Näytetään tekstit, joissa on tunniste rommi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rommi. Näytä kaikki tekstit

21. tammikuuta 2016

Kahvilla ja rommilla maustettu kookos-suklaakakku aikuiseen makuun!

Nyt sattui jotain todella harvinaista. Nimittäin mies pyysi, että leipoisin hälle kakun. Mies ei koskaan ole ollut mitenkään kakkujen perään, eikä muutenkaan kuulemma piitannut makeasta ennen kuin muutti mun kanssa saman katon alle. Mun kanssa eläessä on joutunut kakkuja sun muita leivonnaisia syömään vähän väliä. Reppana. 

Pyynnön takana oli halu kokeilla, miten likööreiden valmistamisesta tähteeksi jääneet hedelmät, marjat tai pähkinät voisi hyödyntää. Viikonloppuna valmistuneesta kookoslikööristä jäi jäljelle kolme viikkoa rommissa lilluneita kuivattuja kookoskuutioita ja niistä osan käytin suklaiseen kakkuun. Mun mielestä kookos ei juuri kakussa maistu, joskin tuo kivasti purutuntumaa, mutta kahvin, rommin ja suklaan löytää hyvin. Jos et halua kookoslikööriä valmistaa pelkän kakun vuoksi, voit liottaa kookoskuutioita vaikka päivän tilkassa tummaa rommia. 

Kakkua suunnitellessa en lähtenyt ihan tyhjältä pöydältä, vaan hyödynsin Kakkujen kuningattaret kirjasta löytynyttä tiramisu-suklaakakun ohjetta. Muokkasin sitten siitä miehelle mieluisan version. Tämä kakku on aikalailla aikuiseen makuun, eikä meillä muksut halunneet maistaa edes murusta. 




Rommilla ja kahvilla maustettu kookos-rommikakku

250 g tummaa suklaata
175 g voita
2 dl ruokosokeria
4 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl espressoa tai vahvaa kahvijuomaa
2 rkl tummaa rommia
1½ dl rommissa liotettuja kuivattuja kookoskuutioita

  Sulata suklaa varovasti mikrossa, vesihauteessa tai paksupohjaisessa kattilassa liedellä miedolla lämmöllä. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vaahtoon samalla vatkaten. Lisää sula suklaa. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja pienemmäksi silputut kookoskuutiot keskenään ja lisää taikinaan. Kaada joukkoon huoneenlämpöinen kahvijuoma sekä rommi. Sekoita varoen tasaiseksi taikinaksi. 
  Laita irtopohjavuoan (halk 24cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat kevyesti. Kaada taikina vuokaan. Kypsennä kakku 175 asteisessa uunissa n. 40-45 minuuttia, tai kunnes on tikulla kokeillen kypsä. Anna kakun jäähtyä hetki, irrota reuna ja nosta kakku tarjoilualustalle. Siivilöi halutessasi pintaan tomusokeria. 
  Kermavaahto tai vaniljajäätelö voisi toimia tämän kakun kanssa loistavasti.






6. huhtikuuta 2014

You can never trust a canadian - kanadalainen kaakao viskillä ja rommilla

Tähän keittokirjahaasteeseen kuuluu niinkin "ikäviä" velvollisuuksia, kuin drinkkikirjan selailu ja jonkin drinkin testaus. Noh, ei se oikeasti niin kamalaa ollut. Kun ukko oli viemässä pikkumiestä eilen illalla nukkumaan, nappasin hyllystä käteeni muhkean "1000 cocktailia" -drinkkikirjan. Kirjasta löytyy juomia joka lähtöön, on kuumia, kylmiä, pitkiä, lyhyitä, booleja ja sellaisia drinkkejä, että jo parin lasillisen jälkeen voisi huoletta kömpiä peiton alle nukkumaan. Osa juomista tosin ovat harmillisen hankalia toteuttaa, tai sitten pitäisi olla vielä paremmin varusteltu baarikaappi kuin meillä. Ehkä suurin ongelma eilistä ajatellen oli kuitenkin kotoa löytyvien lantrinkien vähyys. Mutta kun kirjaa aikani selailin, niin löytyihän sieltä sellainen juoma, jonka saattoi tehdä ilman reissua kauppaan. Yksi mun paheistani on kuuma kaakao kermaliköörillä höystettynä, joten kirjasta löytynyt kanadalaisen kaakaon ohje iski suoraan mun makuhermooni ja sitä oli pakko päästä testaamaan. Sinänsä juoma oli varsin mielenkiintoinen, sillä kaakaota ei tässä ole murustakaan, ainoastaan hieman kaakaolikööriä. Ehkä siksi tätä oli vaikea mieltää kaakaoksi. Aluksi tämä maistui ehkä liiankin rommiselta, mutta jo parin kulauksen jälkeen tätä olisi voinut huoletta juoda mukitolkulla. Kirja saa ansaitusti pitää paikkansa meidän kirjahyllyssä.




