23. elokuuta 2023

Superhelppo (ja hyvä) omenapiirakka!

Jatketaanpas vielä omenapiirakoiden parissa. Ruokaohjemapeista löytyi varsin simppeli omenatortun ohje, joka pikaisen googlettelun jälkeen osoittautui Pirkasta poimituksi. Tai ainakin kyseinen ohje löytyy K-ruoka -sivustolta

Tämä omenapiirakka tai -torttu, miksi sitä haluaakin kutsua, on ihanaa! Pohja on superpehmeä ja päällinen ihanan rapea. Jos jotain moittia haluaa, niin ehkä olisi saanut olla hieman makeampaa, vaikka ei se ylenpalttinen sokeri tietty hyvästä ole. Sen lisäksi että tämä oli hyvää, oli tämä myös todella helppo valmistaa ja valmistuu vielä näppärästi ilman vatkainta. Ainakin meillä tämä ohje jää taatusti käyttöön. 


Edenin omenatorttu

Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl inkivääriä
150 g voita tai margariinia sulatettuna 
2 kananmunaa
2 dl kermaviiliä
Pinnalle:
n. 600 g omenoita
2 rkl sitruunan- tai limetinmehua
½ tl kanelia
½ dl fariinisokeria
1 dl mantelilastuja
1 dl taikinamuruseosta

 Kuori omenat, poista siemenkodat ja lohko omenat. Nosta kulhoon ja sekoita joukkoon sitruuna- tai limemehu. Jätä odottamaan taikinan valmistamisen ajaksi.
  Sekoita vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, sooda, vaniljasokeri ja inkivääri kulhossa. Lisää sulatettu, hieman jäähtynyt voi ja sekoita lastalla tai puuhaarukalla murumaiseksi. Ota taikinaseoksesta talteen 1 dl. Sekoita loppuun taikinaan munat ja kermaviili. Ei haittaa, vaikka taikina ei olisi ihan tasaista. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan (halk. n. 26 cm).
  Asettele päälle omenalohkot ja ripottele niiden päälle kaneli, fariinisokeri, mantelilastut ja lopuksi taikinamuruseos.
  Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa kypsennyksen loppupuolella, peitä piirakka kevyesti leivinpaperilla. Tarjoa jäähtyneenä vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti