokki-kirjasta. Tuo kirja oikeasti hajoaa pian käsiin. Sitä on jo teippailtu pakkausteipillä, että pysyisi kasassa. Täytyy yrittää ehjätä sitä vielä, kun en halua siitä luopuakaan. Mutta siihen puuroon. Lisäsin tuohon ohjeesta poiketen vähän suolaa ja sokeria, niin tuli parempaa.

Hirssi-aprikoosipuuro

8 kuivattua aprikoosia
1l vettä liottamiseen
2dl hirssihiutaleita
7,5dl liotuslientä+vettä tarvittaessa
ripaus suolaa
ripaus sokeria tai nokko hunajaa

  Huuhtele aprikoosit ja laita likoamaan kylmään veteen edellisenä iltana. Mittaa liotusvesi ja jatka sitä tarvittaessa kylmällä vedellä, niin että saat yhteensä 7,5dl vettä. Keitä aprikooseja vedessä noin 5 minuuttia ja vatkaa ne rikki. Lisää hirssihiutaleet sekoittaen ja keitä noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä välillä hämmentäen. Makeuta halutessasi hunajalla tai sokerilla ja mausta ripauksella suolaa.


Heti otin tilaisuudesta vaarin, kuten neiti asian ilmaisi ja tein katkarapupastaa. Mitäs meni neiti paljastamaan tykkäävänsä katkaravuista. Nyt niitä sitten syödään kyllästymiseen asti! Päivän pastaohje on lähtöisin Pirkasta. Käytin hyväkseni pastapussien loput ja siksi meillä oli sitten mustaa ja vaaleaa pastaa sekaisin. Ei tuo musta pasta kyllä kovin kummoista ole. Taitaa jatkossa jäädä kauppaan. Ohjeen mukaan tehty kastike oli valtavan hyvää, mutta sitten kun sen sekoitti pastan sekaan, ei kastike juuri enää maistunutkaan. Tylsää. Toimiskohan tuo soosi riisien kanssa paremmin?

Sitruunainen katkarapupasta

300g (n.8 kerää) tagliatellea
350g pieniä kuorittuja katkarapuja
0,5 purjoa
0,5 sitruunan mehu
2dl ruokakermaa
2rkl ketsuppia
1rkl kalafondia
chilijauhetta
mustapippuria
n.0,5dl hienonnettua tilliä (laitoin kuivattua)
Lisäksi:
parmesaaniraastetta

  Sulata katkaravut ja valuta ne. Halkaise, huuhdo ja suikaloi purjo. Kuullota purjosuikaleet öljyssä. Lisää sitruunan mehu, ruokakerma, ketsuppi, fondi ja mausteet. Keitä kastiketta muutaman minuutin ajan.
  Lisää katkaravut ja tilli. Kuumenna, mutta älä keitä (katkaravut sitkistyvät keitettäessä). Sekoita kastike keitetyn tagliatellen joukkoon ja koristele tillillä. Tarjoa lisäksi parmesaanijuustoraastetta.


Pahasti näyttää siltä, että mun täytyy mennä kaivelemaan jotain pannukakkuohjetta. Jääkaapissa nimittäin nököttää yksi juomatta jäänyt maito, joka olisi syytä käyttää pikapuolin. Onpas harmillista, kun täytyy tehdä ja syödä pannaria :)

Pannukakku ohje löytyi, testattiin ja osaksi on jo syötykin. Päädyin tekemään omenapannaria, kun hedelmäkorissa sattui olemaan just sopiva määrä omppuja. Tulipahan nekin syötyä. Tämän kanssa vaniljajäätelö olisi ollut paikallaan, mutta se tuhottiin jo eilen. Onneksi jääkaapista löytyi creme vispi-purkillinen, josta vispasin osan vaahdoksi ja maustoin sokerilla ja vaniljasokerilla. Eihän se vaniljajäätelön veroista ollut, mutta ihan hyvä korvike. Yhtään en tiedä, että mistä lehdestä oon tämän ohjeen löytänyt.

Pannukakku
(uunipellillinen)

1l maitoa
4 munaa
1tl suolaa
3rkl sokeria
4,5dl vehnäjauhoja
Pellille:
25g margariinia
Lisäksi:
4 omenaa viipaleina
kanelia
sokeria

  Vatkaa kulhossa maito, munat, suola ja jauhot tasaiseksi taikinaksi. Lisää sokeri. Nosta taikina jääkaappiin turpoamaan puoleksi tunniksi.
  Voitele uunipelti margariinilla. Mä en tykkää laittaa taikinaa suoraan pellille vaan laitan ensin leivinpaperin ja voitelen sitten sen. Voitelua helpottaa suunnattomasti, jos heittää margariininokareen pellille leivinpaperille ja pellin hetkeksi kuumaan uuniin.
  Viipaloi kuoritut omenat ja levitä viipaleet pellille. Itse ripottelin omenoille vielä vähän sokeria ja kanelia. Kaada taikina omenaviipaleiden päälle.
  Paista pannaria 225-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Tarjoa jäätelön tai kermavaahdon kera.