Näytetään tekstit, joissa on tunniste keksit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keksit. Näytä kaikki tekstit

21. tammikuuta 2024

Rapeat kanelikeksit ♥

Keksit ja kuivakakut on niitä harvoja leivonnaisia, jotka meillä katoaa nopsaan. Eilen leivoin rapeita kanelikeksejä Pienet leivonnaiset -kirjan ohjetta testaillen. Pakkasin jäähtyneet keksit illalla lasipurkkiin ja ajattelin, että saan tänään ottaa kivan kuvan täydestä keksipurkista. Noh, yöllä tuo keksipurkki oli vajennut oleellisesti, joten kuvattiin sitten niitä mitä jäljellä on. Ei sillä, isäntä oli korjaamassa iltamyöhään mun autonromua, joten ehkä oli ne keksit ansainnut. 

Näiden keksien leipominen ottaa hieman aikaa, ainekset on simppelit ja lopputulos todella herkullinen! Ihanan mureita, sopivasti kanelisia herkkupaloja. Luulenpa ettei noita enää huomenna ole kovin montaa jäljellä. 



Rapeat kanelikeksit
(n. 70-90 kpl)

250 g voita
2,25 dl sokeria
1 tl jauhettua kanelia
hyppysellinen suolaa
4,5 dl vehnäjauhoja
0,75dl perunajauhoja
Voiteluun ja koristeluun:
1 valkuainen
n. 1dl ruokokidesokeria

  Sulata voi kattilassa, keittele hetki ja anna voin hieman ruskistua. Nosta kattila sivuun ja anna voin jäähtyä täysin.
  Kaada sulanut, jäähtynyt voi kulhoon. Lisää joukkoon sokeri, kaneli ja ripaus suolaa. Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot ja perunajauhot keskenään ja siivilöi joukkoon. Vatkaa taikina nopeasti tasaiseksi taikinakoukuilla varustellulla sähkövatkaimella. Painele taikina kevyesti kasaan ja kääri kelmuun. Anna tekeytyä jääkaapissa noin tunti.
  Ota taikina huoneenlämpöön, jaa kolmeen osaan ja pyöritä taikinasta kolme noin 30 senttiä pitkää taikinapötköä. Kääri pötköt kelmuun, nosta jääkaappiin ja anna jähmettyä vielä noin 2 tuntia.
  Vatkaa valkuainen kevyesti. Voitele taikinapötköt valkuaisella, laita laakealle lautaselle ruokokidesokeria ja pyörittele pötköt sokerissa. Leikkaa pötköt noin sentin viipaleiksi. Kannattaa käsitellä yksi pötkö kerrallaan ja pitää muut sen aikaa jääkaapissa. Nostele keksit pellille leivinpaperille ja paista 175-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin  15 minuuttia. Anna jäähtyä hetki pellillä ja nosta sitten ritilälle. 

Jos taikina yrittää haljeta tai murtua leikatessa, niin ei hätää! Nosta vaan murtuneetkin kiekot pellille, paina kevyesti kasaan ja paista. Ei ne ehkä niin nättejä ole, mutta ei haittaa. Keksit ei juuri leviä paistaessa.

31. tammikuuta 2023

Kauralastuleivokset ♥

Mulla on noissa vanhoissa reseptimapeissa ohje, jossa kauralastuista tehdään kermavaahdolla täytettyjä leivoksia. Ajatus kuulosti jännältä, mutta pelkkä vaniljasokerilla maustettu kermavaahto ei oikein innostanut. Jotain muutakin se kaipasi, ainakin mun mielestä. Kaupassa silmiin osui laskiaispullat ja siitä se ajatus sitten lähti.... 


Nämä kauralastuleivokset ovat makeita ja erittäin haastavia syödä, ja makunsakin puolesta ovat aika omituisia. Siis hyvällä tavalla. Syödessä kannattaa varata lähelle lautanen ja kasa paperia. Herkkä kauralastu kun hajoaa helposti, jolloin saat takuuvarmasti hillot ja kermavaahdot sormille. Mutta toisaalta, ei niiden laskiaispullienkaan syöminen aina niin siistiä puuhaa ole. :) 



Kauralastuleivokset

75 g voita tai margariinia
2 dl kaurahiutaleita
1½ dl sokeria
1 kananmuna
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
2 dl vispikermaa
½-1 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
mansikkahilloa
Pellille:
ruokaöljyä

  Mittaa kaurahiutaleet kulhoon. Sulata rasva ja kaada se kaurahiutaleiden päälle. Sekoita. Sekoita joukkoon sokeri, muna ja jauho-leivinjauheseos.
  Öljyä leivinpaperi kevyesti. Nosta taikinasta teelusikalla pieniä nokareita pellille. Jätä reilusti tilaa, sillä kauralastut leviävät aikalailla. Paista kauralastuja 175 asteisessa uunissa n. 6-8 minuuttia, tai kunnes ovat kypsiä. Anna jäähtyä pellillä, kunnes kovettuvat ja nosta sitten lautaselle odottamaan.
  Mittaa kerma ja sokerit kulhoon. Vatkaa napakaksi vaahdoksi. Pursota osalle jäähtyneistä kauralastuista kermavaahdolla rengas ja nosta keskelle nokko mansikkahilloa. Paina toinen kauralastu kevyesti kanneksi. 
  Ainakin parisen tuntia leivokset säilyvät jääkaapissa pehmenemättä, mutta parasta ehkä täyttää näitä sitä mukaa kuin syö. 


30. marraskuuta 2020

Suklaiset kauracookiet ♥

Jokunen aika sitten kauppareissulla iski vastustamaton halu ostaa pari pussillista suklaahippuja. En moisia yleensä osta tai käytä, mutta jostain syystä niitä oli nyt pakko saada. Olihan ne tarjouksessa, mutta ei se tarjous niin hyvä ollut, että voisi siihen vedota. Ja kun kerran suklaahippuja ostin, niin olihan sitä sitten leivottava keksejä. Yritin epätoivoisesti löytää ohjetta, jolla tyttö leipoi jokin aika sitten. Sitä ei kuitenkaan löytynyt, joten tein sitten kauraisia suklaahippukeksejä Pirkasta kopsatun ohjeen mukaan. 

Keksit osoittautuivat oikein hyviksi! Harmi vaan, ettei taikinasta kovin montaa keksiä tullut. Ehkä täytyy jossain vaiheessa tehdä lisää, sillä ei nämä kovin kauaa meillä ehtinyt vanheta. 


Kaura-suklaahippukeksit
(12kpl)

100 g tummaa suklaata tai valmiita suklaahippuja
50 g hasselpähkinöitä
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100 g voita
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna 

  Leikkaa suklaa ja hasselpähkinät karkeaksi rouheeksi. Valmiit suklaahiput voi käyttää sellaisenaan. Sekoita kuivat aineet, suklaa ja hasselpähkinät keskenään.
  Vaahdota pehmeä, huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää lopuksi kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi.
  Muotoile taikinasta noin 20 cm:n pituinen tanko. Taikinan muotoilu on helpointa, kun käärii taikinan leivinpaperin sisään ja pyörittelee tangoksi. 
  Leikkaa taikinarullasta terävällä veitsellä reilun sentin paksuisia viipaleita. Nosta ne pellille leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 10-12 minuuttia, kunnes viipaleet saavat vähän väriä. Anna pikkuleipien jäähtyä ja kovettua pellillä.

9. tammikuuta 2019

Naomin gluteenittomat herkkupalat

Kyllä on uskomattoman vaikeaa istahtaa blogin ääreen, kun edellisestä jutusta on vierähtänyt taas yli kuukausi. Viime aikoina vaan kaikki mikä liittyy sosiaaliseen mediaan, on tuntunut lähinnä ahdistavalta. En ole lukenut yleensä seuraamiani blogeja, instassa käyn hyvin harvoin, eikä ole oikein ollut mitään, mitä olisi halunnut blogissakaan julkaista. Tai jos jotain ruokajuttuja olisi ollutkin, mutta niistä ei ole edes kuvia otettuna. Viime vuodeltakin on vaikka kuinka paljon kakkujuttuja julkaisematta ja viimeisimpien kuvia en ole saanut edes kamerasta ulos. Onneksi en enää pode huonoa omaatuntoa siitä, että en ole kirjoittanut, sillä se olisi jo todennäköisesti tämän blogin loppu. Mennään nyt hetki ihan fiiliksen mukaan, mutta toivon, että se kipinä kirjoittamiseen vielä jostain löytyy. On tästä kuitenkin ollut vuosien varrella niin paljon iloa.

Ihan tässä viime päivinä on mieli tehnyt taas julkaista jotain, mutta kuten tuossa alussa sanoin, kynnys kirjoittaa on ihan valtavan suuri. Tänään sain kuitenkin tehtyä niin ihania herkkupaloja, että oli pakko kaivaa kamera esiin (onnettomasta valaistuksesta huolimatta!) ja rohkaistua sen verran, että saan ohjeen teille jakoon. Tein nämä Haluan suklaata!-leivontakirjan ohjeen mukaan, tosin vaihdoin ainekset gluteenittomiin.


Naomin gluteenittomat herkkupalat 

Ensimmäinen kerros:
100 g (suolatonta) voita
3/4 dl sokeria
100 g tummaa suklaata
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 vaahdotettu kananmuna
200 g gluteenittomia keksejä (esim. Marie)
1 dl kookoshiutaleta
50 g rouhittuja pähkinöitä tai manteleita
Toinen kerros:
50 g pehmeää, suolatonta voita
4 dl tomusokeria
½ dl vaniljakastike- tai -vanukasjauhetta (gluteeniton)
½ dl kylmää vettä
Kolmas kerros:
80 g tummaa suklaata
50 g pehmeää voita
1 dl tomusokeria 

  Sulata ensimmäisen kerroksen voi, sokeri ja suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa muna kevyesti vaahdoksi ja lisää se kuumaan suklaa-voiseokseen koko ajan hyvin sekoittaen. Jäähdytä hetki ja lisää sitten muut ensimmäisen kerroksen aineet. Sekoita tasaiseksi seokseksi ja painele seos n. 2cm:n paksuiseksi kerrokseksi leivinpaperilla tai kelmulla vuorattuun vuokaan (max.18*25cm). Pane vuoka jääkaappiin noin tunniksi. 
  Vatkaa toisen kerroksen aineet keskenään kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Levitä seos keksikerroksen päälle. Pane vuoka takaisin jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
  Sulata kolmannen kerroksen suklaa ja voi mikrossa tai vesihauteessa. Lisää tomusokeri ja sekoita tasaiseksi. Tästä pitäisi tulla kiiltävää, mutta mun massa jäi sameaksi. Ota vuoka jääkaapista ja levitä viimeinen seos vanilja-voiseoksen päälle. Anna vuoan olla jääkaapissa vielä tunnin verran, jotta ylinkin kerros kovettuu. Leikkaa terävällä veitsellä pieniksi paloiksi. Säilytä herkkupaloja jääkaapissa.


Minä jätin ensimmäisen kerroksen keksit ehkä vähän turhankin isoksi murskaksi. Toisaalta, tuohan se vähän rakennetta muuten pehmeisiin suupaloihin. Mutta jos haluat, voit murskata keksit ihan hienoksi. Päällinenkään ei onnistunut, vaan siitä tuli tuollaista mattapintaista kiiltävän sijaan. Mutta eipä se haittaa. Hyviä ovat silti!

31. tammikuuta 2017

Valtavat kahden suklaan keksit

Innostuttiin pikkujätkän kanssa eilen leipomaan kahden suklaan pikkuleipiä Kotilieden ohjetta mukaellen. Samalla sai kätevästi hävitettyä parin fariinisokeripussin jämät ja vähän vähennettyä tuota suklaavarastoa. 

Alkuperäisessä ohjeessa taikina kaulittiin, leikattiin paloiksi ja nosteltiin pellille. Minä en viitsinyt kaulinta heilutella, joten pyörittelin käsissä taikinasta 16 palloa, jotka sitten muotoilin kekseiksi. Näistä tuli ihan valtaisan kokoisia! Itse olen nakertanut näitä puoli keksiä kerrallaan, eikä pikkumiehellekään ole viitsinyt sen enempää kerrallaan antaa. Pojalle pitää nykyään punnita kaikki hiilaripitoiset ruoat ja näistä pienimmätkin painavat liki 50 grammaa! 

