Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakkutäytteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakkutäytteet. Näytä kaikki tekstit

9. maaliskuuta 2023

Pullava-suklaatäytekakku ♥

Mä en ole oikein pitkään aikaan pystynyt syömään kakkuja, en omia enkä toisten. Mutta nyt kun on ollut kolmisen kuukautta leipomatta sen suuremmin, niin täytekakku maistui oikeastaan aika hyvältä.

Tyttö toivoi synttäreilleen jonkinlaista kakkua ja lupasin sitten yrittää, josko jotain saisin aikaiseksi. Täytteeksi tuli synttärisankarin toiveiden mukaan suklaamousse Pullava maitosuklaasta, kakkupohjan maustoin kaakaolla ja päälle laitettiin kermavaahtoa ja suklaaganachea. Pakko myöntää että leipominen pitkän tauon jälkeen meinasi olla vähän haastavaa, mutta tuollainen siitä kakusta sitten tuli. Ei maailman kaunein, mutta makunsa puolesta oikein hyvä. Eikä täytteeseen tarvinnut kuin kolme ainesosaa. Vaikka kakku onnistuikin ihan ok, niin ihan heti en leivo lisää.



Pullava-suklaatäytekakku
(10 hengen)

Pohja:
4 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
tummaa kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta
Kostutus:
sitruunalimsaa
Täyte:
4 dl vispikermaa
125 g mascarponea
125 g Pullava maitosuklaata sulatettuna
50 g Pullava maitosuklaata rouhittuna
Kuorrutus:
2-2½ dl vispikermaa
2 rkl tomusokeria
½ rkl vaniljakreemijauhetta
Maitosuklaaganache:
100 g maitosuklaata (Brunberg)
0,6 dl vispi- tai kuohukermaa
Koristeet:
keksejä, karkkeja ym. 

  Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Voitele vuoka (halk. 18cm). Riko munat kulhoon ja punnitse ne. Kerro munien paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. 
  Punnitse vehnäjauhot, kaakaojauhe ja perunajauhot. Tarvittava määrä yhteensä on munien paino * 0,7. Tästä vehnäjauhojen osuus on 70%, perunajauhojen ja kaakaojauhojen yhteensä 30%. Sekoita joukkoon leivinjauhe. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. 

  Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 35 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
  
  Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Kokoa kakku pohjan paistamiseen käytettyyn vuokaan tai suoraan tarjoilualustalle rengasvuoan sisään. 
  
  Valmista suklaamousse. Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata noin 20 sekuntia kerrallaan, välillä sekoitellen. Nosta suklaasula sivuun ja anna jäähtyä hetken. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Mittaa mascarpone omaan kulhoon ja notkista sen rakenne. Lisää mascarponen joukkoon sula suklaa ja vatkaa tasaiseksi. Kaada suklaa-juustoseos kermavaahdon joukkoon ja vatkaa nopeasti tasaiseksi vaahdoksi. Rouhi 50 g suklaata ja kääntele se suklaavaahdon joukkoon.
  
  Nosta alin kakkulevy vuokaan, kostuta limsalla. Levitä päälle kolmasosa suklaamoussesta. Nosta päälle toinen kakkulevy, kostuta. Levitä päälle taas kolmasosa suklaamoussesta. Tee vielä yksi kerros samoin. Päälle vielä viimeinen levy ja kostutus. Peitä kakku kelmulla ja anna maustua jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään.
  
  Kuorruta kakku. Lisää kerman joukkoon vaniljakreemijauhe ja tomusokeri. Vatkaa vaahdoksi. Levitä tasainen kerros kermaa kakun päälle ja reunoille. Nosta kakku hetkeksi kylmään. 
  
  Valmista ganache. Rouhi suklaa ja kaada rouhe esim. metalliseen kulhoon. Kuumenna kerma kiehumispisteeseen (ei kuitenkaan kiehuvaksi!) ja kaada se suklaan päälle. Anna seistä hetken ja sekoita varoen, kunnes suklaa sulaa. Voit halutessasi lisätä joukkoon pikkunokareen voita kiiltoa tuomaan. Liika vatkaus tekee ganacheen ilmakuplia. Jos suklaa ei sula, voit pitää metallikulhoa hetken lieden jälkilämmöllä tai pitää muovikulhoa hetken mikrossa. Jos ganache on liian paksua, lisää kerma pikkutippa kerrallaan.
  
  Anna ganachen jäähtyä hieman ja kaada se sitten kakun päälle. Liian kuuma ganache sulattaa kerman, liian kylmä jässähtää. Levitä ganachea lastalla reunoja kohti, jotta saat suklaan valumaan nätisti. 
  
  Nosta kakku hetkeksi kylmään ennen koristelua. Nostele sitten koristeet kakun päälle haluamallasi tavalla. 

Pohjan ainesmäärien esimerkkilaskelma: 

* 4 kananmunaa = 200 grammaa
* sokerin määrä: 200g*0,7 = 140 grammaa
* jauhojen määrä yhteensä 140g, joista vehnäjauhoja: 140g*0,7= 98g
* perunajauhojen ja kaakaojauheen määrä yhteensä: 140g*0,3= 42g (josta esim. 17 grammaa kaakaojauhetta ja 25 grammaa perunajauhoja)

Saikohan tuosta esimerkkilaskelmasta mitään selvää? :D

29. heinäkuuta 2022

Ylioppilaskakkuja keväältä ♥

Viime höpinöistä näyttää olevan melkein kuukausi! Tosin oon aika tietoisesti yrittänyt pysytellä pois somesta viime viikot ja aika hyvin oon siinä onnistunutkin.

Kesä on ollut melkoisen täynnä kakkuja, mutta nyt alkaa onneksi vähän helpottamaan. Ainakin jonkin aikaa otan iisisti kakkujen kanssa, kuten tuossa viimeksi jo kertoilinkin. Käsi on edelleen tohjona ja pahemmaksi vaan menee. Mutta kyllä se jossain vaiheessa taas helpottaa. 

Julkaisemattomia kakkujuttuja on kuitenkin vaikka kuinka paljon! Vanhimmat taitaa olla tammikuulta, kun en ole niitä laittanut tänne missään aikajärjestyksessä. Kakuista siis riittää kerrottavaa vielä pitkäksi aikaa, vaikka en uusia kauheasti leipoisikaan. 

Tällä kertaa ajattelin hypätä ajassa taaksepäin tuohon kesäkuun alkuun ja ylioppilasjuhliin. Sain tehdä muutaman kakun kaksiin eri juhliin. Kaksi meni mun kaverin tytölle, yksi puolestaan karatekamun pojalle. 

Kaikki kolme kakkua oli hyvin erilaisia ja jokainen omalla tavallaan aika kiva. Ensimmäisenä haluan kuitenkin esitellä varsin hauskan ylioppilaskakun. Toiveena oli kakku, jossa teemana oli Harry Potter ja siitä Rohkelikko. Toteutuksen suhteen sain aika vapaat kädet ja tällainen siitä sitten tuli. 


Tässä gluteenittomassa & laktoosittomassa kakussa oli kuuden munan vaalea pohja, välissä vadelma- ja sitruunamousset. Päällä oli vaniljasokerilla maustettu voikreemi. 

