Tämän päiväinen ruoka aiheutti valmistusvaiheessa monenmoisia tuntemuksia. Välillä vatsaa väänsi pelkkä ajatuskin ruoan syömisestä, välillä odotin malttamattomana ja suurella mielenkiinnolla padan valmistumista. Elämäni ensimmäistä kertaa laitoin porsaan sydäntä muillekin kuin kissoille. Sisäelimet on Kääpiölinnassa jäänyt aina aika vähälle huomiolle. Maksalaatikko on jees, jos sen joku muu valmistaa, mutta siinä ne ruoat sitten onkin.
Ennakkoluulot osoittautui tällä kertaa harvinaisen vääriksi, sillä ruoka oli aivan mielettömän hyvää! Sen lisäksi, että porsaan sydän on suht' edullista, oli se aika herkullista. Turhaa siis pelkäsin. Ja toinen kissa oli tavattoman tyytyväinen, kun sai syödä sydämestä poistamani rasvat ja kalvot. Syödessä me keksittiin jo monta erilaista sydänpatavariaatiota. Näitä tulee takuuvarmasti lisää! Jatkossa antaisin padan olla vielä kauemmin uunissa. 1,5 tunnissa sydän oli pehmeää, mutta haluaisin siitä vielä mureampaa.
Kun en koskaan ollut sydäntä käsitellyt sen kummemmin kuin leikannut
paloiksi ja heittänyt kissojen kippoon, niin apuja täytyi hakea. Tuo mun
rakas Ruutukokki-keittokirja suoraan -80-luvulta kertoi sydämen
käsittelystä näin:
"Sydämen lihakset ovat kiinteitä ja
sitkeitä. Kokoonsa ja painoonsa nähden tämä sisäelin vaatiikin kaikkein
pisimmän kypsymisajan. Nuoren eläimen (vasikka, porsas) sydän kypsyy
kokonaisena keittäen n.1,5-2 tunnissa, mutta isompaa naudan sydäntä voi
joutua keittämään ainakin 3-4 tuntia.
Sydämessä olevat viillot
ovat osoitus lihantarkastuksesta, jossa elin on todettu terveeksi ja
myyntikelpoiseksi. Oikean puoliskon sisällä voi olla hyytynyttä verta
runsaastikin. Huuhdo siksi sydän huolellisesti kylmällä vedellä ja
pusertele samalla veri pois. Irrota tyvipuolelta ainakin isot
suonenkappaleet ja poista myös enin rasva. Ellet valmista sydäntä
kokonaisena, leikkele lihakset melko kapeiksi suikaleiksi tai pieniksi
kuutioiksi kypsymisen jouduttamiseksi. Käytä pataruokiin, höystöihin,
keittoihin, muhennoksiin ja kastikkeisiin.
Jauhettu sydän on
yksinään kuivaa, mutta jauhettuun sianlihaan tai tavalliseen jauhelihaan
yhdistettynä sitä voi käyttää kuten jauhelihaa yleensäkin."
Ja vinkkinä voisi antaa, että sydäntä leikellessä terävä veitsi on kullan arvoinen!
n.250g porsaan kylkiviipaleita
1tlk(n.200g) kantarelleja suolaliemessä
Leikkaa kylkiviipaleet n. 1-2cm paloiksi ja ruskista kevyesti pannulla. Kaada lihapalat pataan ja mausta kevyesti suolalla. Viipaloi kuoritut sipulit ja kuullota kylkiviipaleista irronneessa rasvassa. Kaada sipulit pataan.
Huuhtele sydän hyvin kylmällä vedellä ja kuivaa talouspaperilla. Leikkaa sydän ohuiksi viipaleiksi. Ruskista kevyesti ja lisää pataan. Lisää pannulle öljyä tarvittaessa. Mausta lihat suolalla ja pippurilla.
Lisää laakerinlehdet pataan. Kaada sienten säilöntäliemi lihojen päälle. Lisää vettä niin, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Jos haluat, voit kiehauttaa veden ensin lihojen ruskistamiseen käytetyssä paistinpannussa. Näin saa kaiken maun talteen.
Kypsennä pataa kannella peitettynä 175-asteisessa uunissa noin tunnin verran (tai puolitoista!). Lisää sienet ja veteen sekoitettu maizena. Jatka kypsentämistä ilman kantta vielä (ainakin) puolisen tuntia.
Tarjoa perunoiden tai perunamuusin ja salaatin kera.
Kun kerran uuni oli kuumana, niin innostuin leipomaan sovelletun version viikolla leivotusta
focacciasta. Tällä kertaa päälle päätyi pannulla paahdettua ja murskattua meetvurstia, sipulia, paahdettua sipulia ja saksanpähkinöitä. Ei siis mitään terveysleipää :) Idea paahdetusta meetvurstista leivällä tuli tuolta mun ukolta. Ei mikään turha jätkä, kun tuollaisia keksii. Vaikka perusohje löytyykin jo, niin laitetaas tämäkin versio jakoon.
Focaccia meetvurtilla, tuplasipulilla ja pähkinöillä
25g hiivaa (tai 1pss kuivahiivaa)
0,5dl saksanpähkinärouhetta
1-2tl Venetsia-sormisuolaa
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Lämmitä kaurajuoma 37-asteiseksi. Liuota
hiiva tilkkaan kaurajuomaa. Lisää loput aineksista ja sekoita
huolellisesti noin 10 minuuttia. Taikinan tulee olla löysähköä. Jos
käytät kuivahiivaa, lämmitä kaurajuoma 42-asteiseksi ja lisää hiiva
pieneen jauhotilkkaan sekoitettuna.
Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja levitä taikina suorakulman
muotoiseksi levyksi. Anna kohota leivinliinan alla noin 30 minuuttia.
Lado meetvurstiviipaleet kuivalle pannulle ja paahda molemmin puolin, kunnes hieman "kuivahtavat". Nosta talouspaperin päälle valumaan. Viipaloi sipuli ja kuullota pehmeäksi meetvursteista irronneessa rasvassa. Älä anna sipulin ruskistua.
Murustele meetvurstiviipaleet kohonneen taikinan päälle. Levitä päälle sipulirenkaat, paahdettu sipuli ja
saksanpähkinärouhe. Viimeistele suolalla ja
jäljelle jääneellä öljyllä.
Paista uunissa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä ritilällä ennen kun leikkaat leipää.