30. elokuuta 2019

Pienen pojan toivekakku - Hämähäkkimies ♥

En mä kovin kauaa malttanut olla leipomatta muille kuin omalle väelle. Viime viikonloppuna nimittäin tein kakun erään pienen pojan synttäreille. Päivänsankarille kova juttu on tällä hetkellä  kuulemma Hämähäkkimies ja Batman, näin ainakin isänsä sanojen mukaan, ja niistä toinen sitten pääsi kakkua koristamaan.


Kakusta löytyi mansikka-suklaatäyte ja niiden lisänä vielä tuoreita mansikoita. Kuorrutus ja seitit oli kermavaahtoa, silmät sokerimassaa. Kerman värjääminen näin punaiseksi on aika haastavaa ja lopputuloksena on paljon punahuulisia juhlavieraita. Jos tämä hirvittää, kannattaa miettiä kakun kuorrutukseen tai koristeluun muita vaihtoehtoja. 


Koska viime aikoina mun käteni on olleet aika tutisevaiset, oli seittien pursottaminen melkoisen hankalaa. Kertaalleen jo vedin pinnan uudelleen sileäksi, eikä ne toisellakaan kertaa täydelliset olleet.  Samalla kakun pintakin jäi vähän epätasaiseksi. Mutta kakun saajalle kelpasi ja sehän on se tärkein juttu. Seitit tein tummalla kaakaolla maustetulla ja tipalla mustaa pastaväriä värjätyllä kermavaahdolla. 

Niin ja kakkupohja oli kuuden munan ja kostutukseen käytin sitruunalimsaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti