Eilen oli siitä harvinainen päivä, että annoin suosiolla ruokapuolen miehen hoidettavaksi. Sitä ei kyllä kovin usein tapahdu. Ei sillä, kyllä tuo kokata osaa, mutta jotenkin mä oon onnistunut luomaan keittiöstä oman valtakuntani, johon muut eivät kovin helpolla uskalla tulla sekaamaan. Rohkea ukko, kun ihan itse ehdotti, että voisi välillä laittaa ruokaa. Pitäisi kyllä useammin antaa kokkausvuoro muille, sillä onhan se välillä kiva vain odotella ruoan valmistumista. Tätä ruokaa saikin odotella tovin, sillä miehen valmistama possun etuselkä oli uunissa reilu kuusi tuntia. Mutta olihan se odottamisen arvoista! Ihanan suussasulavaa lihaa sopivan mausteisessa liemessä. Jos jotain moitittavaa pitää hakea, niin ei tämä kyllä mitään dieettiruokaa ollut. Vaikkei liemeen rasvaa lisättykään, oli se melko rasvaista. Vaikutteita ruoka sai itämaisesta keittokirjasta.
Ylikypsää possun etuselkää mausteisessa liemessä
1,8 kg possun etuselkää
3 sipulia
3 porkkanaa
reilu puolikas valkosipuli
25 g kuivattuja herkkutatteja (tai siitakkeita tai pilvenkorvasieniä)
4-5 dl punaviiniä
4-5 dl vettä
1 dl soijaa
2 rkl hienonnettua chiliä oliiviöljyssä
reilu 2 rkl ruokokidesokeria
1 tl pippurisekoitusta
(suolaa tarvittaessa)
Nosta liha hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Poista ihra. Leikkaa liha 2-3 palaan ja nosta pataan. Kuori sipulit, porkkanat ja valkosipulinkynnet. Lohko sipulit, leikkaa porkkanat paksuiksi viipaleiksi. Nosta kasvikset ja sienet pataan. Valkosipulinkynnet saa jättää kokonaisiksi. Sekoita nesteet ja mausteet keskenään ja kaada pataan.
Kypsennä pataa kannella peitettynä 175-asteisessa uunissa 4-5 tuntia. Laske lämpö 100 asteeseen ja anna olla vielä 1-2 tuntia, jos haluat. Halutessasi nosta kypsä liha pois padasta, poista luu ja paloittele possu. Nosta lihapalat takaisin pataan.
Tarjoa riisin, kuskusin tai perunan ja salaatin kera.