20. syyskuuta 2023

Makean maukas porkkanakakku ♥

Juniori oli eilen kipeänä ja itsellä ilmeisen tylsää, kun tuli pakonomainen tarve leipoa jotain. Ja samalla tuli testattua ja todettua, ettei edelleenkään kakkujen leipominen tahdo onnistua. Ei etenkään kuorrutteiden levittäminen. Useampi kuukausi leivontataukoa ja ahkeraa kuntoutusta, eikä käsi edelleenkään toimi kunnolla. Olisi ehkä silloin aiemmin pitänyt ymmärtää ottaa iisimmin kakkujen kanssa, kun käsi alkoi oirehtimaan, mutta koska en kuunnellut kroppaani, niin siitä sitten kärsitään vieläkin. Pienen ohikiitävän hetken mietin tuossa kesällä, että voisiko sitä aina joskus jonkun kakun leipoa, mutta ei näemmä voi. Eli mun leipomiset muille on kertakaikkiaan loppu.

Mutta siihen eiliseen kakkuun. Poika rakastaa porkkanakakkuja ja kun selailuvuorossa olleessa Therese Wikströmin Makeita unelmia -kirjassa oli kiva porkkanakakun ohje, niin leivoin sitten sellaisen. Kuorrutteen määrä oli mun makuun hieman runsas, joten halkaisin kakun ja laitoin osan täytteestä kakun väliin. Kakku oli melkoisen makea, mutta tykkäsin silti aikalailla. Sinänsä harvinaista, kun en yleensä kakuista piittaa.



Porkkanakakku

3 kananmunaa
2 dl hienosokeria
2 dl rypsi- tai auringonkukkaöljyä
150 g karkeaa porkkanaraastetta (1 isohko porkkana)
1 dl fariinisokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia
1 dl hasselpähkinärouhetta
Kuorrute:
400 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
1 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 sitruunan kuori 
pähkinärouhetta koristeeksi

  Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja hienosokeri ilmavaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää öljy vähän kerrallaan samalla vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, fariinisokeri, leivinjauhe, ruokasooda sekä kaneli keskenään ja lisää taikinaan. Lisää porkkanaraaste sekä pähkinärouhe. Sekoita varovasti lastalla tai nuolijalla sekaisin. 
  Kaada taikina voideltuun (halk. 24cm) vuokaan. Paista uunin alatasolla n. 45 minuuttia tai kunnes kakku on tikulla koitettaessa kypsä. Kakun pitää irrota reunoilta, eikä se saa tikulla koitettaessa olla tahmea. Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen kuorruttamista.
  Vatkaa kuorrutteen tuorejuusto, tomusokeri sekä vaniljasokeri ilmavaksi kuorrutteeksi. Mausta sitruunankuoriraasteella. Levitä kuorrute kakun pinnalle. Jos haluat, halkaise kakku kahtia ja levitä noin puolet kuorrutteesta kakun väliin. Koristele pähkinärouheella.


Yllämainittu kirja on joku euron tai parin kirpparilöytö ja oli kyllä ostamisen arvoinen. Vaikkei tuo mikään paksu opus ole, niin silti täynnä testaamisen arvoisia ohjeita. Tämä siis saa jäädä hyllyyn. ♥

12. syyskuuta 2023

Rumat mutta herkulliset Daim-kuppikakut ♥

Miten saada rumasta, nopeasti kuorrutetusta, ruskeasta kuppikakusta säädyllinen kuva pimeässä keittiössä? Ei mitenkään. Mutta unohtakaa tuo ruskea epämääräinen läjä, mutta jos daimista tykkäät, niin ohje on testaamisen arvoinen. Ohje näihin kuppikakkuihin löytyi Ingrid Hancock Bjerknesin Kuppikakut -kirjasta.

Näistä mun kuppikakuista tuli tosiaan superrumia. Ohjeessa kuppikakkujen kuorrute kehoitettiin pursottamaan pyöreällä tyllalla, mutta lopputulos näytti joltain, jota löytyy satunnaisesti tuolta teiden varsilta. Tähtityllalla kuorrutetta on hankala pursottaa, sillä daimrouhe tukkii tyllan sakarat. Lopulta tuumasin että ihan sama ja levitin kuorrutteen epämääräisesti kuppikakkujen päälle. Oma väki näitä syö, niin ei sillä ole mitään väliä miltä näyttävät. Makuhan se tärkein on.


Daim-kuppikakut
(12kpl)

3 kananmunaa
2½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g huoneenlämpöistä, pehmeää voita tai margariinia
1 dl maitoa
3½ dl vehnäjauhoja siivilöitynä
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
150 g Daim-rakeita tai Daim-suklaata rouhittuna
Kuorrute:
100 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
350 g tomusokeria
vajaa ½ dl maitoa
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 rkl suklaakastiketta
100 g Daim-rakeita tai Daim-suklaata rouhittuna

  Kuumenna uuni 175 asteeseen. Asettele 12 paperista kuppikakkuvuokaa muffinipellille.
  Vatkaa munat ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vuorotellen pehmeä rasva, maito sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Vatkaa tasaiseksi. Sekoita lopuksi joukkoon murskatut daimit.
  Täytä kuppikakkuvuoat niin, että n. 2/3 tulee täyteen. Paista uunin keskiosassa 16-20 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä. Mun kuppikakkujen kypsymiseen meni 23 minuuttia.
  Ota kuppikakut uunista ja anna jäähtyä muffinipellillä n. 5 minuuttia. Nosta sitten ritilälle ja anna jäähtyä kokonaan. 
  Valmista kuorrute. Vatkaa pehmeä rasva ja puolet tomusokerista vaaleaksi vaahdoksi. Lisää maito (ei mielellään ihan jääkaappikylmä!), loput tomusokerista, kaakaojauhe sekä suklaakastike. Vatkaa hyvin. Sekoita joukkoon suurin osa daim-rouheesta. Jätä osa koristeluun.
  Pursota tai levitä kuorrute kuppikakuille. Koriste daimrouheella ja halutessasi vielä strösseleillä.

Keittokirjojen läpikäynti siis jatkuu edelleen. Kolme kirjaa on hyllystä lähdössä, ehkä. Niiden kohtaloa vielä vähän mietin, mutta kun niissä ei äkkiseltään ollut oikein mitään mulle sopivaa, niin ehkä ne saa väistyä muiden kirjojen tieltä. Tämä leivontakirja pääsee kyllä takaisin hyllyyn, sillä tästä löytyy useampi herkulliselta kuulostava resepti. ♥