Maultaan nämä oli ihan ok. Ei maailman parhaimpia suklaakeksejä, mutta ei huonoimpiakaan. Kyllä näitä toistekin voi tehdä. Mitään ällömakeita nämä ei ole, suklaa- ja sokerimäärästä huolimatta.




Kahden suklaan keksit

100 g voita
100 g tummaa suklaata
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2  kananmunaa
1½ dl sokeria
1½ dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
100 g valkosuklaata

  Sulata kattilassa rasva ja paloiteltu tumma suklaa. Sekoita, kunnes suklaa on täysin sulanut. Anna jäähtyä.
  Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja suola. Vatkaa munat ja sokerit keskenään kuohkeaksi vaahdoksi. Rouhi valkosuklaa karkeaksi rouheeksi.
  Lisää hieman jäähtynyt suklaa-rasvaseos munavaahtoon. Siivilöi joukkoon jauhoseos sekä rouhittu valkosuklaa. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
 Kauli kevyesti jauhotetulla leivinpöydällä taikinasta noin 21 x 35 cm:n levy. Leikkaa keksit taikinapyörällä noin 7 sentin kokoisiksi neliöiksi. Nostele leivinpaperoidulle pellille ja jätä keksien väleihin hieman leviämisvaraa. Vaihtoehtoisesti voit jakaa taikinan 16 yhtä suureen osaan, muotoilla paloista keksejä ja nostella pellille.
  Paista keksejä 200-asteisen uunin keskiosassa noin 12 minuuttia. Nosta ritilälle jäähtymään.






28. lokakuuta 2016

Snickerdoodles - mehevät, superherkulliset kanelikeksit ♥

Jos tykkäät kaneliässistä, niin todennäköisesti ihastuisit suunnattomasti näihin kanelikekseihinkin! Mehevät kanelikeksit eli snickerdoodles - kuten internetin ihmeellinen maailma osasi kertoa - ovat suunnattoman maukkaita, reunoilta rapsakoita ja sisältä vastustamattoman pehmeitä herkkupaloja. Yksi vika näissä kuitenkin on. Ne nimittäin katoavat aivan liian nopeasti. 




Ohjeen pikkuleipiin nappasin Dr. Sugar-bloggaajien Amerikan herkkuja kirjasta. Kanelin suhteen pihistelin, muuten tein ohjeen mukaan. Minä sain tästä taikinasta noin 30 pikkuleipää.

Mehevät kanelikeksit eli snickerdoodles
(n.30kpl)

115g huoneenlämpöistä voita
reilu 2dl sokeria
1 muna
1tl vaniljauutetta tai -sokeria
3dl jauhoja
1tl leivinjauhetta
1/4tl suolaa
Lisäksi:
1-2 rkl sokeria
1-2 tl kanelia

  Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää muna ja vaniljauute tai -sokeri ja sekoita, kunnes massa on tasainen. Sekoita jauhot, suola ja leivinjauhe keskenään. Sekoita kuivat aineet voi-sokeriseokseen.
  Sekoita sokeri ja kaneli kulhossa. Pyöritä taikinasta pieniä palloja (halk. n.3cm). Pyörittele pallot kaneli-sokerissa ja nostele pellille. Muista jättää hyvät välit keksien väliin, sillä leviävät jonkin verran. Pellille kannattaa laittaa 3x4 taikinapalloa.
  Paista 190 asteisessa uunissa 8-10 minuuttia. Nosta pikkuleivät ritilälle jäähtymään. 




12. joulukuuta 2015

Good old days! - vanhanajan piparkakut

Olen suunnattoman onnellinen! Yksi vaihe meidän putkiremontista on valmis ja maanantaina homma jatkuu sisällä. Aivan kommelluksitta tuo päävesiputken vaihto ei sujunut. Homma meni pieleen heti alkumetreillä, kun vesilaitoksen miehet oli merkinneet putken paikan väärään kohtaan. Heittoa oli vaivaiset pari metriä... Siis turhaa kaivamista parin tunnin verran. Seuraavaksi katkesi puhelinkaapeli, joka tiesi vuorokauden nettipimentoa. En ymmärrä, miten tuo kaapeli on vedetty, sillä se kaappi, mistä kaapeli lähtee ja kohta missä kaapeli tulee tupaan, on aivan toisella puolella taloa. Asennussyvyyskin oli jotain muuta kuin olisi pitänyt. Samaa ihmettelivät puhelinlaitoksen miehetkin. Lisäksi vikailmoitus katosi jonnekin matkalle ja vasta kolmannen soiton jälkeen alkoi tapahtumaan. Ilmeisesti miehen äänensävy oli siinä vaiheessa jo sen verran kireähkö, että viesti meni perille. Selvisi vielä, että vikailmoitus oli merkitty häiriöksi nettiyhteydessä, eikä katkenneeksi kaapeliksi. 

Kun kaivuuhommat pääsivät jatkumaan, oli viemäriputken vuoro kokea kova kohtalonsa kaivinkoneen käsittelyssä. Vaikka putki oli näkyvissä ja kaivurikuski varovainen, pätkähti putki poikki. Kun viemäri ei toimi, oli vessan käyttökin kielletty. Osaava putkimies sai kuitenkin homman nopeasti haltuun ja ei sitä vessatonta aikaa ollut muutamaa tuntia kaueampaa. Päivän kruunasi vielä poliisien iltainen vierailu. Kaivurikuski jätti lavetin yöksi tiensivuun ja joku kadun asukkaista onnistui törmäämään siihen autollaan. Hieman mietityttää, millä nopeudella herra on ajellut, sillä lavetti oli katulampun alla ja näkyi tiellä jo kaukaa! En tarkkaa tiedä kuka naapureista onnistui autonsa romuttamaan, mutta jos oli samainen herra, joka ei tunnu tuntevan nopeusrajoituksia ja kaahailee tässä vähän väliä, niin aivan oikein oli. Poliisinkin kanta oli hyvin selvä ja kolarointi oli kuskin oma moka. Ihan jo tieliikennelainkin mukaan ajonopeuden on oltava sellainen, että auton saa tarvittaessa pysäytettyä, jos tiellä on este. Jos tuollaista isoa lavettia ei näe, niin miten olisi käynyt, jos tiellä olisi ollut vaikka lapsi? Suosittelen kyseiselle kuskille näöntarkistusta ja pohdintaa, kannattaako oikeasti vielä tarttua auton rattiin. Poliisi kävi vaan kertomassa, että tällainen tapaus on sattunut ja mitä mieltä he asiasta ovat. Pyysivät vielä varmuuden vuoksi viemään ylimäärisen varoituskolmion lavetin eteen.

Mutta se siitä. Pääasia on, että päävesiputki on nyt vaihdettu, netti ja viemäri toimii ja pihatiekin on taas ajettavassa kunnossa. Kaikki siis hyvin.... toistaiseksi.

Ruokapuolella mulla ei tällä hetkellä ole tarjota teille muuta, kuin kiva piparkakkuohje. Tavaksi on tullut kokeilla joka joulu uutta ohjetta, eikä tämä vuosi tehnyt poikkeusta. Piparkakkutaikinan tein tällä kertaa mummalta perityn keittokirjan ohjeen mukaan. Taikinaan lisäsin hieman pomeranssinkuorta, mutta muuten noudatin ohjetta prikulleen. Pipareista tuli ihanan rapeita ja taikinakin oli helppo käsitellä. Paistoaika kannattaa miettiä oman uunin ja taikinanlevyn paksuuden mukaan. Meillä piparit paistui 200 asteisessa uunissa n. 7 minuuttia, mutta tehokkaammassa uunissa saattavat kypsyä nopeammin. Tämä taikina piti muuten hyvin muotonsa, eikä juuri levinnyt uunissa. Taikina on aika iso, eli puolita, jos et halua järjetöntä piparikasaa.




Mumman piparkakut

425 g voita
425 g sokeria
2 dl kermaa
2 dl siirappia
1 muna
1 kg vehnäjauhoja
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
(1 tl pomeranssinkuorta)
4 tl soodaa

  Siirappi ja mausteet kiehautetaan ja jäähdytetään. Voi ja sokeri vatkataan vaahdoksi. Muna, siirappi ja vatkattu kerma sekoitetaan joukkoon. Jauhot, joihin sooda on sekoitettu, lisätään viimeiseksi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  Anna taikinan maustua kylmässä yön yli. Seuraavana päivänä pehmitä taikinapaloja hetki käsissäsi, kauli paloista levy ja ota muotilla piparkakkuja. 
  Paista 200 asteisessa uunissa noin 7 minuuttia. 






5. lokakuuta 2015

Sweet little baby boy ♥

Viikonloppuna sain olla tavalla tai toisella osallisena kolmilla eri juhlilla. Yksi niistä oli suloisen pienen pojan ensimmäinen juhlapäivä, jossa pikkumies sai itselleen nimen. Sain ilokseni tehdä kyseisiin juhliin ison kasan pikkuleipiä ja sopivan koristeen kakun päälle. Ristiäiskoristeita on aina kiva tehdä, joten mielelläni otin homman vastaan. Sen sijaan pikkuleipien valmistus meinasi aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä ja harmaita hiuksia, sillä keksien leipominen, saati koristelu ei ole mun vahvin lajini.






Herkkuhovin Johanna on onneksi kirjoittanut hyvät ohjeet muotonsa pitävien keksien valmistuksesta ja keksien koristelusta. Niitä tavaillen yritin saada jotain aikaiseksi. Vastoinkäymisistä huolimatta näitä oli kiva tehdä ja vaikka itse en ollut tyytyväinen lopputulokseen, niin onneksi ne kuitenkin juhlaväelle kelpasivat. Muutama juttu tulee heti mieleen, mitä olisin voinut tehdä toisin. Kun tein kekseille pikeerillä "rajaukset", olisin voinut laittaa ne lähemmäs keksin reunaa ja tehdä ne tyllalla, jossa olisi pienempi reikä. Nyt kekseihin jäi rumat paljaat reunat, jotka sitten yritin jotenkin saada peittoon. Keksien taikinan olisi voinut kaulia tasaisemmaksi, sillä nyt keksien paksuus vaihteli. Harjoitusta näiden valmistus vaatii, joten täytynee kokeilla joku kerta uudelleen.

Koska Johannalta löytyy valtavan hyvä sivu pikeeristä ja pikeerillä koristelusta, en sitä edes yritä tähän kirjoittaa. Käykäähän Herkkuhovissa ihastelemassa Johannan upeita luomuksia! 

Varvaskeksit
(n. 40kpl) 

150g voita
1 dl tomusokeria
1 huoneenlämpöinen kananmuna
1 tl vaniljasokeria 
½ tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
Päälle:

  Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna samalla vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi ja laita jääkaappiin kylmettymään. Taikina on helppoa käsiteltävää jääkaappikylmänä.
  Kauli taikina ja ota muotilla pikkuleipiä. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 6-8 minuuttia. Pienet keksit kypsyvät nopeammin kuin nämä suht isot. Käytä ajastinta!!




Paljon onnea pienelle pojalle, vanhemmille ja kummeille ♥

24. kesäkuuta 2015

I wished and kissed my little golden horseshoe - pienet, rapeat hevosenkenkäkeksit

Yllätys, yllätys, taas sataa. Aamupäivällä uskaltauduin lenkille ja sen jälkeen sade yltyikin sellaiseen mittakaavaan, että parempi on pysytellä toistaiseksi sisällä. Herra 4v. meinaa vaan tulla aivan täihin, kun mun kärsivällisyys useamman tunnin legoleikkeihin on rajallinen, eikä lastenohjelmiakaan määräänsä enempää voi katsoa. Etenkin, kun meidän leikki on sellaista, että kosken sitten legoon kuin legoon, otan aivan väärän yksilön ja auta armias, jos kokeilen rakentaa palikoista jotain! Palkaksi saa ärinää ja murinaa siitä kuinka rakennan aivan väärin. Siksi oli pakko yrittää keksiä sellaistakin puuhaa, josta kumpikin tykkää ja mikäs sen mukavampaa kuin leipominen. Pikkumies ei vaan tällä kertaa innostunut muuta kuin maistelemaan niin taikinaa kuin valmiita keksejäkin, ja väliajan vietti sohvalla pomppien. Anteeksi, nyt sanoin väärin, kävihän tuo vääntämässä muutaman taikinatangon hevosenkengän muotoon. 

