31. elokuuta 2011

Syökää kanaa :)

Mulle on vuosien varrella kerääntynyt varmaan tuhansia ruokaohjeita. Silloin kun niitä oli paljon vähemmän, haaveilin, että saisin kokeiltua niitä kaikkia edes kerran. Enää tuo ei taida onnistua. Ei, vaikka tekisin joka päivä useita kokeiluja. Siispä kokeilen niitä, jotka kuulostavat hyviltä sekä niitä, jotka kuulostavat tarpeeksi oudoilta herättääkseen mielenkiinnon. Yleensä ne kummalliset on niitä parhaita.

Tämän päivän kokeilu kuului niihin hyvältä kuulostaviin. Eli kokeilin väsätä Kiovalaisia kotletteja. Ohje löytyy ainakin Pirkan sivuilta. Ja vastaavia ohjeita on taatusti netti ja keittokirjat pullollaan. Ruoka itsessään oli hyvää, tosin mausteita saa lisäillä aikalailla. Tapaan tällaisissa lisätä korppujauhoihin suolaa ja pippuria, että se pintakin maistuisi jollekin. Mutta sitten se työ! Jos olisin tajunnut lukea ohjeen etukäteen, olisin jättänyt kokeilun johonkin toiseen päivään. Kun samalla yrittää viihdyttää kahta lasta ja leivittää kanaa, on tunnelma hieman hektinen. Mutta taas siitä selvittiin. Ja saipahan tyttökin tehdä osansa, kun askarteli meille tomaattikukkasia.


Illalla vielä maistettiin tilkkaset valmistumassa olevia manteli- ja hasselpähkinäliköörejä. Manteliliköörissä mantelin maun tunnisti, hasselpähkinäliköörissä maistui vielä lähinnä alkoholi. Mutta eipä noiden vielä pitäisikään olla valmiita. Tölkit likööreineen pääsivät siis vielä pystymuurin päälle muhimaan.

30. elokuuta 2011

Syksyn satoa sosekeitossa

Näin sadonkorjuun aikaan on mukava keitellä kasvissosekeittoja. Valinnanvaraa kun noiden kotimaisten vihannesten ja juuresten osalta löytyy yllin kyllin. Ja noissa keitoissa on vain mielikuvitus rajana. Omaan kasvissosekeittoon päätyi tänään porkkanaa, perunaa ja naurista. Sipuliakin suunnittelin, mutta jostain syystä sen unohdin. (Miten ihmeessä voin unohtaa sipulin?!!!) Mausteeksi laitoin perinteisen suolan ja pippurin lisäksi sipulijauhetta ja paahdettua sipulia. Eipä nuo sitä tuoreen sipulin tuomaa makua korvanneet, mutta auttoivat edes vähän. Keittoon saa kummasti pehmeyttä lisäämällä tuore- tai sulatejuustoa tai tilkkasen kermaa. Itse laitoin keiton soseuttamisen jälkeen sekä ruokakermaa että nokareen sulatejuustoa, kun niitä sattui jääkaapista löytymään.Se siis siitä kevytruoasta :)

Usein keittojen kanssa tulee tehtyä paistettuja leipäkuutioita. Varsinkin, jos kotoa löytyy vanhaksi menossa olevaa leipää. Ruisleivästä tulee ehkä parhaimmat krutongit! Leipäpalaset voi paistaa joko pelkässä rasvassa tai maustaa paistoöljyn lempimausteilla. Kun kerran tuo keitto oli aika miedon makuista, niin lisäsin tällä kertaa öljyyn sipuli-, valkosipuli- ja paprikajauhetta. Sitten vaan ruohosipulisilppua ja krutonkeja keiton päälle ja syömään.

29. elokuuta 2011

Uunissa tuoksuu mustikka ja vadelma

Vaikka meillä onkin kaksi pakastinta, niin jotenkin kummasti onnistun ne aina täyttämään hetkessä. Varsinkin näin kesällä ja alkusyksystä pakastimet täyttyvät marjoista. Joskus niitä on siis hyvä käyttääkin. Etenkin, kun suunnitelmissa on vielä tänä syksynä suunnata puolukkametsään. Kolmatta pakastinta kun ei viitsisi hommata. Tosin sitäkin jo välillä suunniteltiin :)