Vadelmamousse
(halk. 23cm kakun yhteen väliin)

250 g vadelmia
2½ dl vispikermaa
125 g mascarponea
2½ liivatelehteä
2 rkl vettä 
1-1½ dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

  Valuta sulaneista vadelmista enimmät nesteet pois ja soseuta marjat sauvasekoittimella. Painele vadelmaseos siivilän läpi, jotta saat siemenet pois. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää tuorejuusto, vadelmasose, vaniljasokeri ja maun mukaan tomusokeria. Vatkaa tasaiseksi vaahdoksi. Puserra liivatteista vedet pois ja liuota liivatteet kuumennettuun vesitilkkaan. Anna jäähtyä hetkisen ja lisää liivate ohuena nauhana vadelmatäytteeseen samalla hyvin vatkaten. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa tomusokeria.

Sitruunamousse
(halk. 23cm kakun yhteen väliin)

3 dl kermaa
3 liivatelehteä
200 g sitruunarahkaa
½ prk (á340g) lemon curd-tahnaa
3 rkl vettä
2 rkl tomusokeria halutessa

  Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää sitruunarahka ja lemon curd. Vatkaa seos tasaiseksi, hyväksi vaahdoksi. 
  Kuumenna vesi kiehuvaksi pienessä kattilassa. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kuumaan veteen. Sekoita ja anna jäähtyä hetki. Lisää liivate täytteen joukkoon ohuena nauhana samalla hyvin sekoittaen. Maista ja lisää halutessasi tomusokeria.
  Kakkua täyttäessä voit levittää täytteen alle kerroksen lemon curdia.

Toinen kakku oli simppeli mansikkakakku vaniljaisella tuorejuusto-kermavaahdolla, itsekeitetyllä mansikkahillolla ja mansikoilla. Kakku oli kuorrutettu vaniljaisella voikreemillä. Tämäkin kakku oli gluteeniton ja laktoositon.


Sitten vielä yksi kakku. Tämä suklainen ylioppilaslakkikakku piti sisällään laktoosittoman suklaamoussen suklaarouheen kera. 


30. kesäkuuta 2022

Suklainen rahkatäytekakku ♥

Nyt kun oon leiponut kakkuja aika monta vuotta, sitä jotenkin urautuu ja tekee aina pohjat ja täytteet samalla tavalla. Siksi on hirveän vaikea kokeilla uusia ohjeita, kun koko ajan miettii, miten muuttelisi ohjetta enemmän omaa käsialaa vastaavaksi. Etenkin noissa kauan sitten tallennetuissa ohjeissa saa tosissaan malttaa mielensä, jos haluaa testata ohjetta sellaisena kuin se on alunperin kehitelty.

Yksi tällaisista ohjeista oli suklainen rahkatäytekakku. Veikkaisin, että tämäkin ohje on ollut mulla jo parisen kymmentä vuotta, mutta ei vain ole tullut ennemmin kokeiltua. Itse teen pohjat nykyään kaikki samalla tavalla, eli punnitsemalla kananmunat ja laskelmalla muut ainekset sen mukaan. Siksi oli suunnattoman haastavaa tehdä pohja toisin. Onhan se tietysti helppoa, kun saa ainekset mitata sen kummemmin laskematta, mutta en mä silti tästä pohjasta kauheasti innostunut. Sokeriahan tässä oli paljon vähemmän, mikä ei ole tietysti huono juttu, mutta ei tämä yksistään oikein miltään maistunutkaan. Kokoinaisuus oli kuitenkin ihan ok. Kun pohjat kostutti säilykepersikoiden sokeriliemellä, sai siihen pohjaankin vähän makeutta.


Yleensä kun kakkuja teen, niin yhden kakun valmistumiseen menee kolme päivää. Ekana päivänä teen pohjan, toisena täytän ja kolmantena kuorrutan ja koristelen. Tämä kakku oli kuitenkin päivässä valmis ja ehkä tuo pohjan höttöisyys auttoi siinä, että kakku oli sopivan kostea heti valmistumisen jälkeen. 

Vaikka vähän epäileväinen olinkin, niin olihan tämä ihan hyvä ja mukavan raikas kakku. Etenkin kun laittoi runsaasti marjoja kakun päälle. 

Suklainen rahkatäytekakku

Pohja:
4 kananmunaa
½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Väliin:
1 tlk säilykepersikoita sokeriliemessä
Kostutus:
persikoiden sokerilientä
Rahkaseos:
500 g maitorahkaa
2-2½ dl vispikermaa
1 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
Koristelu:
marjoja ja/tai hedelmiä, marenkia, suklaata, persikkakuutioita

  Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja siivilöi ne vaahdon joukkoon. Sekoita taikina varovasti nostellen tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun, halutessa korppujauhotettuun vuokaan (halk. 18cm). Paista 175 asteen lämmössä 27-30 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. 
  Kumoa pohja vuoasta ja anna jäähtyä. Leikkaa pohja kolmeen osaan. Pohja ei ole kovin korkea, mutta siitä saa varovasti hyvällä veitsellä leikaten kolme ohutta pohjakerrosta. 
  Valuta persikoiden liemi talteen. Leikkaa persikat pieniksi kuutioiksi. Nosta muutama kuutio sivuun, jos haluat laittaa niitä kakun päälle. Vaahdota kerma. Sekoita rahkan joukkoon sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita lopuksi vatkattu kerma rahkaseokseen ja vatkaa nopeasti tasaiseksi, napakaksi vaahdoksi. Voit tarvittaessa nostaa vaahdon hetkeksi kylmään, jossa se vähän jässähtää.
  Nosta alin kakkupohja tarjoiluvadille. Kostuta pohja kevyesti persikoiden sokeriliemellä. Levitä levylle puolet paloitelluista persikoista sekä ohut kerros rahkaseosta. 
  Pane keskimmäinen kakkulevy päälle. Kostuta ja täytä samaan tapaan. 
  Nosta päällimmäinen kakkulevy päälle ja kostuta se. Peitä kakku lopulla rahkaseoksella ja koristele hedelmillä tai marjoilla. Heittele päälle halutessasi murskattua marenkia ja rouhittua suklaata.



28. toukokuuta 2022

Suklainen karatekakku ♥

Meidän perheelle, tai siis osalle siitä, on vihdoin löytynyt yhteinen harrastus. Poika on isänsä kanssa käynyt karatessa jo muutaman vuoden ja vihdoin viime kesänä minäkin voitin pelkoni ja lähdin treeneihin mukaan. Joskus teininä ihan hetken karatessa kävin, mutta jotenkin se homma sitten jäi. Perheen miesten aloittaessa treenaamisen olin ehkä vähän kateellinenkin, sillä kovasti olisin halunnut mukaan, mutta ajattelin että ei mun kroppani moista kestäisi. Viimeiset 20 vuotta kun on noiden kropan "pikkuvikojen" takia saanut kuulla lääkäreiltä mitä kaikkea EI saa tehdä ja mitä kaikkea pitää varoa. Joten olin ihan vakuuttunut, että saan unohtaa haaveeni lajista. 

Tuosta rohkaistumisestani olen kyllä suunnattoman iloinen. Viimeinen vajaa vuosi on pitänyt sisällään paljon treeniä, lukuisia mustelmia ja kipua mutta myös suunnatonta riemua ja onnistumisen iloa. Ei tällä ikää tai tällä kropalla tietenkään mitenkään suunnattoman notkea ole, eikä pysty samaan kuin moni muu, mutta ei se haittaa! Mä teen sen mitä pystyn ja aina vähän enemmän. Ja vaikka 20 vuotta olen kuunnellut, miten kaatumista pitää vältellä viimeiseen asti, niin siinäkin oon ylittänyt itseni. Ainakin välillä mä uskalla kaatua ja se on paljon se. Ja kun muistaa että viime keväänä kunto oli sellainen, että fysioterapeutin luona kuntoutuskin piti tehdä istuen, kun ei voimat muuhun piisanneet, niin onhan tuo muutos melkoinen. 

Tuossa parisen viikkoa sitten meillä oli vyökoe, jossa poika sai toisen vihreän natsan oranssiin vyöhönsä ja minä toisen oranssin vyön. Muksuilla mennään aina natsojen kautta eteenpäin. Suunnattoman ylpeä olen tuosta pojan suorituksesta! Jo aiemmin olin pojalle luvannut pienen kakun vyökokeen kunniaksi ja sellaisen sitten sai. ♥ 


Tässä pienessä neljän munan kakussa oli kaakaolla maustettu pohja, täytteenä Royalin minttu-toffeekrokanttisuklaamousse. Sokerimassan alla oli kaakaovoikreemi. Kostutukseen ehkä käytin Spriteä, mutta en nyt enää muista niin tarkasti. Mä en yleensä omatekoisista kakuista niin piittaa, kun hieman on tullut kyllästyttyä kakkutäytteisiin, mutta tämä kakku oli sellainen jota minäkin saatoin syödä. 

Minttu-toffeekrokanttisuklaamousse
(halk. 18cm kakun kolmeen väliin)

4 dl vispikermaa
150 g mascarponea
160 g minttu-toffeekrokanttisuklaata sulatettuna
30 g minttu-toffeekrokanttisuklaata rouheena 

  Paloittele 160 g suklaata mikron kestävään kulhoon. Sulata noin 20-30 sekuntia kerrallaan välillä sekoitellen, kunnes suklaa on sulanut. Jätä suklaa jäähtymään. 
  Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Mittaa tuorejuusto eri kulhoon ja vatkaa notkeaksi. Kaada suklaasula tuorejuuston joukkoon ja vatkaa tasaiseksi. Lisää tuorejuusto-suklaaseos kermavaahdon joukkoon ja vatkaa tasaiseksi, napakaksi vaahdoksi. Rouhi loppu suklaa ja kääntele täytteen joukkoon. 


20. huhtikuuta 2022

Star Wars-kakku daimsuklaamoussella ♥

Mun ihana, rakas veljeni täytti pyöreitä tuossa alkukuusta. Kovasti mietin, että mitä ihmettä ostaisin lahjaksi, mutta en kerta kaikkiaan keksinyt mitään. Niinpä leivoin sitten lahjaksi kakun. Mun veli on ollut kova Star Wars-fani niin kauan kuin muistan, joten ei ollut kovin vaikea keksiä millaisen kakun tekisin. Täytteen valintakin oli helppoa, veli kun on Daimista tykännyt varmaan aina. 

Tässä neljän munan kakussa oli tumma, kaakaolla maustettu pohja, täytteenä daimsuklaamousse ja päällä sokerimassa, jonka alla oli vielä kaakaokreemi. Kostutukseen käytin vaniljasokerilla maustettua maitoa. Kuolontähti on tehty riisimuromassasta, Obi-Wan Kenobi on sokerimassaa. Tarkoitus oli ostaa Kuolontähden kaveriksi joku pieni Star Wars-figuuri, mutta en vaan löytänyt sopivaa. Tuo on siis sellainen hätäisesti viimetingassa tehty kasvoton tyyppi. 


Daimsuklaamousse
(halk. 18cm kakun kolmeen väliin)

5 dl vispikermaa
200 g mascarponea
1 levy (200g) Daim maitosuklaata

  Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata 20-30 sekuntia kerrallaan välillä sekoitellen. Jätä suklaa hetkeksi jäähtymään. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Mittaa mascarpone omaan kulhoonsa, vatkaa rakenne rikki ja vatkaa joukkoon sula suklaa. Kaada suklaa-tuorejuustoseos kermavaahdon joukkoon ja vatkaa nopeasti tasaiseksi. 

Onnea vielä Veljeni Leijonamieli!

10. huhtikuuta 2022

50-vuotiskakku

Alkuvuodesta sain tehdä kakun 50-vuotiskekkereille. Toiveena oli autoteemainen kakku, jossa olisi paljon kermaa! Täytteeseen toivottiin lisäksi mansikkaa ja aprikoosia. 

Kakku sai olla suht iso, joten tein sitten 10 munan kakun. En nyt ihan tarkkaa muista kuinka iso kakku oli, kun käytin säädettävää vuokaa, mutta olisko ollut noin 25*30cm? Voi kyllä vähän heittääkin. 


Mansikka-aprikoositäyte
(10 munan kakun kahteen väliin)

8dl vispikermaa
250 g mascarponea
6-8 rkl (tai maun mukaan) tomusokeria
1½-2 rkl vaniljakreemijauhetta
2 tl vaniljasokeria
500 g mansikoita
1 tlk aprikoosia
n. 300-400 g mansikkahilloa
vajaa 1 tlk (n. 300-400g) aprikoosihilloa

  Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää joukkoon mascarpone ja vatkaa nopeasti tasaiseksi. Lisää vaniljasokeri, vaniljakreemijauhe sekä maun mukaan tomusokeria. Vatkaa tasaiseksi, napakaksi vaahdoksi. 
  Levitä ensimmäiseen väliin kevyesti kostutetulle pohjalle mansikkahillo, levitä päälle puolet mascarpone-kermavaahdosta ja levitä päälle mansikat. Voit käyttää joko tuoreita tai sulatettuja/valutettuja pakastemansikoita. 
  Kuutioi valutetut aprikoosit. Levitä toiseen väliin kevyesti kostutetulle kakkulevylle aprikoosihillo, levitä päälle loput mascarpone-kermavaahdosta ja nostele päälle aprikoosikuutiot. 

Onnea vielä viiskymppiselle!

9. huhtikuuta 2022

Gran Turismo-kakku vadelma-kinuskitäytteellä ♥

Ja taas olisi kakkua tarjolla! Jokunen aika taapäin sain tehdä Gran Turismo-kakun pienen pojan synttäreille. Muuten sain kakun suhteen vapaat kädet, mutta punainen auto kakun päällä oli ihan ehdoton toive. Punaisen auton olisi toki voinut tehdä sokerimassastakin, mutta lopulta päädyttiin oikeaan pikkuautoon, jonka päivänsankari sai sitten omakseen. Ekstrana laitoin kakkuun tuon sinisen auton, kun se jostain kakkuprojektista jäi yli, eikä meillä sille ole käyttöä.


Tässä kuuden munan kakussa oli vaalea pohja, täytteenä vadelma- ja kinuskimoussea. Sokerimassapinnan alla oli vaniljainen voikreemi.

Kinuskivaahto
(Halk. 23-24cm kakun yhteen väliin)

3½ dl kuohukermaa
1,75 dl fariinisokeria (kevyesti pakattuna)
125 g mascarponea

 Aloita kinuskivaahdon valmistus mielellään edellisenä päivänä. Mittaa 1,75 dl kermaa ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja jatka keittämistä kunnes kinuski sakenee. Aikaa menee n. 15 minuuttia. Anna kastikkeen jäähtyä ja siirrä jääkaappiin. Kastikkeen täytyy olla täysin kylmää ennen vaahdotusta. 
  Seuraavana päivänä vaahdota loppu kerma ja vatkaa joukkoon tuorejuusto. Vatkaa kylmä kinuskikastike vaahdoksi sähkövatkaimen täydellä teholla. Sekoita/vatkaa kinuskivaahto kerma-tuorejuustoseokseen.  

Onnea vielä päivänsankarille! ♥

8. huhtikuuta 2022

Suklaiset synttärikakut ♥

Aina välillä saa tehdä kakun ilman sen kummempia koristeluita tai paremminkin teemaa. Tämä alla oleva kakku oli periaatteessa dinosaurus-kakku, mutta dino löytyi omasta takaa ja laitettiin kakun päälle vasta juhlapaikalla.

Tässä kuuden munan kakussa oli täytteenä mansikka- ja suklaamousset, pohja oli maustettu kaakaolla ja kakku oli kuorrutettu voikreemillä. Muuten kakku oli laktoositon, mutta koristeissa sai olla hieman laktoosia. Sokerimassaa kakkuun ei haluttu, joten koristeiksi valikoitui sitten suklaata ja macaroneja.


Toinen ilman sen kummempaa teemaa tehty kakku meni alkuvuodesta pienen tytön synttäreille. Ainoa toive oli, että kakku olisi suht simppelisti koristeltu ja väriltään sini-valkoinen. 

Tässä kuuden munan kakussa oli vaalea pohja, täytteenä oreosuklaamousse sekä vadelmamousse. Päällä vaniljalla maustettu voikreemi. 

Oreo-suklaatäyte
(halk. 23-24cm kakun yhteen väliin)

3 dl vispikermaa
125 g mascarponea
125 g oreosuklaata

  Valmista suklaatäyte. Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata 20-30 sekunnin pätkissä välillä sekoitellen. Jätä suklaa jäähtymään. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Mittaa tuorejuusto toiseen kulhoon ja vatkaa sen rakenne rikki. Lisää suklaasula tuorejuuston joukkoon ja vatkaa tasaiseksi. Kaada suklaa-tuorejuustoseos kermavaahdon joukkoon ja vatkaa tasaiseksi.

Vadelmatäyte
(halk. 23-24cm kakun yhteen väliin)

250 g pakastevadelmaa
125 g mascarponea
2½ dl vispikermaa
2½ liivatelehteä
1½ rkl vettä
2 tl vaniljasokeria
1-1½ dl tomusokeria

  Valuta sulaneista vadelmista enimmät nesteet pois ja soseuta marjat sauvasekoittimella. Painele vadelmaseos siivilän läpi, jotta saat siemenet pois. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää vatkaamisen loppupuolella tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi. Lisää joukkoon vadelmasose, vaniljasokeri ja maun mukaan tomusokeria. Puserra liivatteista vedet pois ja liuota liivatteet kuumennettuun vesitilkkaan. Anna jäähtyä hetkisen ja lisää liivate ohuena nauhana vadelmatäytteeseen samalla hyvin sekoittaen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa tomusokeria. 

Tällä liivatemäärällä täyte jää aika pehmeäksi. Luulen ettei 3 liivatelehteäkään ole liikaa. 




6. huhtikuuta 2022

Autokakku kuningatarmoussella ♥

Josko sitä taas jatkaisi näiden kakkujen kanssa. Yksi tämän vuoden kakuista meni pienelle päivänsankarille. Toiveena oli suht simppeli kakku, jossa olisi auto sekä numero ykkönen. Auton piti olla kuplavolkkari, mutta massa oli niin tavattoman pehmeää, että auto painui koko ajan kasaan. Ei siis ihan kuplalta näytä. Mutta auto kuin auto. :)

Tässä kuuden munan kakussa täytteenä oli kuningatarmousse, kostutuksena Sprite ja päällä kerma. 


Kuningatarmousse
(halk. 23-24cm kakun kahteen väliin)

200 g pakastemustikoita
250 g pakastevadelmia
6 dl vispikermaa
250 g mascarponea
1 dl vaniljakreemijauhetta
1½-2½ dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria

  Sulata ja valuta marjat. Soseuta mustikat ja vadelmat sauvasekoittimella omissa kulhoissaan. Halutessasi painele vadelmasose siivilän läpi, niin saat sileän täytteen. 
  Mittaa kerma kulhoon ja vatkaa löysähköksi vaahdoksi. Lisää joukkoon mascarpone ja vatkaa nopeasti tasaiseksi. Lisää kerma-tuorejuustoseokseen marjasoseet, vaniljasokeri, tomusokeri sekä vaniljakreemijauhe. Vatkaa napakaksi vaahdoksi. Laita tomusokeria ensin vähän vähemmän ja lisää tarvittaessa oman maun mukaan.
  Täyte jämäköityy vielä hieman kylmässä.

Tämän kakun kanssa kuningatarmousse näytti ikävän puolensa. Täytteen mustikka on sen verran voimakkaan väristä, että jonkin ajan kuluttua kuorrutuksesta täyte alkoi kuultaa läpi. Tällä täytetyt kakut kannattaa siis kuorruttaa paksusti! 

1. huhtikuuta 2022

Kaksosten Brawlstars-kakku ♥

Tässä treenien alkua odotellessa ehtii taas hetkeksi istahtamaan koneen ääreen ja runoilla jotain alkuvuoden kakuista. En edes yritä julkaista näitä aikajärjestyksessä, vaan kulloinkin julkaistavat jutut tulee valittua aikalailla summamutikassa. 

Yksi kakuista on naapurin kaksospojille tehty synttärikakku. Toiveena oli tällä kertaa kakku peliteemalla eli Brawlstars-kakkua toivoivat. Kakussa oli kahdeksan munan kaakaolla maustettu pohja, täytteenä niin  suklaavanukastäyte suklaarouheella kuin mansikkamousseakin. Kostutukseen käytin kaakaota ja kakku on kuorrutettu kermavaahdolla.


Suklaavanukastäyte
(halk. 26cm kakun yhteen väliin)

3½ dl vispikermaa
3prk (à120g) Jacky-suklaavanukasta
2 rkl tomusokeria
n. 1 dl vaniljakreemijauhetta
100 g suklaata rouhittuna

  Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää kermavaahdon joukkoon suklaavanukas, tomusokeri sekä n. 1 dl vaniljakreemijauhetta. Vatkaa hyväksi vaahdoksi. Jos vaahto tuntuu liian löysältä, lisää vaniljakreemijauhetta vähän kerrallaan. Vaahto jässähtää vielä jonkin verran viileässä. Rouhi suklaa ja sekoita täytteen joukkoon.

Mansikkatäyte
(halk. 26cm kakun yhteen väliin)

3 dl vispikermaa
250 g pakastemansikkaa sulatettuna
125 g mascarponea
1-1½ dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
4-5 rkl vaniljakreemijauhetta

  Soseuta sulatetut ja valutetut mansikat. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää mascarpone ja vatkaa nopeasti tasaiseksi. Lisää mansikat, tomu- ja vaniljasokeri sekä vaniljakreemijauhe. Vatkaa napakaksi vaahdoksi. Maista ja lisää tarvittaessa tomusokeria.

Kevään ja kesän osalta kalenteri alkaa olla aika täynnä omia menoja, lomaa ja kakkuja. Enää jokunen viikonloppu on tällä haavaa tyhjänä, eli jos juhlia on tiedossa ja kakkuja kaipailet, kannattaa olla ajoissa asialla!

13. maaliskuuta 2022

Ferrarikakku valkosuklaamoussella ja vadelmahillolla ♥

Jos sitä jatkaisi näiden kakkujen kanssa. Yksi alkuvuoden kakuista oli yllärisynttärikakku aikuiselle miehelle. Koska autoista tykkää, oli toiveena Ferrari-kakku. Autoa en alkanut kakun päälle väsäämään, vaan logo sai riittää. Ja oli kyllä hieman haastava logo tehdä! Kakusta meni kuulemma kuva Italiaan saakka ja kyllä ne sielläkin tuon Ferrarin logoksi tunnisti. 

Tässä neljän munan kakussa täytteenä oli valkosuklaamoussea ja vadelmahilloa. Sokerimassapinnan alla oli vaniljasokerilla maustettu voikreemi. 


Valkosuklaamousse
(halk. 20 cm kakun kahteen tai kolmeen väliin)

5 dl vispikermaa
200 g mascarponea
200 g valkosuklaata

  Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon. Sulata 20-30 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen. Varo polttamasta suklaata! Jätä suklaa hetkeksi jäähtymään ja vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Mittaa mascarpone toiseen kulhoon ja vatkaa nopeasti notkeaksi. Kaada suklaasula mascarponen joukkoon ja vatkaa nopeasti tasaiseksi. Kaada suklaa-tuorejuustoseos kermavaahdon joukkoon ja vatkaa tasaiseksi, napakaksi vaahdoksi. 
  Valkosuklaamoussen kaverina toimii hyvin mustikka- tai vadelmahillo tai tuoreet marjat.

3. maaliskuuta 2022

Dinosauruskakku kinuskivaahdolla ja banaanilla ♥

Josko sitä jatkaisi taas näiden kakkujen kanssa. Alkuvuodesta sain tehdä kakun eräälle pojalle, joka tykkää hirmuisesti dinosauruksista. Kokonaista dinosaurusta en osaa tehdä, mutta onneksi tällainen kakun sisältä putkahtava yksilö kelpasi. Tärkeintä kuulemma oli, että dinon hampaat näkyy. ♥

Tässä viiden munan kakussa täytteenä oli kinuskivaahto banaaniviipaleiden kera. Niin ja kakku oli myös gluteeniton ja laktoositon. Koristeet vääntelin sokerimassasta. 


Kinuskivaahto
(halk. 20cm kakun kahteen väliin)

6 dl kuohukermaa
2½ dl fariinisokeria
150 g mascarponea
(vaniljakreemijauhetta tarvittaessa)

  Aloita täytteen valmistus täyttämistä edeltävänä päivänä. Mittaa 2½ desiä kuohukermaa sekä fariinisokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen poreillen n. 15 minuuttia, tai kunnes kinuski sakenee. Anna jäähtyä hieman ja nosta jääkaappiin. Anna olla kylmässä yön yli. 
  Seuraavana päivänä vatkaa jääkaappikylmä kinuskikastike vaahdoksi. Vatkaa loppu kerma löysäksi vaahdoksi, lisää mascarpone ja vatkaa, kunnes vaahto on tasaista. Lisää kinuskivaahto ja vatkaa nopeasti tasaiseksi. Jos vaahto on liian löysää, lisää varovasti vaniljakreemijauhetta max. ruokalusikallinen. 

28. helmikuuta 2022

Pienen pojan autokakku ♥

Hups! Helmikuu on pian ohi ja pakko tunnustaa, että en ole edes ajatellut blogiani. Tai ehkä se on joskus käynyt mielessä, mutta ajatus on kyllä kadonnut melko nopeasti. Mutta ei oteta tästä paineita. 

Ei sen puoleen, ei mulla oikein vieläkään ole muuta tarjota kuin näitä iänikuisia kakkuja. Sen mitä oon uutta kokkailut tai leiponut, on tullut syötyä ennen kuin olen saanut kameraa käteen. Kakkujakin oon tehnyt nyt aika vähän ja samaa linjaa ajattelin jatkaa koko kevään. Tekee ihan hyvää välillä viettää viikonloput muuten kuin kakkuja väsäten. Etenkin kun nuo karatetreenit vie osan viikonlopusta, enkä niistä kyllä tahdo olla pois. 

Mutta siis niihin kakkuihin. Yksi alkuvuoden kakuista oli suht perinteinen mansikka-banaanikakku pienelle pojalle. Päivänsankari sai mun tekemän kakun viime vuonnakin ja kovasti halusi samanlaisen tänäkin vuonna. Ja onhan se aika ihanaa, että 4-vuotias tietää mitä tahtoo. ♥ 

Tässä gluteenittomassa neljän munan kakussa oli täytteenä mascarpone-kermavaahto, mansikkahilloa, mansikoita ja banaaniviipaleita. Kakun päälle toivottiin autoa ja koska toisen kakun tiimoilta jouduin noita pikkuautoja ostamaan, laitoin sitten tähänkin yhden. Sai päivänsankari sitten auton leikkeihinsä juhlan jälkeen. Muuten koristeet on sokerimassaa/gluteenitonta suklaata.


Mascarpone-kermavaahto
(halk. 20cm kakun kahteen väliin)

4 dl vispikermaa
125 g mascarponea
1 rkl vaniljakreemijauhetta
2-3 rkl (tai maun mukaan) tomusokeria
Lisäksi:
mansikkahilloa
mansikoita 
banaaniviipaleita

  Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää mascarpone, vaniljakreemijauhe sekä maun mukaan tomusokeria. Vatkaa tasaiseksi, sileäksi vaahdoksi. Jaa kakun kahteen väliin esim. mansikkahillon, mansikoiden ja banaaniviipaleiden kera.

7. joulukuuta 2021

Talvinen kakku voikreemikuusilla ja suklaa-piparitäytteellä ♥

Eilen havahduin siihen tosiasiaan, että pianhan on joulu! Jotenkin tämä syksy on vaan kadonnut johonkin, eikä oikein ole tajunnut että vuosi alkaa tosiaan olla lopuillaan. Tulevana viikonloppuna leivon vielä pari kakkua ja sitten lomailen muutaman viikon. Voin kertoa, että tulee todella tarpeeseen! Tai siis kyllähän mä leivon, mutta vain omalle väelle. 

Joulufiilis on aikalailla kateissa ja just nyt (ja oikeastaan viimeisen kuukauden ajan) tuntuu siltä, ettei huvittaisi joulua laittaa oikein mitenkään. Eikö sitä voisi viettää aattoa ihan vaan sohvalla löhöten ja leffaa vahdaten ja unohtaa kaikki jouluhössötykset? Vaikka kyllä sitä jotain täytyy laittaa, kun muksut kuitenkin joulua odottaa. Mutta jotenkin vaan toivoisin hyvin rauhallista ja tapahtumaköyhää joulunaikaa.

Eilinen itsenäisyyspäiväkin meni sen suuremmin juhlimatta. Innostuin toki leipomaan omalle väelle kakun, kun halusin välttämättä kokeilla tehdä voikreemistä ja jäätelötötteröistä kuusia. Kakkutäytteet valikoitui aika pitkälle sen mukaan mitä kaapista löytyi, eli täytteenä oli suklaavaahto piparirouheella. Kakussa oli neljän munan kaakaolla maustettu sokerikakkupohja, kostutuksena vaniljasokerilla maustettua maitoa ja päällä kermavaahto. 



Suklaa-piparkakkutäyte
(halk. 18-20cm kakun kolmeen väliin)

6 dl vispikermaa
250 g mascarponea
235 g maitosuklaata
50 g piparkakkuja karkeana rouheena

  Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata 20-30 sekuntia kerrallaan, välillä sekoittaen, kunnes suklaa on juuri ja juuri sulanut. Sekoita tasaiseksi. 
  Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa mascarponen rakenne rikki. Kaada hieman jäähtynyt suklaasula mascarponen joukkoon ja vatkaa tasaiseksi. Kaada tuorejuusto-suklaaseos kermavaahdon joukkoon ja vatkaa nopeasta tasaiseksi vaahdoksi. Rouhi piparkakut ja kääntele vaahdon joukkoon.


Voikreemikuuset

2-3 jäätelövohvelia
50 g huoneenlämpöistä voita
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
vihreää pastaväriä

  Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää tomusokeri ja jatka vatkaamista muutama minuutti. Jos kreemi vaikuttaa liian löysältä, lisää vähän tomusokeria. Mausta kreemi vaniljasokerilla ja lisää pastaväri. Vatkaa tasaiseksi. Kreemi saa olla kuohkeaa ja helposti pursotettavaa.
  Leikkaa varovasti vohvelit tasaisiksi ja haluamasi pituisiksi. Itse käytin leikkaamiseen pientä sahalaitaista tomaattiveistä. Pursota voikreemiä pienellä tähtityllalla vohvelin pintaan. Aloita alareunasta ja jatka kohti latvaa. Jätä yläosasta sen verran pursottamatta, että saat nostettua kuusen kakun päälle. Pursota sitten loppuun. Halutessasi voit painaa sokerihelmiä kuusen oksille kuusenkoristeiksi. Siivilöi halutessasi päälle tomusokeria.

26. lokakuuta 2021

Pipsa Possu-kakku mansikka-vaniljatäytteellä ♥

Pipsa Possu tuntuu olevan muksujen keskuudessa varsin suosittu ja teemaan sopivia kakkuja saa tehdä aina silloin tällöin. Tämä Pipsa Possu-kakku meni alkukuusta ilahduttamaan erästä pientä päivänsankaria. Kakussa oli kuuden munan vaalea pohja, täytteenä mansikka- ja vaniljamoussea. Kakun alareunaan toivottiin vihreää liukuväriä, muuten sain koristelun suhteen vapaat kädet. 


Mansikkatäyte oli vanha tuttu ja ohjeen löydät täältä, mutta vaniljatäytteen suhteen kokeilin jotain uutta. Kumpaakin täytettä laitoin kakun väliin yhden täytekerroksen, ainakin muistaakseni. Mansikkatäytettä tein tuon ohjeen mukaisen määrän. 

Vaniljamousse
(halk. 23cm kakun yhteen väliin)

2 dl vispikermaa
2 purkkia (à135g) vaniljavanukasta
75 g vaniljatuorejuustoa
n. 3-4rkl vaniljakreemijauhetta
1 tl vaniljasokeria

  Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää vanukkaat, vaniljatuorejuusto, vaniljakreemijauhe ja vaniljasokeri ja vatkaa tasaiseksi, napakaksi vaahdoksi. Jos täyte tuntuu liian löysältä tai pehmeältä, lisää varovasti vaniljakreemijauhetta. Täyte hyytyy jonkin verran kylmässä. Maista ja lisää halutessasi ripaus tomusokeria. 

Kakun kuorrutin kermavaahdolla. Pipsa on tehty sokerimassasta, mutta aika paljon käytin koristeina karkkeja. Kakku kun haettiin juhlia edeltävänä iltana ja aina vähän hirvittää miten sokerimassakoristeet kerman päällä kestää. Pipsa-koristeen alapuolen valelin sulalla laktoosittomalla suklaalla.


Lämpimät onnittelut vielä synttärisankarille! ♥

24. lokakuuta 2021

Metsäkakku ♥

Viime viikonloppuna sain tehdä kakun erään herran 80-vuotissynttäreille. Päivänsankari oli vannottanut, että ei sitten muisteta mitenkään, mutta lapset halusivat kakkukahvit tarjota. Ja oli päivänsankari kuulemma ilahtunut moisesta. 

Koska päivänsankari on kova metsämies, tai tykkää metsästä, oli kakkukin sitten aiheeseen liittyvä. Mitään satumetsää ei toivottu, vaan koristelu sai olla aikuiselle sopiva. Tällainen siitä sitten tuli. 


Kakussa oli viiden munan vaalea sokerikakkupohja, täytteenä mansikkamoussea ja oreosuklaatäytettä. Kakun kuorrutin tuorejuustokreemillä ja päälle vielä suklaaganachea. 

Oreo-suklaatäyte
(halk. 20-22cm kakun yhteen väliin)

2½ dl vispikermaa
125 g mascarponea
100 g oreosuklaata

  Valmista suklaatäyte. Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata 20-30 sekunnin pätkissä välillä sekoitellen. Jätä suklaa jäähtymään. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Mittaa tuorejuusto toiseen kulhoon ja vatkaa sen rakenne rikki. Lisää suklaasula tuorejuuston joukkoon ja vatkaa tasaiseksi. Kaada suklaa-tuorejuustoseos kermavaahdon joukkoon ja vatkaa tasaiseksi. 

Mansikkatäyte
(halk. 20-22cm kakun yhteen tai kahteen väliin)

200 g pakastemansikkaa
2½ dl vispikermaa
125 g mascarponea
3/4-1 dl tomusokeria
3 rkl vaniljakreemijauhetta
1 tl vaniljasokeria

  Soseuta sulaneet ja valutetut mansikat sauvasekoittimella. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi. Lisää mansikkasose, tomusokeri, vaniljasokeri sekä vaniljakreemijauhe. Vatkaa hyväksi vaahdoksi. Tarkista vielä maku ja lisää tomusokeria tarvittaessa.


Tuorejuustokreemiä tehdessä jouduin soveltelemaan sen verran, etten siitä saa ohjetta kirjoitettua. Täytyy sitä vielä vähän hioa ja kun kuorrute on kohdillaan, kirjoittaa sitten ohje blogiin. 