Koska herkkuja on tullut viime aikoin syötyä vähän liiankin kanssa, halusin leipoa jotain jota ei tarvisi syödä niin nopsaan tahtiin. Kauppaankaan ei ollut asiaa, joten ainesten tuli löytyä kotoa. Siksipä nappasin hyllystä Kodin herkkuleivonnaiset-kirjan ja siitä ohjeeksi valikoitui hevosenkenkien ohje. Vaikka en keksien leipomisesta niin kauheasti piittaa, niin nämä valmistuivat suht nopsaan ja lopputuloksena oli mukavan rapeita, kivasti kanelille maistuvia pikkuleipiä. Nämä ovat muuten munattomia keksejä.




Hevosenkengät
(n.50kpl)

5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
200 g voita tai margariinia
1½ rkl siirappia
½ tl jauhettua kardemummaa
2 tl kanelia
2 tl soodaa
tilkka vettä

  Sekoita kulhossa jauhot, sokeri, huoneenlämpöinen rasva, siirappi, jauhettu kardemumma, kaneli sekä tilkkaan haaleaa vettä liuotettu sooda.
  Pyöritä taikina ohuiksi (n. pikkusormen vahvuisiksi) tangoiksi ja leikkaa ne 7-8 cm pitkiksi paloiksi. Taivuta palat hevosenkengän muotoon. 
  Laita keksit leivinpaperille pellille ja painele kevyesti haarukalla. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa noin 6-7 minuuttia.




13. maaliskuuta 2015

C is for cookie! - suklaiset pikkuleivät

Keksit harvoin on kauniita, mutta nämä on ehdottomasti siitä rumimmasta päästä. Jos rehellisesti sanoo, niin nämä suklaaleivät muistuttaa jotain, joka paljastuu tienvarsilta lumen sulaessa. Pahoitteluni, jos pilasin jonkun ruokahalun, mutta mitäpä tuota kaunistelemaankaan. Jos kuitenkin saa tämän mielleyhtymän häivytettyä ja uskaltautuu keksejä maistamaan, saa ilokseen huomata syövänsä ihan hyvää, varsin suklaista pikkuleipää. Nämä keksit eivät ole mitenkään ällömakeita, paremminkin näissä maistuu tumma suklaa. Kovasti yritin saada näihin marmorikuvion, kuten alkuperäisessä ohjeessa, mutta yritykseksi jäi. Onneksi pieni ripaus tomusokeria valmiiden pikkuleipien päälle pelasti tilannetta edes hieman. Ohje näihin kekseihin taitaa olla vanhan Yhteishyvän peruja.




Marmoroidut suklaaleivät

50 g voita tai margariinia
150 g tummaa suklaata
1½ dl sokeria
3½ dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria 
Marmorointiin:
1 dl tomusokeria

  Sulata kattilassa rasva. Paloittele joukkoon suklaa ja sekoita, kunnes se on täysin sulanut. Nosta jäähtymään. 
  Vatkaa kulhossa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet. Sekoita kevyesti munavaahtoon ensin jäähtynyt suklaaseos ja sen jälkeen jauhoseos. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Nosta taikina pakkaseen jähmettymään 10 minuutiksi. 
  Nostele pieniä kekoja leivinpaperoidulle uunipellille ja siivilöi pinnalle tomusokeria. Paista suklaaleivät 175 asteessa noin 15 minuuttia. Nosta jäähtymään ritilälle.

Nyt on aika toivottaa mukavaa viikonloppua jokaiselle! Minä pakkaan muksut junaan ja lähden viikonlopuksi serkkuni luo. Saa vähän vaihtelua arkeen ja pääseepä pikkumieskin ensimmäisen kerran junalla. Nauttikaahan tuosta ihanasta auringonpaisteesta, hyvästä ruoasta ja toisistanne! Palataan asiaan taas ensi viikolla.

12. joulukuuta 2014

Chocolate chip cookies all day!

Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä, löytyi keksirasiasta superherkulliset suklaahippukeksit, joiden ohjeen bongasin Sweet food o'mine-blogista. Vaikka näitä meillekin jäi melkoinen kasa, niin eipä ole enää. Katosivat nimittäin ensimmäisenä. Nyt vasta tajusin, että suklaata lipsahti reilummin kuin alkuperäisessä ohjeessa, mutta toisaalta, ei suklaata voi koskaan olla liikaa!




Chocolate chip cookies

200 g voita 
2 dl sokeria
2 dl intiaanisokeria
2 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
200 g maitosuklaata
100 g tummaa suklaata

  Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan samalla hyvin vatkaten.
  Sekoita vehnäjauhot, sooda, suola ja vaniljasokeri yhteen. Lisää vähän kerralla taikinaan, samalla sekoittaen. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. 
  Lisää rouhittu suklaa ja sekoita, jotta suklaa tulee tasaisesti taikinaan. 
  Lusikoi ruokalusikallisia kukkuroita leivinpaperille pellille. Tasaisemman muotoisia pikkuleipiä saat, jos pyöräytät keot palloiksi. Paista uunin keskitasossa 175 asteessa noin 9-10 minuuttia. 


Remppakuulumisista voisi kertoa sen verran, että parasta aikaa on yksi mies asentamassa keittiöön kylmäkonvektoria. Vihdoin ja viimein saa keittiön viileäksi, jos yrittää kesäkuumalla väsäillä kermakakkuja! No, ei sitä pelkästään sen vuoksi asenneta, mutta tottahan se mun leipomisia helpottaa! Kolmas sähkömies lupasi hoitaa sähkörempan loppuun samalla, kun tulee tuon laitteen kytkemään. Tosin mä en usko, ennenkuin homma on valmis. Positiivista vielä on se, että eilen tuli myönteinen päätös korjausavustushakemukseen! Saadaan ihan kivasti takaisin maalämpörempan kustannuksista. Nyt saa siis alkaa suunnittelemaan putkiremppaa. Jospa sen jälkeen saisi elää hetken ilman remonttihuolia :)


9. joulukuuta 2014

I'm dreaming of the white chocolate... - valkosuklaiset kirsikkapiparit ja leivinpaperitestailua

Yksi lahjakeksirasioista löytynyt herkku oli Kotilieden parhaat leivonnaiset -kirjan ohjeella valmistetut valkosuklaiset kirsikkapiparit. Aluksi en ollut kovin vakuuttunut näiden erinomaisuudesta, mutta seuraavana päivänä maistuivat jo hyviltä. Näyttää olevan melkein joka keksin kohdalla niin, että kunnolla jäähdyttyään mautkin tulevat paremmin esiin. Pipareiden paistamisen kanssa saa olla tarkkana, sillä valkosuklaa tuntui palavan aika helposti. 




