Nyt kun oon leiponut kakkuja aika monta vuotta, sitä jotenkin urautuu ja tekee aina pohjat ja täytteet samalla tavalla. Siksi on hirveän vaikea kokeilla uusia ohjeita, kun koko ajan miettii, miten muuttelisi ohjetta enemmän omaa käsialaa vastaavaksi. Etenkin noissa kauan sitten tallennetuissa ohjeissa saa tosissaan malttaa mielensä, jos haluaa testata ohjetta sellaisena kuin se on alunperin kehitelty.
Yksi tällaisista ohjeista oli suklainen rahkatäytekakku. Veikkaisin, että tämäkin ohje on ollut mulla jo parisen kymmentä vuotta, mutta ei vain ole tullut ennemmin kokeiltua. Itse teen pohjat nykyään kaikki samalla tavalla, eli punnitsemalla kananmunat ja laskelmalla muut ainekset sen mukaan. Siksi oli suunnattoman haastavaa tehdä pohja toisin. Onhan se tietysti helppoa, kun saa ainekset mitata sen kummemmin laskematta, mutta en mä silti tästä pohjasta kauheasti innostunut. Sokeriahan tässä oli paljon vähemmän, mikä ei ole tietysti huono juttu, mutta ei tämä yksistään oikein miltään maistunutkaan. Kokoinaisuus oli kuitenkin ihan ok. Kun pohjat kostutti säilykepersikoiden sokeriliemellä, sai siihen pohjaankin vähän makeutta.
Yleensä kun kakkuja teen, niin yhden kakun valmistumiseen menee kolme päivää. Ekana päivänä teen pohjan, toisena täytän ja kolmantena kuorrutan ja koristelen. Tämä kakku oli kuitenkin päivässä valmis ja ehkä tuo pohjan höttöisyys auttoi siinä, että kakku oli sopivan kostea heti valmistumisen jälkeen.
Vaikka vähän epäileväinen olinkin, niin olihan tämä ihan hyvä ja mukavan raikas kakku. Etenkin kun laittoi runsaasti marjoja kakun päälle.
Suklainen rahkatäytekakku
Pohja:
4 kananmunaa
½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Väliin:
1 tlk säilykepersikoita sokeriliemessä
Kostutus:
persikoiden sokerilientä
Rahkaseos:
500 g maitorahkaa
2-2½ dl vispikermaa
1 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
Koristelu:
marjoja ja/tai hedelmiä, marenkia, suklaata, persikkakuutioita
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja siivilöi ne vaahdon joukkoon. Sekoita taikina varovasti nostellen tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun, halutessa korppujauhotettuun vuokaan (halk. 18cm). Paista 175 asteen lämmössä 27-30 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä.
Kumoa pohja vuoasta ja anna jäähtyä. Leikkaa pohja kolmeen osaan. Pohja ei ole kovin korkea, mutta siitä saa varovasti hyvällä veitsellä leikaten kolme ohutta pohjakerrosta.
Valuta persikoiden liemi talteen. Leikkaa persikat pieniksi kuutioiksi. Nosta muutama kuutio sivuun, jos haluat laittaa niitä kakun päälle. Vaahdota kerma. Sekoita rahkan joukkoon sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita lopuksi vatkattu kerma rahkaseokseen ja vatkaa nopeasti tasaiseksi, napakaksi vaahdoksi. Voit tarvittaessa nostaa vaahdon hetkeksi kylmään, jossa se vähän jässähtää.
Nosta alin kakkupohja tarjoiluvadille. Kostuta pohja kevyesti persikoiden sokeriliemellä. Levitä levylle puolet paloitelluista persikoista sekä ohut kerros rahkaseosta.
Pane keskimmäinen kakkulevy päälle. Kostuta ja täytä samaan tapaan.
Nosta päällimmäinen kakkulevy päälle ja kostuta se. Peitä kakku lopulla rahkaseoksella ja koristele hedelmillä tai marjoilla. Heittele päälle halutessasi murskattua marenkia ja rouhittua suklaata.