24. helmikuuta 2016

Simppeli sitruunabroileri tomaattikastikkeen kera

Broileri kuuluu niihin harvoihin ruokiin, jota muksut söisivät vaikka kuinka paljon. Suurin suosikki taitaa olla valkosipulilla, sitruunalla ja timjamilla maustetut broileripalat, siis mikä osa tahansa. Välillä on kuitenkin kiva kokeilla jotain muuta, joten tällä kertaa broilerin koipi-reisipalat saivat mausteeksi sitruunaa, oreganoa ja yrttisuolaa. Hyvin kelpasi nämäkin. Broilerin kaverina tarjosin vaihteeksi ranskalaisia sekä tomaattimurskapurkin jämistä keitettyä tomaattikastiketta. Tämä ruoka on ihanan helppo valmistaa, eikä hintakaan päätä huimaa. 




Sitruunaiset koipi-reisipalat

3-4 maustamatonta koipi-reisipalaa
sitruunamehua
½ dl öljyä
oreganoa
yrttisuolaa

  Jaa koipi-reisipalat kahtia nivelen kohdalta. Nosta palat laakeaan uunivuokaan ja purista päälle maun mukaan sitruunamehua. Anna maustua huoneenlämmössä noin 10 minuuttia.
  Sekoita öljy, oregano ja yrttisuola keskenään ja levitä seos broileripalojen päälle. Anna maustua huoneenlämmössä noin 15 minuuttia.
  Kypsennä koipipaloja 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan, tai kunnes ovat kypsiä. Valele muutaman kerran paistoliemellä kypsennyksen aikana. 

Helppo tomaattikastike

1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
½ tlk (à400g) tomaattimurskaa
½-1½ dl vettä
1 rkl ketsuppia
1 tl oreganoa
suolaa
ripaus ruokokidesokeria
mustapippuria

  Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljy pienessä paistokasarissa ja kuullota sipulisilput. Lisää tomaattimurska, mausteet, ketsuppi sekä ½ desiä vettä. 
  Kypsennä kastiketta miedolla lämmöllä noin 20-30 minuuttia välillä sekoitellen. Jos kastike on liian paksua, lisää välillä tilkka vettä.
  Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti