Näytetään tekstit, joissa on tunniste pulled chicken. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pulled chicken. Näytä kaikki tekstit

23. tammikuuta 2015

Rikki revitty - mehukas pulled chicken broilerin koipi-reisistä

Tyttö esitti viime viikolla toiveen, josko voisi saada taas nyhtöbroileria. Tottahan se sitten täytyi mahduttaa ruokalistaan. En jaksanut etsiä sopivia ohjeita, joten tein ruoan summamutikassa. Broilerin kypsensin keittämällä, koska mun mielestä liha on silloin mehevämpää kuin uunissa kypsentäen. Broilerivalikoima ei kaupassa ollut kummoinen, joten valmistin ruoan marinoiduista broilerin koipi-reisipaloista. Ylimääräiset marinadit huuhtaisin pois ennen keittämistä. Broilerin kaveriksi keittelin jonkinmoisen bbq-kastikkeen tapaisen. Pelkästään kastike ei ollut mitenkään ihmeellistä, mutta kun lisäsi broilerit joukkoon ja antoi koko komeuden olla vielä uunissa, oli lopputulos ihan hyvä. Tulista tästä ei tullut, mutta jos haluat kastikkeeseen enemmän potkua, laita enemmän chiliä. Broileri syötiin tortillojen täytteenä ja hyvin kelpasi! Kyllähän tämän ruoan valmistaminen ottaa aikaa, mutta on se sitten hyvääkin. 




Pulled chicken bbq-kastikkeessa

6 broilerin koipi-reisipalaa (marinoitu tai marinoimaton)
vettä
1 rkl suolaa
1 iso punasipuli
3 valkosipulinkynttä
10 maustepippuria
Bbq-kastike:
2 rkl oliiviöljyä
1 iso punasipuli
4 valkosipulinkynttä
70 g tomaattipyreetä
500 g paseerattua tomaattia
1 dl fariinisokeria
1/4 dl tummaa siirappia
1/4 dl punaista balsamiviinietikkaa
1 dl vettä
2 rkl worchestershire-kastiketta
2 tl suolaa
½-1 tl jeeraa
½-1 tl kuivattua chilirouhetta
2 tl paprikajauhetta
mustapippuria
maun mukaan chipotle-tabascoa

  Jos käytät marinoituja broilereita pyyhi tai huuhtaise enin marinadi pois. Laita koipi-reidet kattilaan ja kaada päälle kylmää vettä niin, että peittyvät. Lisää lohkottu sipuli, karkeasti paloitellut valkosipulinkynnet, maustepippurit ja suola. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen poreillen 1½-2 tuntia tai kunnes liha on todella kypsää.
  Valmista broilerien kypsyessä kastike. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä hetki kattilassa oliiviöljyssä. Lisää tomaattipyree ja kypsennä hetki samalla hyvin sekoittaen. Lisää kastikkeen muut ainekset ja anna kiehua hiljalleen kannen alla 30-45 minuuttia.
  Nosta broilerit pois liemestä, poista nahka ja irrota liha luista. Revi broileripalat haarukalla ohuiksi suikaleiksi. Kaada broilerit laakeaan uunivuokaan ja kaada kastike päälle. Sekoita hyvin. Laita vuoka 225-asteiseen uuniin ja kypsennä vielä vartin verran.
  Tarjoa broileri hampurilaisten, pitaleipien tai tortillojen täytteenä.





25. kesäkuuta 2014

Tear ya down! - revittyä broileria bbq-kastikeessa

Kummasti miehen loman alettua elämä muuttui niin kiireiseksi, ettei meikäläiselläkään tunnu olevan aikaa julkaista kaikkia niitä juttuja, mitä haluaisin. Juhannukselta oli vielä pari tarinaa odottamassa, eilisistä sämpylöistä puhumattakaan... Mutta pala ja tarina kerrallaan, ei muu auta. 

Eilen innostuin tekemään nyhtökanaa tytön mieliksi. Ylikypsä broileri vei neidin sydämen totaalisesti, eikä edes possuinen kaverinsa tuota ruokaa voita. Itse olen edelleen sitä mieltä, että rasvainen possu on parempaa, mutta eipä näissä broileriruoissakaan mitään vikaa ole. Tällä kertaa muhittelin broilerin ylikypsäksi pannulla bbq-kastikkeessa. Kastike on lähes sama, kuin mitä tein lihapullien seuraksi jokunen aika sitten. Lisukkeiden kohdalla iski laiskuus ja turvauduin pakastelohkoperunoihin ja tytön tekemään salaattiin. Hyvin kelpasi ruoka ja sen mitä eiliseltä jäi, saa laittaa vaikka lounasleipien täytteeksi.




Nyhtökanaa bbq-kastikkeessa
 
5kpl(n.900g) broilerin fileepihvejä
Bbq-kastike:
500g paseerattua tomaattia
1 sipuli
4-5 valkosipulinkynttä
1rkl öljyä
1dl tummaa muscovadosokeria
2rkl tummaa siirappia
2rkl tomaattipyreetä
2rkl HP-kastiketta
1rkl punaviinietikkaa
0,5dl vettä
0,5 tuoretta chiliä
1tl suolaa
0,5tl jeeraa
ripaus pippurisekoitusta
0,5tl savupaprikaa
muutama tippa chipotle tabascoa
1-2rkl soijaa 

  Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet ja kuullota nitä hetki öljyssä. Lisää muut kastikkeen ainekset, kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua hiljalleen poreillen muutaman minuutin ajan. Nosta fileepihvit kastikkeeseen ja jatka kypsentämistä ilman kantta noin kahden tunnin ajan. Kastike saa kiehua hissukseen. Kääntele pihvejä välillä.
  Nosta broilerin fileepihvit kastikkeesta ja revi haarukalla pieneksi silpuksi. Nosta broilerisilppu takaisin pannulle ja sekoita kastikkeen kanssa sekaisin.
  Tarjoa lohkoperunoiden kanssa tai hampurilaisten tai pitaleipien täytteenä.

2. kesäkuuta 2014

Uusi ystävä palasina - nyhtökanapurilaiset vol 1

Kuljen näissä ruokatrendeissä edelleen hieman jälkijunassa. Pulled chicken tai tuttavallisemmin nyhtökana on vilahdellut useammassa blogissa ja ruokasivuilla jo hyvän tovin, mutta vasta nyt sain aikaiseksi tuota kokeilla. Sopivaa ohjetta ei tarvinnut sen kummemmin etsiä, kun suunnitelmistani tietämättä kaverini linkkasti hyväksi havaitsemansa ohjeen. Tämä tuli kyllä kuin tilauksesta, sillä viime aikoina reseptien metsästys ei oikein ole innostanut. Tämä ohje on lähtöisin Yhteishyvästä. Muuten tein ruoan ohjeen mukaan, mutta sambal oelekin määrän puolitin, että ruokaa saattaisi perheen pieninkin syödä. Maustekastikkeen joukkoon lisäsin vielä ripauksen suolaa. Broilerin kypsennysaikaa ei ollut mitenkään täsmällisesti ilmaistu, mutta meillä broileri oli uunissa reilu kaksi tuntia. Itse kaipasin makuun enenmmän ytyä ja syvyyttä ja osan siitä tekisi todennäköisesti reilumpi annos sambal oelekia. Tyttö puolestaan ihastui tähän suunnattomasti ja kuulemma tätä on tehtävä toistekin. Sämpylät tein aiemmin hyväksi havaitulla ohjeella sillä erotuksella, että en edes yrittänyt laittaa mitään siemeniä niiden päälle. Ei ne siinä kuitenkaan olisi pysyneet. Vaikka tämän ruoan valmistus ottikin aikaa, niin olihan se jälleen kerran kaiken vaivan arvoista.




Nyhtökanapurilaiset

500g broilerin fileepihviä
Maustekastike:
4rkl fariinisokeria
3rkl soijaa
2rkl tomaattipyreetä
2rkl punaviinietikkaa
2cm:n pala tuoretta inkivääriä raastettuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1-2tl sambal oelekia
ripaus suolaa
Lisäksi:
salaattia
sulatejuustoviipaleita
tomaattia
kurkkua
punasipulia
chili- ja valkosipulimajoneesia

  Sekoita maustekastikkeen ainekset. Siirrä pihvit uunivuokaan ja valuta päälle maustekastike. Peitä vuoka foliolla. Nosta vuoka 150-asteiseen uuniin tai grillin ylätasolle miedolle lämmölle ja anna pihvien kypsyä hiljalleen parin tunnin ajan. Grillissä kypsennettäessä siirtele fileitä välillä, jotta ne eivät tartu vuokaan. Lisää tarvittaessa muutama lusikallinen vettä.
  Ota ylikypsät pihvit kastikkeesta ja revi haarukalla ohuiksi säikeiksi. Lisää lihat takaisin lämpimän kastikkeen joukkoon.
  Lämmitä sämpylät ja täytä kasviksilla, kastikkeilla, juustolla ja broilerilla.