17. lokakuuta 2021

Pieni mansikka-kinuskikakku ♥

Josko sitä taas kirjoittelisi kakuista. Tai siis yhdestä kakusta, jonka tein syyskuun lopussa. Tämän kakun makujen suhteen sain aikalailla vapaat kädet. Kerrottiin mitä kakussa ei saa olla ja loput sain päättää itse. En kuitenkaan uskaltanut kokeilla mitään aivan uutta ja ihmeellistä, vaan käytin niitä makuja, joista tiesin päivänsankarin tykkäävän. Siis mansikkaa ja kinuskia. Sattuneesta syystä muokkailin täytteitä vaan niin, ettei kakussa ollut tuorejuustoa.

Koristelun suhteenkaan ei ollut mitään vaatimuksia, joten menin sitten aika helpon kautta. Koristeluun käytin kinuskia, marenkeja ja keksejä. Niin ja tein vielä pari sokerimassakukkasta. Mansikkatäytteeseen käytin pakasteena myytävää valmista mansikkapyreetä, mutta aivan hyvin voi ostaa kokonaisia pakastemansikoita ja soseuttaa ne sulaneena.



Mansikka-kinuskikakku

Pohja:
4 munaa 
sokeria 
vehnäjauhoja
perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
Kostutus: 
Spriteä
Mansikkatäyte:
200 g mansikkaa tai mansikkapyreetä
2½ dl vispikermaa
4 rkl vaniljakreemijauhetta
4-5 rkl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g mansikkarahkaa
Kinuskitäyte:
1½ dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
2 dl vispikermaa
½-1 rkl vaniljakreemijauhetta tarvittaessa 
Kinuskikastike kakun sisään:
½ dl kuohukermaa
½ dl fariinisokeria
Kakun päälle:
2½ dl vispikermaa
3 rkl tomusokeria
vajaa 1 rkl vaniljakreemijauhetta
Koristeluun kinuskikastike:
3/4 dl kuohukermaa
3/4 dl fariinisokeria
Koristeeksi:
keksejä
marenkeja
sokerikukkia
sokerihelmiä

  Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Voitele n. 20 senttinen kakkuvuoka tai paista kakku rengasvuoassa. Riko munat kulhoon ja punnitse ne. Kerro paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. 
  Punnitse vehnä- ja perunajauhot. Tarvittava määrä yhteensä on munien paino * 0,7. Tästä vehnäjauhojen osuus on 70%, perunajauhojen 30%. Sekoita leivinjauhe joukkoon. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. 
  Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 30-35 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä. Kypsä pohja irtoaa hieman vuoan reunoista.
 Aloita kinuskivaahdon valmistus mielellään edellisenä päivänä. Mittaa 1½ dl kermaa ja 1 dl fariinisokeria kattilaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja jatka keittämistä kunnes kinuski sakenee. Aikaa menee n. 10-15 minuuttia. Anna kastikkeen jäähtyä ja siirrä jääkaappiin. Kastikkeen täytyy olla täysin kylmää ennen vaahdotusta. 
  Seuraavana päivänä vaahdota ensin vispikerma. Vatkaa sitten kylmä kinuskikastike vaahdoksi sähkövatkaimen täydellä teholla. Sekoita kinuskivaahto kermavaahdon joukkoon. Vatkaa nopeasti hyväksi vaahdoksi. Jos täyte tuntuu löysältä, lisää vaniljakreemijauhetta.
  Kiehauta kinuskikastikkeen kerma ja fariinisokeri ja anna kiehua hiljalleen, kunnes kastike sakenee. Nosta sivuun ja anna jäähtyä hetki.
  Valmista mansikkatäyte. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää sulana soseutetut mansikat tai sulatettu mansikkapyree, mansikkarahka, tomusokeri, vaniljasokeri sekä vaniljakreemijauhe. Vatkaa tasaiseksi vaahdoksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa tomusokeria. 
  Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Jos paistoit pohjan irtopohjavuoassa, nosta vuoan reuna kakkupahvin tai tarjoilualustan päälle ja kokoa kakku reunan sisään. Jos paistoit pohjan tavallisessa vuoassa, vuoraa vuoka kelmulla ja kokoa kakku vuokaan.
  Nosta alin levy vuokaan tai tarjoilualustalle. Kostuta spritellä. Levitä päälle puolet mansikkatäytteestä. Nosta päälle toinen levy, kostuta. Levitä päälle kinuskitäyte. Kaada kinuskikastike ohuena nauhana ristiin rastiin kinuskitäytteen päälle. Nosta päälle kakkulevy, kostuta. Levitä päälle loppu mansikkatäyte. Nosta päälle viimeinen kakkulevy, kostuta. Peitä kakku kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään.
  Mittaa päälle tuleva kerma, vaniljakreemijauhe ja tomusokeri kulhoon ja vatkaa napakaksi vaahdoksi. Levitä kerma tasaisesti kakun päälle ja reunoille. Voit ensin levittää kakun pinnalle ohuen kerroksen kermaa, joka sitoo kakun murut ja vasta sen päälle varsinaisen pintakerroksen. Nosta kakku kylmään. 
  Keitä kakun päälle tuleva kinuskikastike. Mittaa ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä hiljalleen, kunnes kastike sakenee. Aikaa menee 10-15 minuuttia. Anna kinuskikastikkeen jäähtyä n. kädenlämpöiseksi ja kaada sitten varoen kakun päälle. Liian kuuma kinuskikastike sulattaa alla olevan kermavaahdon ja liian kylmä kastike ei leviä nätisti. Nosta kakku kylmään ja anna kinuskin jässähtää. Nostele sitten koristeet kakun päälle. 


3. lokakuuta 2021

Vadelma-lakukakku ♥

Kakkuja tehdessä sitä usein urautuu ja tekee täytteet aina samalla tavoin. Siksi onkin ihan hyvä, jos syystä taikka toisesta joutuu ajattelemaan asiat uudelleen ja toisin. Niin kävi tämän kakun lakutäytteen kanssa, sillä täytteen piti olla laktoositon. Yleensä kun olen tehnyt lakritsitäytteen Kick-patukoista, mutta koska niissä on laktoosia, oli pakko miettiä täyte uudelleen. Pikaisen googlettelun jälkeen löysin Valion sivuilta hyvän ohjeen, jota hieman soveltelin. 

Tähän kakkuun toivottiin puna-mustaa väritystä, täytteeksi lakritsaa ja vadelmaa. Vadelmatäytteen tein vanhalla tutulla tavalla ja tuo lakutäyte meni tosiaan uusiksi. Kakun pinnalla on lakritsijauheella maustettu ja pastavärillä värjätty tuorejuustokreemi. Valumat tein vaahtokarkista ja kermasta ja koristelun viimeistelin punaisilla kermapursotuksilla. 

Itse en mikään lakritsin ystävä ole, mutta tuosta lakutäytteestä tykkäsin. Etenkin vadelman kanssa tuo toimi loistavasti! Kreemistä en niin hirveästi piitannut, mutta toivottavasti se asiakkaalle maistui. Ilman lakritsaa se olisi ollut ihan ok. :D 

Kakussa oli kuuden munan vaalea sokerikakkupohja, kostutukseen käytin sitruunalimsaa.


Lakritsitäyte
(halk. 23-24cm kakun yhteen väliin)

3 dl vispikermaa
150 g mascarponea
1½ dl lakritsikastiketta
1½-2 rkl vaniljakreemijauhetta

  Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Mittaa mascarpone toiseen kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Lisää joukkoon lakritsikastike ja vatkaa tasaiseksi. Kaada laku-tuorejuustoseos kermavaahdon joukkoon, lisää vaniljakreemijauhe ja vatkaa tasaiseksi vaahdoksi.

Vadelmatäyte
(halk. 23cm kakkuun yksi paksumpi tai kaksi ohuempaa täytekerrosta)

250 g pakastevadelmia sulatettuna
125 g mascarponea 
2½ dl vispikermaa
3 liivatelehteä 
2 rkl vettä
1-1½ dl tomusokeria 
2 tl vaniljasokeria

  Soseuta vadelmat sauvasekoittimella ja painele halutessasi siivilän läpi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää kermavaahdon joukkoon vadelmasose, mascarpone, tomusokeri sekä vaniljasokeri ja vatkaa tasaiseksi. Kuumenna vesi pienessä kattilassa kiehuvaksi. Purista liivatteista vesi pois ja liuota kuuman veden joukkoon. Sekoita niin että liivatteet sulaa ja nosta liivateseos hetkeksi jäähtymään. Kaada liivateseos täytteen joukkoon samalla hyvin vatkaten. Tarkista maku ja lisää halutessasi tomusokeria.

Lakritsikreemi
(halk. 23-24cm kakun kuorruttamiseen)

100 g huoneenlämpöistä voita
4 dl tomusokeria
175 g mascarponea
2-4 tl lakritsijauhetta
mustaa pastaväriä

  Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi. Jatka vatkaamista ja lisää tomusokeria vähän kerrallaan. Mausta maun mukaan lakritsijauheella. Jatka vatkaamista, kunnes kreemi on kuohkeaa. Halutessasi värjää pastavärillä.

Vaahtokarkkivaluma
(halk. 23-24cm kakun reunoille)

50-60 g vaahtokarkkeja
3/4 dl kuohukermaa
pastaväriä halutessa

  Mittaa kerma kattilaan ja kuumenna kiehumapisteeseen, älä anna kuitenkaan kiehua. Lisää joukkoon vaahtokarkit ja sekoittele rauhallisesti, kunnes vaahtokarkit sulavat. Värjää halutessasi pastavärillä.
  Anna vaahtokarkkiseoksen jäähtyä hieman ennen kuin kaadat sen kakun päälle. Jos seos on liian juoksevaa, lisää muutama vaahtokarkki. Jos seos on liian paksua, lisää tilkka kermaa tai lämmitä seosta hieman. Seos jähmettyy jäähtyessään. Kokeile ensin pienellä nokolla vaahtokarkkiseosta, kuinka se käyttäytyy kakun päällä.

Tämän kakun värjäämiseen sai käyttää aika reilusti väriä. Progelin pastavärit värjäävät onneksi aika tehokkaasti, joten ei sitä väriä onneksi purkkikaupalla mennyt. Lisäksi värit syvenevät vielä jääkaapissa. Olisi silti ollut hauska nähdä miltä ihmisten suut ja kielet näyttivät kakun jälkeen. :D 


26. syyskuuta 2021

Star Wars-kakku appelsiini-suklaatäytteellä ♥

Ei mulla vieläkään ole oikein muuta kirjoitettavaa kuin tarinat kakuista. Oon kyllä kokkaillut paljon ja kokeillut uusia reseptejä, mutta niistä tuotoksista ei vaan ole tullut otettua kuvia. Yleensä siinä kohtaa kun ruoka on valmis, on jo niin kiljuva nälkä, ettei malta alkaa asettelemaan ruokaa sen kummemmin lautaselle. Keväällä nimittäin iski joku liikuntakärpänen ja nyt oon käynyt ahkerasti kuntosalilla ja palannut 30 vuoden tauon jälkeen karaten pariin, ja tämän äkillisesti lisääntyneen liikunnan takia mulla on koko ajan nälkä. :D 

Kakuista niitä kuvia kyllä piisaa! Yksi tämän syksyn kakuista oli Star Wars-kakku appelsiini-suklaatäytteellä. Tämä oli mulle ihan uusi täytekokeilu ja vähän jännitti, miltä tuo maistuu. Mutta oli kuulemma hyvää. Appelsiinitäytteisiin löytyi jokunen ihan hyvä ohje netistä, mutta päätin lopulta kehitellä oman.



Appelsiini-suklaatäytekakku / Star Wars-kakku

Pohja:
5 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
tummaa kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta
Kostutus:
jaffaa
Suklaatäyte:
2½ dl vispikermaa
125 g mascarponea
100 g maitosuklaata
Appelsiinirahkatäyte:
2½ dl vispikermaa
2 prk (à200g) maustettua rahkaa, appelsiini
2 rkl tomusokeria
1 rkl vaniljakreemijauhetta
Päälle:
3-4 dl vispikermaa
2-3 rkl tomusokeria
vajaa 1 rkl vaniljakreemijauhetta
sokerimassakoristeet

Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Voitele n. 20 senttinen kakkuvuoka tai paista kakku rengasvuoassa. Riko munat kulhoon ja punnitse ne. Kerro paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. 
  Punnitse vehnä- ja perunajauhot sekä kaakaojauhe. Tarvittava määrä yhteensä on munien paino * 0,7. Tästä vehnäjauhojen osuus on 70%, perunajauhojen ja kaakaojauheen yhteensä 30%. Yleensä laitan suhteessa enemmän perunajauhoja kuin kaakaojauhetta. Sekoita leivinjauhe joukkoon. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. 
  Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
  Valmista suklaatäyte. Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata 20-30 sekunnin pätkissä välillä sekoitellen. Jätä suklaa jäähtymään. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Mittaa tuorejuusto toiseen kulhoon ja vatkaa sen rakenne rikki. Lisää suklaasula tuorejuuston joukkoon ja vatkaa tasaiseksi. Kaada suklaa-tuorejuustoseos kermavaahdon joukkoon ja vatkaa tasaiseksi. 
  Vatkaa appelsiinitäytteen kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka, tomusokeri sekä vaniljakreemijauhe. Vatkaa hyväksi vaahdoksi.
  Kokoa kakku suoraan tarjoilualustalle rengasvuoan sisään tai kelmutettuun kakkuvuokaan. Leikkaa pohja neljään osaan. Nosta alin levy alustalle/vuokaan. Kostuta jaffalla. Levitä päälle puolet appelsiinitäytteestä. Nosta päälle kakkulevy, kostuta. Levitä päälle suklaatäyte. Nosta päälle kakkulevy, kostuta ja levitä päälle loput appelsiinitäytteestä. Nosta päälle vielä viimeinen kakkulevy ja kostuta. Peitä kakku kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
  Mittaa päälle tuleva kerma kulhoon. Jos haluat alareunaan liukuvärjäyksen, ota noin desi kermaa eri kulhoon ennen vatkaamista. Lisää kerman joukkoon tomusokeria ja vaniljakreemijauhetta. Vatkaa vaahdoksi. Levitä valkoinen vaahto kakun päälle ja reunoille. Laita värjättävän kerman joukkoon maun mukaan tomusokeria ja tippa mustaa pastaväriä. Vatkaa vaahdoksi. Levitä kerma kakun alareunaan. Koristele haluamallasi tavalla.