Kanadalainen kaakao
(1 pieni mukillinen)

1,5cl kanadalaista viskiä
1,5cl tummaa rommia
1cl tummaa kaakaolikööriä
10cl maitoa
1,5cl vaahterasiirappia

  Kuumenna maito pienessä pannussa, kun se kiehuu hiljalleen, lisää muuta aineet ja kaada lasiin, kun siirappi on sulanut. Nosta kuitenkin pannu heti pois liedeltä, kun olet ainekset lisännyt, ettei kaikki alkoholi ehdi kiehua pois.

Kääpiölinnan keittokirjat:
(jo käytetyt punaisella tekstillä, poistettavat sinisellä)

1. 1000 cocktailia
2. Alaston kokki (poistettu)
3. Arabialainen keittiö 
4. Arto Paasilinnan taivaallinen herkkukirja
5. Baarimestarin parhaat
6. Curryruoat
7. Diabeetikon ruokavalio
8. Eurooppalaisessa keittiössä
9. Farang - modernia aasialaista
10. Grilli- ja fondyyherkkuja
11. Grillikirja
12. Hannah Montana - Hannahin herkkuja
13. Helpot herkut - juhlaruokia
14. Herkkuja Indonesiasta
15. Hyvän olon herkut
16. Hyvää ruokahalua - Kotikokin parhaat ruokaohjeet
17. Ihanimmat piirakat
18. Italian herkut
19. Itämainen keittiö 
20. Juhlaleivonnaiset
21. Kansainväliset kotiruokasuosikit
22. Karvinen keittää
23. Keittiön tuliset herkut 
24. Keittotieto - kasvisruoat ja kastikkeet
25. Kiinalainen keittokirja
26. Kodin herkkuleivonnaiset 
27. Kodin parhaat juhlat
28. Koko perhe keittiössä 
29. Kotilieden iso leivontakirja
30. Kotilieden parhaat leivonnaiset
31. Kotilieden suuri keittokirja
32. Kotitalous 7
33. Kuppikakut
34. Kreikka - Välimeren keittiö 
35. Kätevä keittokirja
36. Lasten omat synttärikakut
37. Leipää monella tavalla 
38. Leivonta
39. Maailman herkut
40. Maailman keittiöt - opas kansainväliseen ruokakulttuuriin
41. Makeat herkut
42. Marjaherkkuja ja muuta hyvää
43. Maukas texmex-keittiö
44. Maukkaita pikkupaloja
45. Me-lehden ruokakirja
46. Menu keittokirja III
47. Mummo Ankan unelmaherkut
48. Murhaavan herkullista
49. Nanny Ogg's cookbook
50. New Yorkin baarimestarien parhaat drinkit 
51. Painonvartijat - Klassiset herkut
52. Paras keittokirja No 1. Noutopöytään. Parsaherkkuja. Unelmajälkiruokia.
53. Paras keittokirja No 2. Salaatteja. Grilliin. Piknikille. Ym.
54. Paras keittokirja No 3. Rapuja. Sieniä. Marja- ja hedelmäjälkiruokia. Ym.
55. Paras keittokirja No 4. Äyriäisherkkuja. Nopeaa. Suklaista.
56. Paras keittokirja No 5. Intialaista. Patoja. Pastaa.
57. Paras keittokirja No 10. Kananmunia. Lammasta. Kotileipää. Ym.
58. Parhaimmat ruokasienet ja sieniherkut 
59. Pastat
60. Pirkan paras leivontakirja 
61. Pirkan parhaat jouluherkut
62. Pirullisen kuuma chilikirja
63. Prinsessojen keittokirja 
64. Rottatouille - Mestarirotan reseptit
65. Ruokamatka maailmalle
66. Ruokasuosikit: Italia
67. Ruokasuosikit: Jälkiruoat 
68. Ruokasuosikit: Kiina
69. Ruokasuosikit: Kreikka
70. Ruokasuosikit: Meksiko
71. Ruokasuosikit: Sushi
72. Ruokasuosikit: Vokki
73. Ruotsalaisen kokin keittokirja
74. Ruutukokki - Kodin paras keittokirja 
75. Seuran herkut - suuri ruokakirja
76. Suloiset suolaiset
77. Superruokia - syömällä terveemmäksi
78. Suussa sulava suklaa
79. Syötävän hyvä olutkeittokirja
80. Syötävän suloiset kuppikakut
81. Taivaalliset täytekakut
82. Tee itse terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit
83. Tyylikkäitä thaiherkkuja hetkessä 
84. Unelmakakut
85. Uusia makuja Kiinasta
86. Valkokankaan herkkuja
87. Vie kielen - Herkullisia ruokaohjeita hyvän mielen keittiöstä 
88. Vietnamilaisen keittiön parhaat
89. Viinanmaustajan käsikirja 
90. Vähäkolesterolista ruokaa
91. Värioppia ja sommittelua ruokaan - keittokirja
92. Wok-ruokien parhaat
93. Yksinkertaisesti parasta - Helppojen herkkujen opas
94. Zanuska - Venäläinen keittiö Jäämereltä Kaukasiaan
95. Fun food - Yllätyksellisiä oivalluksia keittiöstä 
96.  Salaattisuosikit ja parhaat buffetit
97. Tapakset ja antipastot 
98. Pieni jäätelökirja suurista nautinnoista 
99. Sopat!
100. Kakkutikkarit 
101. Kotilieden suuri juhlakirja
102. Lempileivonnaiset


