Kaikki ylimääräinen aika menee tällä hetkellä aika hyvin marjapuskissa. Vadelmia tulee ja karviaisetkin alkaisivat olla kypsiä. Tänään päivän vadelmasaldo olin noin kahdeksan litraa ja aikaisemmin niitä on poimittu kymmenisen litraa omiin tarpeisiin ja vähän sukulaisille. Ja on niitä syötykin, paljon! Osa marjoista päätyy perinteisesti vadelmalikööriksi. Parhaat pannaan pakkaseen, mehuksi ja hilloksi ja huonompien yksilöiden kohtalo on joutua sokeri-vodka-kylpyyn. Huonompia ei juuri edes perata, muussataan vaan sokerin kanssa, kaadetaan vodkaa päälle ja annetaan olla. Ei ne madot tuosta kylvystä hengissä selviä ja valmiista likööristä on kaikki vadelmamuhju siivilöity pois. Tosin loppukesästä, kun vadelmat alkavat kyllästyttää, päätyy likööriin lähes kaikki poimitut yksilöt. Meillä vadelmalikööriä valmistetaan yleensä litra- tolkulla. Astiana käytetään 22 litran lasipulloa. Vadelmia, sokeria ja vodkaa lisäillään aina sitä mukaa kun marjoja on poimittu. Valmista likööriä tulee kesässä reilusti yli kymmenen litraa.
Mutta onnistuu se vadelmaliköörin teko pienemmässäkin mittakaavassa. Samalla ohjeella voi tehdä likööriä myös karhunvatukoista. Valmiin liköörin makua voi vielä hienosäätää lisäämällä joko sokerilientä (1 osa vettä + 1-2 osaa sokeria kiehautetaan), vettä tai vodkaa. Vadelma-, karhunvatukka- ja raparperiliköörit ovat nykyään oikeastaan ainoita liköörejä, joihin meillä lisätään sokeri heti valmistuksen alussa. Useimmat muut marjat/hedelmät kannattaa ensin uuttaa pelkässä alkoholissa ja lisätä sokeri myöhemmin. Sokeri nimittäin saat- taa estää makujen irtoamista ja valmis likööri maistuu enimmäkseen sokerilta, ei halutulta hedelmältä/marjalta.
Meillä liköörien valmistamiseen käytetään niin 40%- kuin 80%-vodkaa. Jos käytät tujumpaa ainetta, laimenna likööri makusi mukaan vedellä suodattamisen yhteydessä.
Vadelmalikööri vuodelta 2012 |
Vadelmalikööri
1l vadelmia
vajaa kilo sokeria
reilu litra vodkaa
Survo vadelmat ja sokeri muutamassa erässä haarukalla. Kaada survos tiiviiseen, kannelliseen lasipurkkiin. Kaada päälle vodka. Marjasurvoksen tulee peittyä kokonaan. Sulje kansi ja anna liköörin kypsyä huoneenlämmössä 2-3 kuukautta. Huljuttele tölkkiä välillä.
Kun likööri on tekeytynyt tarpeeksi, suodata likööri ensin siivilän läpi niin, että saat karkeimman muhjun pois. Seuraava suodatus tehdään harsokankaan läpi. Levitä harso kulhon päälle ja kaada likööriä päälle vähän kerrallaan. Lopuksi suodata vielä kaatamalla likööri kahvin suodatinpussin läpi. Suodattamiseen kannattaa varata aikaa, sillä etenkin viimeisin suodatus saattaa olla hidasta ja tahmaista puuhaa. Ja suodatinpusseja voi joutua vaihtamaan välillä.
Maista. Lisää tarvittaessa maun mukaan sokerilientä, vettä tai vodkaa. Pullota. Vadelmalikööri säilyy huoneenlämmössä valolta suojattuna parikin vuotta, ellei joku käy sitä hörppimässä aiemmin.
Päivän vattusaalis |