22. joulukuuta 2013

Sweets for my sweet - kotoinen daim

Näin joulun alla on kiva kokeilla erilaisia karkkiohjeita. Aikaa ja energiaa ei vain tahdo riittää moneen kokeiluun, joten täytyy tehdä näitä hieman valikoiden. Itsetehty daim on pyörinyt mielessä jo pitkään ja nyt vihdoin ajattelin ilahduttaa lähipiiriin kuuluvia, daimille persoja henkilöitä, tällä herkulla. Vaarana tosin on, että suklaat katoaa jääkaapista ennen aikojaan... 

Daimin tein Herkkuhovista löytyneen ohjeen mukaan. Massan levittämisessä meinasi olla vaikeuksia, sillä tuo kovettuu todella nopeasti. Ensin yritin käyttää veistä, mutta eihän siitä mitään tullut. Mies keksi, että laittaisin päälle leivinpaperin ja kaulisin levyn ohueksi. Ja mulle tuo oli ehdottomasti se parempi vaihtoehto! Päälle vielä hyvää suklaata, niin nam! Tytön mielestä tämä oli jopa parempaa kuin se alkuperäinen :) 




Daim

3rkl voita
3rkl tummaa siirappia
1dl sokeria
1dl mantelijauhetta
1rkl kaakaojauhetta
150g maitosuklaata

  Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Kun voi on sulanut, lisää muut ainekset, paitsi maitosuklaa. Hämmennä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, noin 15 minuuttia, kunnes seos alkaa irrota kattilan pohjalta ja reunoilta yhtenäiseksi massaksi. 
   Kaada seos leivinpaperin päälle ja levitä nopeasti levyksi. Voit myös laittaa päälle toisen leivinpaperiarkin ja kaulia massan ohueksi levyksi. Massa jähmettyy todella nopeasti!
  Anna seoksen kovettua kunnolla, sulata suklaa ja levitä levyn pintaan. Nosta levy jääkaappiin. Kun suklaa on jähmettynyt, taittele paloiksi.
  Jos haluat vältty enimmiltä sormenjäljiltä, käytä kertakäyttöhanskoja paloja taitellessa!



9 kommenttia:

  1. Aijjai, nämä ovat kyllä niin hyviä! Ja mäkin pidän näistä melkein enemmän kuin alkuperäisestä Daimista, vaikka sekin on ihan mielettömän herkullista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vielä kokeilla Maraboun suklaalla, jos sillä pääsisi vielä lähemmäs sitä aitoa ja oikeaa :) Mutta taatusti teen näitä toistekin!

      Poista
    2. Mä oon käyttänyt Marabouta. Sillä pääsee kyllä niin lähellä aitoa versiota, että lähemmäs on vaikea päästä. Koitappas seuraavaksi sillä :)

      Poista
  2. Kivaa kun tykkäsit. :) Löysin aikoinaan ohjeen Sitruunamarengin Katrin blogista, meillä tykättiin tästä myös.
    Tosi kauniit kuvatkin, ja tuo minun lemppari Kastehelmikin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin tykkäsin! Aivan ihania :) Ja kiitos, tälläisten ruskeiden levyjen kuvaaminen on melko haasteellista :)

      Poista
  3. Oih, ihanan näköistä! Kokeilulistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä :) Ihanan nopeaa ja silti hyvää!

      Poista
  4. Oijoi, namskis! Näyttävät hyviltä. Pitää kokeilla. Oikein hyvää joulua !!

    VastaaPoista