Taas on se aika vuodesta kun sekä minä että blogi täytetään vuosia. Minä vietin synttäreitäni eilen, blogi puolestaan huomenna. Jos siis oikein muistan. Mutta näinä päivinä kuitenkin. Vuosia on niin paljon, etenkin kirjoittajalla, ettei niistä viitsi puhua mitään. Mainittakoot vaan, että tämä on silti ihan hyvä ikä.
Olin muutama päivä sitten kaivanut keittokirjahyllystä lueskeltavaksi Liisa Westerbergin ihanan Kakkukirjan ja siitä se ohje omaan kakkuunkin löytyi. Ihan vähän toki ohjetta muutin, kuten aina. En jaksanut jauhaa hasselpähkinöitä itse vaan turvauduin valmiiseen hasselpähkinäjauheeseen. Koristelukin on jotain ihan muuta kuin kirjassa.
Kakku ei ole kovin suuri, mutta on niin makea ja suklainen, että ei tätä kovin paljoa pysty kerralla syömään. Mutta olihan tämä silti ihanaa! Jos on sellainen määrä nutellaa, voita ja sokeria mitä tässä kakussa, niin ei se kovin pahasti voi mennä pieleen.
Pohjan paistoin juuri ja juuri kypsäksi, jolloin se jäi ihanan kosteaksi. Kuorrutteen kanssa hätäilin ja kaadoin sen päälle aivan liian aikaisin. Siksi se valui vähän turhankin holtittomasti. Ohjeen mukaan tehtynä kuorrutetta tuli mun makuun ehkä vähän liikaa, enkä kaatanut kaikkia päälle.
Mutta jos kaipaat mehevää, makeaa ja suklaista kakkua, niin tätä kannattaa kyllä kokeilla!
Nutellakakku
Pohja:
100 g hasselpähkinäjauhetta
3/4 dl rypsiöljyä
1 dl vahvaa kahvia
1½ dl maustamatonta jogurttia
1 kananmuna
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
2½ dl sokeria
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
Täyte ja kuorrute:
225 g voita
4 dl tomusokeria
3 dl hasselpähkinä-suklaalevitettä
Koristelu:
150 g tummaa suklaata
100 g voita
karhunvatukoita
kultaisia ja mustia koristerakeita
Pingota leivinpaperi kahteen irtopohjavuokaan (halk. 15cm). Paisto onnistui hyvin myös PME:n 15 cm:n vuoassa, jonka pohjalla oli sopivan kokoiseksi leikattu leivinpaperi. Voitele reunat kevyesti esim. vuokaspraylla.
Mittaa kulhoon öljy, kahvi, jogurtti ja kananmuna. Vatkaa kevyesti kierrevatkaimella sekaisin. Sekoita toisessa kulhossa hasselpähkinäjauhe, jauhot, sokeri, kaakaojauhe, sooda ja leivinjauhe. Lisää neste jauhoseokseen ja sekoita tasaiseksi.
Jaa taikina vuokiin ja paista 175 asteisessa uunissa n. 35-40 minuuttia tai kunnes taikinaan painettuun tikkuun ei jää enää raakaa taikinaa.
Valmista kuorrute. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon huoneenlämpöinen hasselpähkinä-suklaalevite.
Leikkaa jäähtyneet kakkupohjat kahteen osaan. Ainakin samana päivänä leivotut pohjat olivat aika helposti hajoavan oloisia, joten käsittele pohjia varoen. Nosta ensimmäinen kakkulevy tarjoilualustalle ja levitä sille hieman täytettä. (n. 3-4 kukkurallista ruokalusikallista). Huom! Mitä paremmin vatkattu voi-tomusokeriseos on, sitä helpompi täytettä on levittää. Nosta seuraava levy päälle ja täytä. Toista kunnes kaikki levyt on käytetty. Ota pieni nokko täytettä erikseen koristelua varten ja levitä loput täytteet kakun päälle. Nosta kakku kylmään vähintään 30 minuutiksi.
Paloittele suklaa ja voi mikron kestävään kulhoon tai pieneen kattilaan ja sulata ne. Anna kuorrutteen jäähtyä hetki. Alkuperäisen ohjeen mukaan sen pitäisi olla n. 31-asteista. Kaada kuorrute kakun päälle. Voit ohjata kuorrutetta reunoja kohti ja yli palettiveitsellä, veitsellä tai lusikan nurjapuolella. Anna kuorrutteen jässähtää hetki ja pursota sitten loppu kuorrute kakun päälle. Koristele haluamallasi tavalla.
Koska kakussa on paljon voita, kannattaa kakku ottaa huoneenlämpöön pehmenemään vähintään 10 minuuttia ennen tarjoilua.