22. marraskuuta 2011

Monta rautaa tulessa

Taas tuli näytettyä toteen se, että mitä suurempi stressi sitä enemmän tulee kokattua. Selkeä sijaistoiminto sille, ettei tarvitsisi ajatella noita remppajuttuja. Niiden kanssa menee pian hermot, vaikka loppusuoralla ollaankin. No, kiitos stressin, oon tänään saanut aikaiseksi rommi-kirsikkakakun, mango-broilerisalaattia ja porkkana-sipulipastaa. Kakkua en oo vielä uskaltanut maistaa, mutta salaattia ja pastaa voi kyllä tehdä toistekin. Molemmat olivat oikein hyviä. Tyttö oli toimi reippaana apulaisena salaattia ja pastaa tehdessä. Ja iso apu hänestä olikin! Että kiitos neitiseni :)

Jahas, mistäs sitä sitten aloittaisi... Jospas esittelisin ensin tuon salaatin. Ohje on Yhteishyvästä poimittua. Alkuperäisen ohjeen broilerin fileepihvit korvasin marinoiduilla broilerisuikaleilla. Meidän lähikaupasta kun ei fileepihvejä sattunut löytymään. Jäävuorisalaattikin vaihtui jääsalaattiin ja mango täytyi ottaa tölkistä. Ja kun salaatti vaikutti vähän tylsältä, niin tyttö lisäsi siihen tomaatista tehdyt kukkaset. Kastike oli vähän hassua, mutta ihan ok. Suosittelen silti tarjoamaan sen erikseen.

Lämmin mango-broilerisalaatti

3 hunajamarinoitua broilerin fileepihviä tai fileesuikaleita
tilkka öljyä paistamiseen
0,5 kerää jäävuorisalaattia tai jääsalaattia
1 ruukku rooman- tai lehtisalaattia
2 tuoretta mangoa tai 1prk säilykemangoa
1dl cashewpähkinöitä
(1 tomaatti)
Kastike:
1dl kookosmaitoa
1tl makeaa soijaa
1tl fariinisokeria
2tl sitruunamehua
mustapippuria

  Paista broilerit kypsiksi pannulla tilkassa öljyä. Nosta fileet folion alle odottamaan ja vetäytymään. Kuumenna kattilassa kookosmaito ja mausta se soijalla, fariinisokerlla, sitruunamehulla ja mustapippurilla. Anna kiehua muutaman minuutin.
  Asettele tarjoiluastian pohjalle revityt salaatinlehdet, kuorittu ja viipaloitu mango sekä pähkinät. Viipaloi broilerinfileet. Nosta viipaloidut fileepihvit tai broilerisuikaleet salaatin päälle. Valuta päälle kastiketta tai tarjoa erikseen. Tarjoa lämpimänä.


Sitten tuohon pastaan. Mulla ei ole mitään käsitystä, että mistä oon tuon ohjeen löytänyt. Jostain lehdestä tai kaupassa jaettavista reseptivihkosista kuitenkin, kun kerran oon sen noihin mappeihini kirjoittanut. No, ei ole kuitenkaan mun käsialaa vaan kunnia kuuluu jollekulle toiselle. Mutta hyvää tämä oli! Annos on vaan aika pieni. Riippuen nälän asteesta, riittänee kahdelle tai kolmelle. Mä käytin tuossa juustotäytteisiä ravioleja ja valkosipulit oli tällä kertaa yrttimarinoituja. Nuo marinoidut valkosipulinkynnet on kyllä hyviä muutenkin! Ne ei oo mitenkään väkeviä (ainakaan mun mielestä) ja niitä voi hyvin käyttää sapuskoissa tai salaateissa. Ja miksei vaikka viipaloituna leivän päällä. Tuoretta rakuunaa en muutaman lehden takia raaskinut ostaa, joten sen korvasin ripauksella kuivattua. Sitruunan kuoren jätin tällä kertaa pois.

Porkkana-sipulipasta

1pkt(250g) juusto- tai kasvistäytteisiä ravioleja tai tortelliineja
vettä
suolaa
2 porkkanaa
1 pieni sipuli
1rkl (oliivi)öljyä
0,5dl marinoituja valkosipulinkynsiä
muutama tuore rakuunan lehti tai ripaus kuivattua
2dl kermaa tai kookosmaitoa (tai desi molempia)
(1tl sitruunankuoriraastetta)
suolaa
rouhittua valko- tai mustapippuria
ripaus jauhettua muskottipähkinää

  Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta. Kuori porkkanat ja leikkaa hyvin ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja silppua sipuli.
  Kuumenna öljy paistokasarissa, lisää porkkanaviipaleet ja sipulisilppu ja anna niiden kypsyä parin minuutin ajan. Lisää valkosipulinkynnet (puolita halutessasi), rakuuna, kerma tai kookosmaito, (sitruunankuoriraaste) ja mausteet. Keitä hetki, että neste saostuu. Lisää pasta kastikkeen joukkoon ja kuumenna.


Sitten vielä tuo kakku. Suklainen ja romminen. Sen täytyy olla hyvää. (Ja olihan se, kävin pikaisesti maistamassa.) Ohje on lähtöisin ikivanhasta Ohrakkaan reseptivihkosesta. Vaikka tuossa valmistuksessa onkin monta eri vaihetta, niin on tuo silti suht helppo tehdä. Mulla loppui vaan leivinjauhe kesken, enkä sitten lähtenyt hakemaan lisää. Tuossa on siis vaan teelusikallinen ja se on varmaan osasyy ettei kakku kohonnut enempää. Vihreät kirsikat korvasin punaisilla ja rommina käytin tummaa rommia. Rommi olisi saanut maistua enemmänkin. Kuorrutus oli ainakin vielä äsken semmoista pehmeää, yhtään en tiedä kuuluuko sen jähmettyä. Toivotaan, sillä noin tuo on sottaista syötävää.

Suklainen rommi-kirsikkakakku

200g voita
2,5dl sokeria
4 munaa
50g taloussuklaata
15 vihreää (tai punaista) säilykekirsikkaa
1tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
1dl ohrakasta
3dl vehnäjauhoja
2rkl rommia
Kuorrutus:
1dl tomusokeria
100g maustamatonta tuorejuustoa
50g taloussuklaata
3rkl kermaa
1tl pikakahvijauhetta (voi kyllä jättää pois)
pähkinä- tai suklaarouhetta

  Raasta suklaa karkeaksi raasteeksi tai hienonna veitsellä. Paloittele kirsikat. Sekoita kirsikkapalat ja suklaarouhe pieneen määrään jauhoja. Vatkaa sokeri ja voi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kirsikka-suklaaseos. Mausta taikina rommilla. Sekoita taikina varovasti sekaisin. Voitele ja korppujauhota vuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua 200 asteisessa uunissa tunnin verran. Kokeile kypsyys tikulla.
  Sekoita kuorrutusta varten tomusokeri ja tuorejuusto keskenään. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa ja sekoita kerma sulan suklaan joukkoon. Yhdistä juustotahna ja suklaa-kermaseos varovasti sekoittaen. Mausta halutessasi pikakahvijauheella. Anna kuorrutuksen jähmettyä hieman ennen kuin levität sen kakulle. (Mä missasin tämän vaiheen.. ) Koristele pinta suklaa- tai pähkinärouheella.