5. maaliskuuta 2017

Varsin suklainen kakku tytön rippijuhlaan

Tälle viikonlopulle ei pitänyt muita kakkujuttuja olla kuin tytön synttärikakku. Mutta kun kauniisti pyydettiin rippikakkua nuorelle neidille, niin enhän minä sitten osannut kieltäytyä. Ja ehkä otin tämän pienoisena haasteena, sillä tyttö jolle kakun tein, ei tykkää täytekakuista ollenkaan. Jos suostuu maistamaan edes palasen, niin olen varsin tyytyväinen. 



Tytön toiveen mukaan kakusta tuli varsin suklainen. Pohjana on Suklaapossun mehevä suklaapohja, täytteenä Daim-mousse, reunoille suklaakreemi ja päällä vielä kinuski. Kinuskiin kävin hakemassa apuja KakkuKatrin sivuilta. Kinuskin kanssa tuli hieman ongelmia, sillä en malttanut antaa sen jäähtyä tarpeeksi. Sen seurauksena päällä oleva suklaakreemi alkoi sulaa ja sekoittua kinuskiin. Onneksi koristeilla sai pelastettua pahimmat kauneusvirheet. Aivan niin kauniin tasainen ja reunoilta valuva kinuskista ei tullut kuin halusin, mutta toivottavasti kakku kuitenkin kelpaa. 

Kakun aineksista kaikki muut ovat laktoosittomia, paitsi tuo täytteessä käytetty Daim-suklaa. 




Rippikakku tytölle (Daim-täytekakku kinuskilla)

Pohja:
125 g voita
50 g tummaa suklaata sulatettuna
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1½ dl ranskankermaa
3 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl fariinisokeria
4 3/4 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
½ tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria
Kostutus:
vaniljasokerilla maustettu maito
Täyte:
4 dl kuohukermaa
250 g mascarponea
1 levy (200g) Daim-suklaata
Suklaakreemi:
200 g voita
3½ dl tomusokeria
½ dl tummaa kaakaojauhetta
½ rkl vaniljasokeria
1½ rkl maitoa
Kinuski:
2 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
1 dl tomusokeria
pikku nokare voita
Koristeet:
kukat sokerimassaa
kultaisia koristerakeita ja -helmiä
marenkeja

  Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina voideltuun n. 22 cm irtopohjavuokaan. Paista 170 °C noin 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Jos pinta tummuu liikaa, laita vuoan päälle pala foliota kypsentämisen loppupuolella. Anna jäähtyä.
  Valmista täyte. Paloittele 150 g suklaalevystä mikron kestävään kulhoon ja sulata mikrossa vähän kerrallaan välillä sekoittaen. Rouhi loput suklaasta karkeaksi rouheeksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Anna suklaan jäähtyä hetkisen ja sekoita se sitten tuorejuuston joukkoon. Lisää kermavaahto sekä suklaarouhe. Sekoita täyte tasaiseksi..
  Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Halutessa voit koota kakun vuokaan tai kakkualustalle reunavuoan tai irtopohjavuoan reunan sisään. Kostuta levy kevyesti ja levitä päälle puolet täytteestä. Nosta päälle toinen levy, kostuta ja täytä. Päälle vielä viimeinen kakkulevy ja kostutus. Kääri kakku kelmuun ja anna maustua jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään. 
  Valmista kreemi. Vatkaa ensin huoneenlämpöinen voi vaahdoksi. Lisää muut ainekset ja jatka vatkaamista kunnes kreemi on tasaista ja notkeaa. Levitä ensin ohut kerros kreemiä kakun reunoille ja pinnalle vähän kerrallaan. Tässä vaiheessa täytettä saattaa sekoittua kreemin joukkoon, mutta se jää piiloon seuraavan kreemikerroksen alle. Nosta kakku jääkaappiin vähintään 15 minuutiksi. Levitä sen jälkeen toinen kerros kreemiä. Yritä saada molemmilla kerroilla pinnasta mahdollisimman tasainen. Nosta kakku jääkaappiin ja anna kreemikerroksen jämähtää kunnolla.
  Valmista kinuski. Keitä kermaa ja sokereita n.15-20 minuuttia pienellä teholla samalla sekoitellen. Kinuski on valmista kun lastalla nostatamalla se ei valu lastan päältä heti pois. Tai voit tehdä perinteisen kylmävesi testin eli tiputtaa pisaran kinuskia kylmään veteen. Jos pisara hajoaa niin kinuski ei ole valmista, jos pisara jähmettyy on kinuski valmis. Lisää voi nokare ja anna kinuskin hetken jäähtyä.
  Kaada kinuski kylmän kreemipinna päälle ja auta lastalla tai paletilla kinuski valumaan niistä kohdista kuin haluat.  Nosta kakku kylmään, jotta kinuski jähmettyy hiukan. Koristele kakku haluamallasi tavalla. 
  Huom! Jos kinuski on liian kuumaa, sulattaa se kreemin altansa!

Tässä viimeisessä kuvassa näkyy hyvin pinnan epätasaisuus ja kuinka tumma kreemi kuultaa kinuskin alta. Lisäkerros kinuskia olisi voinut pelastaa tilanteen, mutta aineksia ei kaapista löytynyt. Aivan näin pahalta kakku ei näyttänyt luonnossa. 





6 kommenttia:

  1. Todella kaunis kakku!
    Mä just viime viikonloppuna tuskailin sen suklaaganachen kanssa. Eka se oli juoksevampaa, mutta samalla myös liian kuumaa ja sekoittui suklaa päällisen kanssa. Ja jouduin tekeen uuden satsin ganachea joka taas jäi liian jäykäksi eikä lähtenyt valumaan kauniisti kakkua pitkin. Onneksi tosiaan koristeilla sai paikattua aika paljon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥

      Just tuumailin, että täytyisi kunnolla harjoitella näitä kinuski- ja suklaaganachekakkuja, niin saisi enemmän varmuutta tekemiseen. Vielä kun vaan joku söisi ne kaikki tekeleet.

      Poista
  2. Kääks mikä pläjäys! ;D Varmasti iiihanaa!

    VastaaPoista
  3. Aivan mielettömän herkullisen näköinen ja kuuloinen... slurps! :)

    VastaaPoista