Valkosuklaiset kirsikkapiparit
(63-70kpl)

200 g voita
2½ dl sokeria
2 kananmunaa
200 g valkosuklaata rouhittuna
2 dl mantelirouhetta
5 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
Koristeeksi:
2 rs säilykekirsikoita puolikkaina

  Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Anna taikinan jähmettyä hetki jääkaapissa.
  Kuumenna uuni 200 asteeseen. Leivo taikinasta tanko, leikkaa paloiksi ja pyörittele palloiksi. Lado taikinapallot harvakseltaan leivinpaperilla peitetylle pellille. Litistä hieman haarukalla tai käsin. Paina kirsikan puolikas pikkuleivän päälle.
  Kypsennä kymmenisen minuuttia. Anna keksien jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.

Sunnuntaisen pikkuleipäurakan aikana sain hyvin testattua uutta Serlan Saga-leivinpaperia, jonka Serla ystävällisesti lahjoitti. Pakko tunnustaa, etten ole vuosiin käyttää rullassa olevaa leivinpaperia, koska mun mielestä niistä on ollut vaikea saada revittyä siistejä paloja. Kyllähän paketeista löytyy ne hammastukset, mutta mun kokemuksen mukaan ne eivät ole olleet kovin kummoisia. Siksi oli varsin positiivinen yllätys, kun tästä rullasta palat sai repäistyä helposti ja siististi. Voihan olla, että sama kehitys on kohdannut kaikkia leivinpaperipaketteja, paha sanoa... Leivinpaperi osoittautui hyvin kestäväksi, sillä kahdella palasella sain paistettua kolmet pikkuleivät eli useamman pellillisen yhdellä paperilla. Oman kokemuksen mukaan jotkut leivinpaperit kestävät tasan tarkkaan sen yhden uunissa käynnin ja sitten ovat valmiita roskikseen. Leivonnaiset irtosivat paperista hyvin, eikä rasva läpäissyt paperia. 

Mä oon varsinainen leivinpapereiden suurkuluttaja ja vuosien varrella todennut, että merkeissä on suuria eroa. Yksi leivinpaperimerkki on kokonaan boikotissa, sillä siihen tarttuu aivan kaikki. Kokeilemani Saga-leivinpaperi ei todellakaan ollut sieltä huonoimmasta päästä, mutta en ole ihan varma, päihittääkö se normaalisti käyttämiäni leivinpaperiarkkeja. Täytyy käyttää rulla loppuun ja tuumailla sitten, mitä jatkossa ostaa. 




  
Sponsorina toimi Metsä Tissue 

8. joulukuuta 2014

Reippaat ja lahjakkaat leipuritontut, minne te olette kadonneet....

Muutaman viime päivän aikana mä oon leiponut ihan käsittämättömän määrän pikkuleipiä. Tai ei ehkä niin käsittämätöntä, mutta mulle paljon, sillä kovin usein ei keksejä ole tullut leivottua. Valtaosa kekseistä pääsi pieniin, jouluisiin rasioihin, jotka ajattelin viedä "joulukukkana" joillekin läheisille. Rasioihin päätyi suklaahippukeksejä, Hanna-tädin pikkuleipiä, valkosuklaisia kirsikkapipareita, kaneliässiä ja sitruuna-inkivääripipareita. 

Sitruuna-inkivääripipareiden ja kaneliässien ohjeet blogista jo löytyykin, mutta muita ei. Joten laitetaan ensin jakoon vaikka Hanna-tädin pikkuleivät, joiden ohjeen löysin Ulla Svenskin Lempileivonnaiset-kirjasta. Niin tavallisia kuin nämä pikkuleivät ovatkin, niin on ne kyllä hyviäkin! Osa kekseistä pääsi kyllä vähän turhan tummiksi, mutta ne voi aina syödä itse. Muutenkin onnistuin käräyttämään aina jokaisesta keksisatsista muutaman pellillisen ja kakkoslaatuisten pikkuleipien kasasta tuli melkoinen. Onneksi jokunen onnistuikin, niin sai rasiat täytettyä.




Hanna-tädin kakut
(n.48kpl)

3 dl sokeria
200 g voita
1½ dl kermaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1½ dl perunajauhoja

  Vaahdota voi ja sokeri, lisää kerma joukkoon. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja sekoita hyvin. Pyöritä taikina tangoksi ja leikkaa se pieniksi, samankokoisiksi paloiksi. Pyöritä palat palloiksi ja litistä hieman. Paista pikkuleipiä uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia. Sihtaa jäähtyneille pikkuleiville halutessasi tomusokeria. 




Samalla saa ruksata keittokirjalistasta taas yhden kirjan testatuksi. Tykkään kovasti näistä Ullan kirjoista ja hyllystä löytyy niitä useampi. Tämä kirja ei siis lähde hyllystä ihan heti. 

Kääpiölinnan keittokirjat 
(jo käytetyt punaisella tekstillä, poistettavat sinisellä)

1. 1000 cocktailia
2. Alaston kokki (poistettu)
3. Arabialainen keittiö 
4. Arto Paasilinnan taivaallinen herkkukirja
5. Baarimestarin parhaat
6. Curryruoat
7. Diabeetikon ruokavalio
8. Eurooppalaisessa keittiössä
9. Farang - modernia aasialaista
10. Grilli- ja fondyyherkkuja
11. Grillikirja
12. Hannah Montana - Hannahin herkkuja
13. Helpot herkut - juhlaruokia
14. Herkkuja Indonesiasta
15. Hyvän olon herkut
16. Hyvää ruokahalua - Kotikokin parhaat ruokaohjeet
17. Ihanimmat piirakat
18. Italian herkut
19. Itämainen keittiö 
20. Juhlaleivonnaiset
21. Kansainväliset kotiruokasuosikit
22. Karvinen keittää
23. Keittiön tuliset herkut 
24. Keittotieto - kasvisruoat ja kastikkeet
25. Kiinalainen keittokirja
26. Kodin herkkuleivonnaiset 
27. Kodin parhaat juhlat
28. Koko perhe keittiössä 
29. Kotilieden iso leivontakirja
30. Kotilieden parhaat leivonnaiset
31. Kotilieden suuri keittokirja
32. Kotitalous 7
33. Kuppikakut
34. Kreikka - Välimeren keittiö 
35. Kätevä keittokirja
36. Lasten omat synttärikakut
37. Leipää monella tavalla 
38. Leivonta
39. Maailman herkut
40. Maailman keittiöt - opas kansainväliseen ruokakulttuuriin
41. Makeat herkut
42. Marjaherkkuja ja muuta hyvää
43. Maukas texmex-keittiö
44. Maukkaita pikkupaloja
45. Me-lehden ruokakirja
46. Menu keittokirja III
47. Mummo Ankan unelmaherkut
48. Murhaavan herkullista
49. Nanny Ogg's cookbook
50. New Yorkin baarimestarien parhaat drinkit 
51. Painonvartijat - Klassiset herkut
52. Paras keittokirja No 1. Noutopöytään. Parsaherkkuja. Unelmajälkiruokia.
53. Paras keittokirja No 2. Salaatteja. Grilliin. Piknikille. Ym.
54. Paras keittokirja No 3. Rapuja. Sieniä. Marja- ja hedelmäjälkiruokia. Ym.
55. Paras keittokirja No 4. Äyriäisherkkuja. Nopeaa. Suklaista.
56. Paras keittokirja No 5. Intialaista. Patoja. Pastaa.
57. Paras keittokirja No 10. Kananmunia. Lammasta. Kotileipää. Ym.
58. Parhaimmat ruokasienet ja sieniherkut 
59. Pastat
60. Pirkan paras leivontakirja 
61. Pirkan parhaat jouluherkut
62. Pirullisen kuuma chilikirja
63. Prinsessojen keittokirja 
64. Rottatouille - Mestarirotan reseptit
65. Ruokamatka maailmalle
66. Ruokasuosikit: Italia
67. Ruokasuosikit: Jälkiruoat 
68. Ruokasuosikit: Kiina
69. Ruokasuosikit: Kreikka
70. Ruokasuosikit: Meksiko
71. Ruokasuosikit: Sushi
72. Ruokasuosikit: Vokki
73. Ruotsalaisen kokin keittokirja
74. Ruutukokki - Kodin paras keittokirja 
75. Seuran herkut - suuri ruokakirja
76. Suloiset suolaiset
77. Superruokia - syömällä terveemmäksi
78. Suussa sulava suklaa
79. Syötävän hyvä olutkeittokirja
80. Syötävän suloiset kuppikakut
81. Taivaalliset täytekakut
82. Tee itse terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit
83. Tyylikkäitä thaiherkkuja hetkessä 
84. Unelmakakut
85. Uusia makuja Kiinasta
86. Valkokankaan herkkuja
87. Vie kielen - Herkullisia ruokaohjeita hyvän mielen keittiöstä 
88. Vietnamilaisen keittiön parhaat
89. Viinanmaustajan käsikirja 
90. Vähäkolesterolista ruokaa
91. Värioppia ja sommittelua ruokaan - keittokirja
92. Wok-ruokien parhaat
93. Yksinkertaisesti parasta - Helppojen herkkujen opas
94. Zanuska - Venäläinen keittiö Jäämereltä Kaukasiaan
95. Fun food - Yllätyksellisiä oivalluksia keittiöstä 
96.  Salaattisuosikit ja parhaat buffetit
97. Tapakset ja antipastot 
98. Pieni jäätelökirja suurista nautinnoista 
99. Sopat!
100. Kakkutikkarit 
101. Kotilieden suuri juhlakirja
102. Lempileivonnaiset 
103. Reseptien aarteet sukupolvelta toiselle
104. Paras keittokirja NO 7. Jouluruokaa. Makeisia ja jälkiruokia. Uudenvuodenjuhlat.
105. Paras keittokirja NO 9. Broileria. Sitrushedelmiä. Papuja ja linssejä.
106. Nigella Lawson - Syötävän hyvää
107. Nigella express - hyvää ruokaa nopeasti
108. Gastronaatti
109. Talviruokaa

1. joulukuuta 2014

I sure do like those Christmas cookies, sugar! - joulun helpot sitruuna-inkivääripiparit

Eilen tuskailin, kuinka onnistuin leipomaan pari erää epäonnistuneita pikkuleipiä. Nyt on pakko pyörtää puheitaan, sillä tänään sitruuna-inkivääripiparit maistuivat ihan hyviltä. Ilmeisesti inkiväärin maku hieman tasaantui yön aikana, sillä muutos maussa on melkoinen. Onneksi en kiukuspäissäni nakannut koko satsia roskiin.

Sitruuna-inkivääripipareiden valmistaminen oli todella helppoa, mutta näiden kanssa täytyy varata aikaa, sillä taikinan täytyy levätä jääkaapissa vähintään kolme tuntia. Määrällisesti näitä tulee paljon! En laskenut kappalemäärää, mutta kolme pellillistä näitä paistoin ja äkkiä väittäisin, että yhdelle pellille mahtui reilu 20 piparia. 

Ohjetta jouduin muuttamaan sokerin osalta, sillä olin unohtanut ostaa lisää ruokokidesokeria. Kaapista löytyi intiaanisokeria, joten laitoin sitten sitä. En tiedä sulautuisiko ruokokidesokeri paremmin tuohon taikinaan, sillä intiaanisokeri teki kekseistä hassun pilkullisia. 

Ohje näihin pipareihin löytyi vanhasta Kotivinkki-lehdestä. 




Sitruuna-inkivääripiparit

1 sitruunan mehu ja kuori
200 g voita
1 tl leivinjauhetta
11 dl vehnäjauhoja
3 tl jauhettua inkivääriä
5 dl ruokokide- tai intiaanisokeria
2 dl ruokakermaa

  Pese sitruuna huolellisesti kuumalla vedellä ja harjalla. Raasta kuori ja purista mehu. Sulata voi. Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Sekoita kaikki kuivat aineet sekä sitruunankuori keskenään. Sekoita voi ja kerma. Lisää sitruunamehu ja jauhoseos vähitellen voi-kermaseoksen joukkoon ja sekoita, kunnes taikina on kiinteää.
  Tee taikinasta pitkiä tankoja. Kääri ne kelmuun ja laita jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi. Leikkaa tangosta ohuita, muutaman millin viipaleita. Paista pipareita 175 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia tai kunnes piparit ovat kauniin kullanruskeita. 




