5. marraskuuta 2019

Pienen pojan kastekakku ♥

Kakkuja tulee leivottua enää harvakseltaan ja ihan hyvä näin. Tässä kuitenkin yksi viimeaikaisista kakuista, joka meni tällä kertaa pienen pojan ristiäisiin. Kakusta löytyy kuuden munan vaalea pohja, välissä mansikkarahka-valkosuklaatäyte, päällä kerma ja pensasmustikoita. Jotenkin tuo marjojen asettelu oli taas haasteellista, etenkin kun käytettävissä oli vain yhtä lajia. Kakku näytti ensin niin synkältä, että oli pakko ripotella valkosuklaahippusia mustikoiden sekaan. Jälkikäteen ajateltuna esimerkiksi mintunlehdet olisi tuoneet tuohon hieman väriä. 


Kakun värimaailmasta toivottiin mustikansävyistä. Koska sellaista pastaväriä ei ainakaan tähän hätään löytynyt, värjäsin osan kermasta tipalla lilaa väriä. Olisihan tietysti voinut leikkiä sinisellä ja punaisella värillä, mutta näin pääsi vähän helpommalla ja eikö tuo nyt aika liki mustikkaa ole.

Kakun päällä olevan koristeen tein sokerimassasta ja koristeen alapuolen sivelin sulalla valkosuklaalla, jotta kestäisi kerman päällä sulamatta. Kakku kun haettiin jo juhlia edeltävänä iltana. 


Paljon onnea vielä pienokaiselle ja tietenkin vanhemmille. ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti