17. lokakuuta 2021

Pieni mansikka-kinuskikakku ♥

Josko sitä taas kirjoittelisi kakuista. Tai siis yhdestä kakusta, jonka tein syyskuun lopussa. Tämän kakun makujen suhteen sain aikalailla vapaat kädet. Kerrottiin mitä kakussa ei saa olla ja loput sain päättää itse. En kuitenkaan uskaltanut kokeilla mitään aivan uutta ja ihmeellistä, vaan käytin niitä makuja, joista tiesin päivänsankarin tykkäävän. Siis mansikkaa ja kinuskia. Sattuneesta syystä muokkailin täytteitä vaan niin, ettei kakussa ollut tuorejuustoa.

Koristelun suhteenkaan ei ollut mitään vaatimuksia, joten menin sitten aika helpon kautta. Koristeluun käytin kinuskia, marenkeja ja keksejä. Niin ja tein vielä pari sokerimassakukkasta. Mansikkatäytteeseen käytin pakasteena myytävää valmista mansikkapyreetä, mutta aivan hyvin voi ostaa kokonaisia pakastemansikoita ja soseuttaa ne sulaneena.



Mansikka-kinuskikakku

Pohja:
4 munaa 
sokeria 
vehnäjauhoja
perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
Kostutus: 
Spriteä
Mansikkatäyte:
200 g mansikkaa tai mansikkapyreetä
2½ dl vispikermaa
4 rkl vaniljakreemijauhetta
4-5 rkl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g mansikkarahkaa
Kinuskitäyte:
1½ dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
2 dl vispikermaa
½-1 rkl vaniljakreemijauhetta tarvittaessa 
Kinuskikastike kakun sisään:
½ dl kuohukermaa
½ dl fariinisokeria
Kakun päälle:
2½ dl vispikermaa
3 rkl tomusokeria
vajaa 1 rkl vaniljakreemijauhetta
Koristeluun kinuskikastike:
3/4 dl kuohukermaa
3/4 dl fariinisokeria
Koristeeksi:
keksejä
marenkeja
sokerikukkia
sokerihelmiä

  Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Voitele n. 20 senttinen kakkuvuoka tai paista kakku rengasvuoassa. Riko munat kulhoon ja punnitse ne. Kerro paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. 
  Punnitse vehnä- ja perunajauhot. Tarvittava määrä yhteensä on munien paino * 0,7. Tästä vehnäjauhojen osuus on 70%, perunajauhojen 30%. Sekoita leivinjauhe joukkoon. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. 
  Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 30-35 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä. Kypsä pohja irtoaa hieman vuoan reunoista.
 Aloita kinuskivaahdon valmistus mielellään edellisenä päivänä. Mittaa 1½ dl kermaa ja 1 dl fariinisokeria kattilaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja jatka keittämistä kunnes kinuski sakenee. Aikaa menee n. 10-15 minuuttia. Anna kastikkeen jäähtyä ja siirrä jääkaappiin. Kastikkeen täytyy olla täysin kylmää ennen vaahdotusta. 
  Seuraavana päivänä vaahdota ensin vispikerma. Vatkaa sitten kylmä kinuskikastike vaahdoksi sähkövatkaimen täydellä teholla. Sekoita kinuskivaahto kermavaahdon joukkoon. Vatkaa nopeasti hyväksi vaahdoksi. Jos täyte tuntuu löysältä, lisää vaniljakreemijauhetta.
  Kiehauta kinuskikastikkeen kerma ja fariinisokeri ja anna kiehua hiljalleen, kunnes kastike sakenee. Nosta sivuun ja anna jäähtyä hetki.
  Valmista mansikkatäyte. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää sulana soseutetut mansikat tai sulatettu mansikkapyree, mansikkarahka, tomusokeri, vaniljasokeri sekä vaniljakreemijauhe. Vatkaa tasaiseksi vaahdoksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa tomusokeria. 
  Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Jos paistoit pohjan irtopohjavuoassa, nosta vuoan reuna kakkupahvin tai tarjoilualustan päälle ja kokoa kakku reunan sisään. Jos paistoit pohjan tavallisessa vuoassa, vuoraa vuoka kelmulla ja kokoa kakku vuokaan.
  Nosta alin levy vuokaan tai tarjoilualustalle. Kostuta spritellä. Levitä päälle puolet mansikkatäytteestä. Nosta päälle toinen levy, kostuta. Levitä päälle kinuskitäyte. Kaada kinuskikastike ohuena nauhana ristiin rastiin kinuskitäytteen päälle. Nosta päälle kakkulevy, kostuta. Levitä päälle loppu mansikkatäyte. Nosta päälle viimeinen kakkulevy, kostuta. Peitä kakku kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään.
  Mittaa päälle tuleva kerma, vaniljakreemijauhe ja tomusokeri kulhoon ja vatkaa napakaksi vaahdoksi. Levitä kerma tasaisesti kakun päälle ja reunoille. Voit ensin levittää kakun pinnalle ohuen kerroksen kermaa, joka sitoo kakun murut ja vasta sen päälle varsinaisen pintakerroksen. Nosta kakku kylmään. 
  Keitä kakun päälle tuleva kinuskikastike. Mittaa ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä hiljalleen, kunnes kastike sakenee. Aikaa menee 10-15 minuuttia. Anna kinuskikastikkeen jäähtyä n. kädenlämpöiseksi ja kaada sitten varoen kakun päälle. Liian kuuma kinuskikastike sulattaa alla olevan kermavaahdon ja liian kylmä kastike ei leviä nätisti. Nosta kakku kylmään ja anna kinuskin jässähtää. Nostele sitten koristeet kakun päälle. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti