13. joulukuuta 2021

Ranskanbulldoggi-kakku ♥

Joistain kakuista sitä on vaan suunnattoman ylpeä. Yksi niistä on ranskanbulldoggi-kakku, jonka tein naapurin tytön synttäreille. Päivänsankari toivoi kakkua, joka muistuttaisi perheen koiraa ja kun pyynnön kuulin, niin hieman hirvitti. Hetken mietittyäni päätin kuitenkin ottaa haasteen vastaan. 

Tässä kahdeksan munan kakussa oli täytteenä mansikkavaahtoa ja suklaamoussea suklaarouheen kera. Päällinen oli sokerimassaa ja massan alla kaakaolla maustettu voikreemi.

Ja sitten se koira. Koska kakku oli melko iso, täytyi koirallakin olla vähän enemmän kokoa. Pelkästä sokerimassasta tehty koriste olisi painanut melkoisesti, joten tein koiran hahmolleen ensin muromassasta ja päällystin sitten sokerimassalla. Ja vaikka koira ei ole täydellinen, niin kyllä mä siitä aika ylpeä olen.



Riisimuromassa

7 dl riisimuroja
150 g vaahtokarkkeja
tilkka öljyä 

  Käytä joko pieniä vaahtokarkkeja tai silppua isot pienemmiksi paloiksi. Öljyä mikron kestävä kulho kevyesti ja laita vaahtokarkit kulhoon. Sulata vaahtokarkkeja (n.800w) 30 sekuntia kerrallaan, välillä sekoittaen, kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet. Lisää riisimurot sulan vaahtokarkin joukkoon ja sekoita seos tasaiseksi massaksi. Sekoittaminen onnistuu parhaiten öljytyin käsin. Varo ettet polta itseäsi, sillä massa voi olla aluksi kuumaa.
  Jaa massa kahteen osaan, vähän isompi pala päätä varten ja pienempi kuonoa varten. Muotoile massasta suunnilleen koiran pään muotoon. Nosta jääkaappiin jähmettymään. Peitä muromassapää sokerimassalla ja lisää silmät, korvat, kuono jne. 

Lämpimät onnittelut vielä synttäritytölle! ♥ 

6 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän hieno!
    T. Merja

    VastaaPoista
  2. Siis mä en kestä.... <3 <3 Tää on niiiiiiin kertakaikkisen UPEA!!!
    Ystävällä oli ihana ranskanpulla, hän oli mainio persoona ja eli ihan mahtavan elämän ja tämä tyyppi kakun päällä muistuttaa juurikin tätä kyseistä "tykinkuulaa"! <3
    Olet kyllä hurjan taitava kakkujen tekijä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo koira oli yllättävän helppo tehdä. Pitkäkarvainen koira oliskin jo haastavampi. 😅

      Poista
  3. Todella uskomaton kakku! Olet taitava, ja naapurin tyttö oli varmasti enemmän kuin tyytyväinen.

    VastaaPoista