Tänään tein parin vuoden takaisista mustikoista ja vadelmista marjapaistoksen. Eli vatkasin kaksi kananmunaa ja desin sokeria vaaleaksi vaahdoksi. Vaahdon sekaan lisäsin desin mantelirouhetta, 2 desiä ruokakermaa sekä desin jauhoja, joihin olin sekoittanut teelusikallisen leivinjauhetta. Taikinan kaadoin voideltuun piirakkavuokaan. Puoliksi sulaneiden vadelmien ja mustikoiden sekaan sekoitin reilu 2 ruokalusikallista perunajauhoja, jottei marjat olisi niin vetisiä. Vadelmia taisi olla 300g ja mustikoita 200g. Marjat levitin sitten taikinan päälle. Uunissa tämä komeus oli n. 40min. 200 asteessa. Tosin puolessa välissä täytyi vuoan päälle laittaa pala foliota. Tuntui pinta tummuvan vähän turhankin nopeasti. Alkuperäisen ohjeen oon muistaakseni löytänyt Pirkka-lehdestä. Tämän kanssa vielä vaniljakastiketta ja suoraan puskista haettuja vadelmia ja karhunvatukoita. Namia :)


Hieman täytyy eilisiä puheita kiinankaalikääryleistä pyörtää. Tänään ne olivat oikein hyviä. Jälleen kerran kävi niin, että mausteet "heräsivät" vasta seuraavana päivänä. Kiinankaalikin toimi ihan hyvin. Silti jäi se pieni kaipuu niistä aidoista oikeista kaalikääryleistä päähän pyörimään!

28. elokuuta 2011

Kiinankaalikääryleet vs. kaalikääryleet

Joka syksy mulle tulee pakonomainen tarve tehdä kaalikääryleitä. Enpäs siltä himolta välttynyt nytkään. Tavanomaisten valkokaalista väsättyjen kaalikääryleiden sijaan ajattelin kokeilla kiinankaaliversiota. Pakko kyllä myöntää, ettei ole tavallisia kaalikääryleitä voittanutta. Kiinankaalissa maku on kuitenkin oleellisesti miedompi. Parempi siis jatkossa pysyä siinä tutussa ja turvallisessa. Mutta tulipahan kokeiltua.

Mutta jos jotakuta kiinnostaa kokeilla, niin siitä vaan. Kyllä nuo ihan syötäviä ovat. Valmistus poikkesi tavallisista kaalikääryleistä lähinnä kaalin käsittelyn osalta. Leikkasin kahdesta kiinankaalin puolikkaasta ensin kannat pois. Olisi kannattanut ostaa kokonainen kiinankaali, niin olisi saanut enemmän isoja lehtiä. Laitoin kaalinlehdet limittäin suureen kattilaan, pohjalle hieman vettä, suolaa ja sitruunapippuria. Sitten kansi päälle, kattila liedelle ja annoin kaalinlehtien pehmetä höyryssä. Huomasin lopuksi, että lehdet olisi kannattanut höyryttää muutamassa erässä, sillä pohjimmaiset olivat vähän turhankin kypsiä. Kiinankaalilehdistäkin kannattaa ohentaa lehtiruotia, niin taipuvat paremmin.

Täytettä varten ruskistin 500g jauhelihaa öljyssä, sekaan kuullottumaan pari sipulia ja pari teelusikallista valkosipulimurskaa. Mausteeksi reilusti aromisuolaa, mustapippuria ja paprikaa. Maustaa saa runsaalla kädellä! Jauhelihan sekaan silppusin ne pienet kiinankaalin lehdet, joita ei muuten voinut käyttää. Ja sekaan laitoin yhden kananmunan sitomaan massaa.

Sitten vain täytettä kaalinlehtien yläpäähän ja käärin kääryleiksi. Kääryleet laitoin tiukasti vieri viereen matalaan vuokaan. Päälle reilu loraus siirappia, tilkka öljyä ja meiramia. Kääryleitä paistoin 200 asteessa lähemmäs 40 minuuttia.

Ylimääräisen täytteen käytin pieneen kaalilaatikkoon. Kiehautin täytteen sekaan hieman puuroriisiä ja maustoin koko seoksen siirapilla, meiramilla ja suolalla. Nesteeksi lihalientä. Tuotakin paistoin 200 asteessa reilu puoli tuntia.

Mä luulen, että tänä syksynä täytyy vielä kerran palata kaalikääryleiden ihmeelliseen maailmaan. Niin syötäviä kuin nuo olivatkin, eivät ne poistaneet kaalikäärylehimoa.

27. elokuuta 2011

Kermaa ja pekonia, voiko joku mennä pieleen?

Perinteinen pasta carbonara koki tänään uuden tulemisen sitruunan ansiosta. Uskomatonta, miten pieni tilkka raastettua sitruunankuorta muuttaa ruoan makua. Niin hyvää kuin pekonipasta onkin, niin on se vaan aika raskasta syötävää. Tämä oli kuitenkin sellainen herkku, jota voi tehdä toistekin.

Ja onhan tuo varsin helppoa valmistaa. Eli ensin laitoin nauhapastaa kiehumaan suolalla ja öljyllä maustettuun veteen. Pastan kiehuessa ruskistin 1,5 pakettia pienittyä pekonia. Kulhossa sekoitin 4 keltuaista, raastettua sitruunankuorta ja 0,5dl ruokakermaa. Kypsän pastan sekaan kaadoin keltuais-kermaseoksen ja kuuman pekonin. Päälle vaan reilusti mustapippuria ja se on siinä. Niin ja lautasellisen päälle ripautin vielä jääkaapista löytynyttä emmental-mozzarellajuustoraastetta. Nopeaa, helppoa ja hyvää!

Pastan seuraksi väsäsin uunissa kypsennettyjä, Aurajuustolla kuorrutettuja ja pekoniin kiedottuja tomaatteja, salaattia ja kokojyväpatonkia. Koko komeus kruunattiin punaviinillä. Nyt on hyvä mieli ja vatsa täynnä.

25. elokuuta 2011

Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta....

On vaan päiviä, jolloin kokkailusta ei yksinkertaisesti tule mitään. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Päivälliseksi kokeilin tehdä porsaan ulkofileetä omena-sinappikastikkeen kera. Sinänsä ruoka kuulostaa varsin simppeliltä. Ruskistetaan porsaan ulkofileepala pannulla ja laitetaan uuniin. Kastikkeen saa helposti kiehauttamalla pari desiä omenasosetta ja pari desiä omenamehua. Kastike maustetaan sinapilla ja lihafondilla. Mutta... Nyt possu päätti kuivahtaa ja kastike oli aluksi mautonta. Kastikkeen sai pelastettua tilkalla hunajaa, suolaa ja pippuria. Hämmentävää, mutta monesti ripaus sokeria tai tilkka hunajaa tuo ruokaan syvyyttä. Omena-sinappiyhdistelmä kuulostaa hassulta, mutta toimii yllättävän hyvin possun kanssa. Aterian pelasti omasta maasta nostetut perunat ja paistetut sipulirenkaat. Sipuli vaan toimii aina!


Onneksi sapuskan päälle pääsi käymään ystävän luona ja sai herkullista jauhelihapiirakkaa ja täytekakkua. Jollain sentään tuo leipominen onnistuu :) Niin ja sain lahjaksi sellaisen suloisen pienen irtopohjavuoan. Nyt ei aina tarvitse tehdä niitä isoja täytekakkuja, jos jotain kakkua haluaa kokeilla. Kivaa!

Illalla ajattelin vielä tuhota pakkasessa joulusta lähtien tilaa vieneen voitaikinapalan ja loput pinaatit. Sääli heittää pinaattipaketin loppua menemään, vaikkei se mun herkkua olekaan. Niinpä leivoin sellaisen helpon pinaatti-riisipiirakan. Ja kun kerran tänään ei mikään onnistu, niin ei sitten. Piirakasta tuli suolaton ja kuiva. Mutta ihan nätti se sentään on. Ja tämän erän pinaatti hävisi.



Ohje tähän piirakkaan on hyvin simppeli...

Täytteeseen sekoitin 5dl keitettyä riisiä, 3 keitettyä kananmunaa, kiehautettua pinaattia, 2 raakaa kananmunaa, valkopippuria, muskottipähkinää ja suolaa. Voitaikinaa meni n. 500g. Pohjaa varten kaulin vähän reilu puolet taikinasta ja painelin voideltuun piirakkavuokaan. Levitin täytteen päälle. Loput taikinasta kaulin kanneksi. Reunat painelin hyvin kiinni. Tässä voi käyttää apuna tilkkaa kylmää vettä. Lopuksi voitelin piirakan munalla, ripottelin päälle seesaminsiemeniä ja paistoin 200-asteessa reilu 30 minuuttia.

Ohjeen olen kirjoittanut ylös joskus vuosia sitten jostain. Epämääräinen lähde vai mitä :) Jos tätä vielä joskus teen, niin jättäisin pinaatin pois. Ja ehkä lisäisin täytteeseen hieman jotain kosteuttavaa. Tilkka ranskankermaa voisi toimia. Eikä ruskitettu jauheliha ja kuullotettu sipulikaan varmaan pahaa tekisi. Vaikka sitten tuo ei taida  olla enää pinaatti-riisipiirakka.

Sellaista siis tänään. Mitähän sitä huomenna syötäisiin, kun huomisen eväät meni jo?

24. elokuuta 2011

Pinaatti pääsi sitten yllättämään

Viime aikoina mulla on ollut hassu tarve käyttää kokkailussa sellaisia elintarvikkeita, joista en syystä tai toisesta pidä. Tai poden suunnattomia ennakkoluuloja kyseisiä aineksia kohtaan ja jätän ne suosista väliin. Tänään yritin karistaa ennakkoluuloja pinaatin suhteen. Pinaatti menee alas lähinnä kaupan pinaattikeitossa tai eineslettuina. Ja ne pinaattilätyt on syytä olla paistettuja ja mielellään tarjoillaan vielä hyvän jauhelihakastikkeen kera. Suuri syy pinaattiennakkoluuloon taitaa olla joskus kauan sitten itse väsätty pinaattikeitto, joka oli nätisti sanottuna kammottavaa. Eikä suhdetta pinaattiin parantanut se joskus kauan sitten testattu pikadieetti, jossa yhtenä päivänä lounaaksi oli keitettyä pinaattia ja tomaattia! Kääk!

No, itse itseäni kovasti kannustaen leivoin tänään pinaattisia juustosarvia. Ohjeen löytää kyllä netistä. Ja hitsi vie, ne oli oikeasti hyviä! Näytti hyviltä, tuoksui hyviltä ja ennen kaikkea maistui hyviltä. Ja olivat helppoja tehdäkin. Taikina varsinkin oli varsin helppoa käsiteltävää, siitä iso plussa. Tällä kertaa pinaatti voitti 1-0.


Päivällisellä kokeileva keittiö sai jatkoa. Koko perheen voimin tuhottiin iso annos pestolla täytettyjä kanapihvejä, marinoituja porkkanoita, pastaa ja salaattia. Nuo kanapihvit ei näyttäneet kovin kummoisilta, mutta maku oli ihan jees. Varsinkin jos pestosta tykkää. Kummasti nuo porkkanat ei niin suurta suosiota saaneet, vaikka itse niistä tykkäsinkin. Porkkanat piti hakea kaupasta, kun tänäkin vuonna meidän porkkanasato jäi hieman vaisuksi. Semmoisia muutaman sentin tumppeja ovat. Saisihan niistä tietysti baby-porkkanoita.


Nyt on hirmuinen ähky. Eli kahvikuppi kouraan ja sohvalle. Tämän päivän kokkailut on kokkailtu. Huomenna on päivä uus.

23. elokuuta 2011

Ensimmäinen yritys

Tänään se iski. Nimittäin idea ruokablogista, joita on taatusti netti pullollaan. Kun kerran tykkään kokeilla kaikkea uutta, niin kiusataan niillä kokeiluilla sitten muitakin. Useimmiten se on perhe ja sukulaiset, jotka joutuvat kokeilujen koekaniineiksi. Vielä ei oo pitsaa haettu sen takia, että ruoka olisi syömäkelvotonta. Laiskuuksissa kylläkin :) Vaikka kokkailua ja leipomista rakastankin, niin täytyy myöntää, että aina ei vaan jaksa. Suotakoon sekin aina välillä.

Tämän päivän kokeiluvuorossa oli Mahtipihvi venäläisittäin kera kermakastikkeen, lokoperunoiden ja täytetyn pakastepatongin. Taisi siinä vähän suolakurkkua, punajuurta ja tomaattiakin olla tarjolla. Suunnittelmissa oli hakea perunat omasta maasta, mutta aikataulun pettämisen vuoksi turvauduin pakastimen antimiin. Lisähaastetta kokkailuun toi Aatos-poika. Samalla kun väsäsin tuota isoa pihviä, syötin pojalle hedelmäsoseet ja maidot. Siis pari lusikallista sosetta suuhun, kananmuna pihvitaikinaan, pari lusikallista sosetta, taikinan sekoitus ja sitä rataa. Kastiketta tehdessä muu perhe onneksi kotiutui ja sain luovuttaa olkapäällä röyhtäystä odottavan pojan isänsä hellään huomaan. Mutta onnistui se ruoka kaikesta huolimatta. Ainakaan kukaan ei uskaltanut valittaa ja kylläisiltä nuo vaikuttivat.

Nyt voisi olla hyvä hetki päästää ylikierroksilla käyvät aivot lepäämään. Innostuivat niin kovasti tästä blogijutusta. Ideoita pyörii päässä vähän turhankin vinhaan. Mitään en tästä jutusta tiedä, mutta opettelu jääköön tuleville päiville. Ja kun kotiäiteily on huomattavasti vaikuttanut kirjalliseen ulosantiin, niin alku saattaa olla hieman takkuista. Mutta ehkä tämä tästä alkaa sujua :)