25. marraskuuta 2014

All for the gingerbread - helpot ja maukkaat Paraisten piparit

Tämä on ollut kyllä hyvä päivä! Vihdoin saatiin meidän sähkömies kiinni ja hän lupasi tulla jo huomenna laittamaan meidän temppuilevat sähköt kuntoon. Sähkörempan jälkeen ilmeni sellainen mukava vika, että jos laittaa tiskikoneen kanssa samanaikaisesti päälle pyykkikoneen tai vaikkapa kahvinkeittimen, niin sähköt katkeavat ja puoli tupaa on pimeänä. Sähkörempan tarkoituksena oli päästä näistä ylikuormittumisista eroon, ei pahentaa tilannetta. Onneksi homma on kuulemma vartissa korjattu, eikä tarvi miettiä, että missä vaiheessa tohtii tiskikoneen laittaa päälle.

Toinen iloinen asia oli mun kuntoutuksen järjestyminen. Aina välillä oon tästä omasta tilanteestani jotain kirjoitellut ja nyt fysioterapeutin arviossa kävi ilmi, että viimeinen neljä vuotta on ollut melkoista alamäkeä. Oon mä toki toiminnassani muutoksia huomannut, mutta en tajunnut, että tilanne on näin onneton. Nyt on edessä kova, mutta mielekäs rupeama, jonka avulla saadaan (toivottavasti) tämä akka parempaan kuntoon. Kyllähän tuo itseltä paljon vaatii, mutta mitä sitä ei itsensä eteen tekisi. Ja päätin jo, että heti kun tilanne on mennyt reilusti parempaan suuntaan, palkitsen itseni jättimäisellä täytekakulla :) Todennäköisesti ehdin kyllä tänä aikana leipoa kakun jos toisenkin, mutta jossain vaiheessa sille on oikein hyvä syy.

Hyvää mieltä ei lainkaan latista ensimmäiset joululeivonnaiset. Pikkumiehen kanssa tehtiin eilen piparkakkutaikina Kanapeet-blogin Eijan, tai oikeastaan Eijan äidiltä saadun ohjeen mukaan ja tänään oli sitten edessä paisto-operaatio. Enemmän taisi kyllä mennä taikinaa suuhun kuin pipareihin, mutta se ei liene niin vaarallista. Koskaan ennen en ole Paraisten piparkakkuja tehnyt, mutta ei nämä ollenkaan hullumpia olleet. Mukavan mureita ja maukkaita. Edelleen silti voiton vie jouluolutsiirappipiparit, joita täytyy tehdä tänäkin vuonna satsi tai pari.




Paraisten piparkakut

250 g voita tai margariinia
200 g sokeria
1 muna
100 g siirappia
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
2 tl soodaa
200 g perunajauhoja
300 g vehnäjauhoja

  Vaahdota huoneeenlämpöinen rasva ja sokeri, lisää sitten muna ja siirappi. Sekoita jauhot ja mausteet keskenään ja lisää ne sihdin läpi taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä kylmässä seuraavaan päivään. 
  Taikina kannattaa jakaa kahtia ja kaulia ohueksi levyksi kahdessa osassa. Itse pehmittelin ja kaulin taikinaa pieni pala kerrallaan. Ota muotilla pipareita ja paista ne 200° uunissa kauniin ruskeiksi. Aikaa meni meidän uunilla noin 7 minuuttia, mutta kannattaa kuitenkin tarkkailla väriä viiden minuutin jälkeen. 



9. lokakuuta 2014

Let's bake it! - syntisen hyvät murokeksit marmeladilla ja valkosuklaalla

Aina asiat ei mene aivan suunnitelmien mukaan. Tarkoitus oli eilen viettää pojan kanssa päivä leipoen, mutta siinä kohtaa, kun aamuyöllä heräsin maailmanlopun päänsärkyyn, tiesin heti että peli oli siltä osin menetetty. Kun olin viettänyt aamun ensin vessan lattialla maaten ja siitä sohvalle raahautuen, helpotti olo sen verran, että saatiin edes keksit tekaistua. Alunperin oli tarkoitus tehdä koe-erä aivomuffinsseja sekä tavallisia murokeksejä, joiden väliin saisi hukattua pari vajaata marmeladipurkkia. Keksejä en saanut eilen täytettyä tahi koristelua ja muffinssitkin saavat odottaa viikonloppuun. Illan vietin päivystyksessä neulatyynyä leikkien, joten keksien koristelu ei ollut se ensimmäinen mieleen tullut asia. Tänään olo on onneksi hitusen parempi, melkoisesta tokkurasta huolimatta, joten sain hoidettua keksit loppuun. Keksien päälle sulattelin sitruuna-valkosuklaata ja päälle ripottelin wienernougat-rouhetta. Ei ollenkaan hassumpia, etten sanoisi :) Nyt joku ystävällinen ihminen voisi tulla pakkaamaan loput keksit tiiviiseen purkkiin ja nostaa sen mahdollisimman korkealle. Ihan vaan siltä varalta, etten söisi kaikkia.




Marmeladilla täytetyt murokeksit

200g voita
1dl sokeria
1 kananmuna
1tl leivinjauhetta
4dl vehnäjauhoja
Väliin:
mustikka- tai vadelmamarmeladia
Päälle:
sitruuna-valkosuklaata (leivontasuklaa)
wienernougat-rouhetta

  Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää kananmuna samalla hyvin vatkaten. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita nopeasti sekaisin. Painele taikina käsin kiinteäksi möykyksi. Peitä kelmulla ja anna levätä jääkaapissa puolisen tuntia. 
  Kauli taikina pieni pala kerrallaan ohueksi levyksi ja ota siitä muotilla haluamasi muotoisia pikkuleipiä. Käytä apuna jauhoja tai kauli taikina kahden leivinpaperin/kelmun välissä. 
  Nostele pikkuleivät leivinpaperille pellille ja kypsennä 175-asteisessa uunissa 8-15 minuuttia keksien paksuudesta riippuen. Nämä keksit olivat uunissa kymmenisen minuuttia. 
  Anna keksien jäähtyä. Sulata suklaa varovasti mikrossa, kaada pakaste- tai pursotuspussiin ja koristele puolet kekseistä suklaalla. Ripottele heti päälle wienernougat-rouhetta. Voitele toiset keksit marmeladilla ja paina koristeltu keksi marmeladin päälle.