6. tammikuuta 2014

One night in Budapest - jäädytetty Budapest-moussekakku

Eilinen päivä keittiössä oli taas melkoista säätöä. Näppäränä tyttönä sain jauheesta tehdyn béarnaise-kastikkeen juoksettumaan ja onnistuin pilaamaan suklaamoussekakun ensimmäisen suklaasatsin jotenkin kummasti. Kun sekoitin keltuaiset suklaan sekaan, oli lopputuloksena kova suklaaklöntti. Mutta jotain hyvääkin sentään, sillä kakkuun tehty hasselpähkinämarenkipohja onnistui yli odotusten! Maustetut marengit ei yleensä oo mun juttu, sillä mokaan ne aina jotenkin. Mutta nyt tuo meni nappiin. Eikä se ensimmäisen suklaasatsin pilaaminenkaan harmita enää, sillä tein moussen sitten Budapestista ja kakusta tuli loistava. Pohjasta tulee mieleen geisha ja täyte on muuten vaan hyvää. Kakusta saa gluteenittoman käyttämällä täytteeseen jotain muuta suklaata kuin Budapestiä, joka sisältää vehnäjauhoja. Lisäksi kakku säilytetään pakastimessa ja siitä voi leikata vain tarvittavan määrän kerrallaan. Ei siis tartte syödä koko kakkua. Vaikka luulen, ettei tuo kauaa meillä vanhene...  Vielä kun joskus jaksaisi opetella suklaan temperoinnin, niin saisi noista koristeistakin kauniin kiiltäviä.

Kun eilinen päivä tökki keittiössä, niin tänään on puolestaan ongelmia sähkölaitteiden kanssa. Päivällä ainoastaan mun koneesta katosi oudosti nettiyhteys, vessan lamppu räpsyy vain mun käydessä vessassa ja nyt kuvia koneelle siirtäessä muistikortinlukija kiukutteli. Taidanpa loppupäivän kiertää sähkölaitteet kaukaa...




Jäädytetty Budapest-moussekakku

Pohja: 
3 valkuaista
1,5dl sokeria
120g jauhettua hasselpähkinää
Täyte:
150g(n.15kpl) Budapest-suklaakonvehteja
(tai muuta tummahkoa suklaata)
3 kananmunaa
1rkl vahvaa kahvia
1rkl sitruslikööriä (voi jättää pois)
2dl vispikermaa
Koristeluun:
n.50g tummaa suklaata

  Säädä uuni 175 asteeseen. Aseta irtopohjavuokaan (halk. 24cm) pohjan kokoinen leivinpaperi ja voitele vuoan reunat. Jauha pähkinät jauheeksi tai käytä valmista hasselpähkinäjauhetta. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita sokeri vaahdon joukkoon. Kääntele lopuksi varovasti hasselpähkinäjauhe vaahtoon. Levitä seos vuokaan ja kypsennä uunin alatasolla noin 35 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen irrottamista ja jäähdytä pohja ritilällä. Pese ja kuivaa vuoka ja aseta pohjalle uusi leivinpaperi.
  Valmista täyte. Erota munista keltuaiset ja valkuaiset. Sulata suklaakohvehdit vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Sekoita tasaiseksi. Vatkaa keltuaiset hyvin suklaan joukkoon. Lisää kahvi ja likööri, sekoita tasaiseksi. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita vaahto varovasti nostellen suklaaseokseen. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sekoita vaahdot varovasti keskenään.
  Irrota paistopaperi pähkinämarenkipohjasta ja pane pohja takaisin vuokaan. Kaada suklaamousse päälle ja tasoita pinta. Peitä vuoka foliolla ja pakasta vähintään 4 tuntia. 
  Sulata suklaa koristelua varten ja levitä leivinpaperille tai pursota kuvioiksi. Anna jäähtyä kylmässä. Ota kakku huoneenlämpöön noin 20 minuuttia ennen tarjoilua ja pistele rikottuja suklaalevyn palasia tai pursotettuja kuvioita moussen pintaan juuri ennen tarjoilua. 
  Vinkki: Suklaamoussekakkua voi leikata jäisenä, joten sitä voi tarjota sopiviksi annoksiksi leikattuna ja säilyttää itse kakun pakastimessa.



4. tammikuuta 2014

Just rolling and rolling - pehmeät pestohyrrät

Into kokkauksen ja bloggauksen suhteen on edelleen melko hukassa totaalisen uupumuksen vuoksi. Voisin nukkua koko ajan, eikä ajatus keittiössä häärämisestä houkuttele yhtään. Voisikohan kevät ja aurinko tulla pian, jos se vaikka vähän auttaisi? Eilen oli tarkoitus keittää porkkanakeittoa ja tarjota sitä pestoleipästen kanssa. Leipoa jaksoin, mutta soppa jäi keittämättä. Taikinan ohjeen nappasin DanSukkerin sivuilta, täytteen ikivanhasta mapistani. Täytteelle olisin kaivannut lisää jotain. Ehkä ripaus suolaa tai voimakkaampaa juustoa voisi toimia ja salamirouhekin voisi tuoda näihin kivan lisän. Muuten olivat kyllä oikein hyviä ja ihanan pehmeitä. 




Pestohyrrät
(n.14kpl)

25g hiivaa
3dl haaleaa maitoa
2rkl öljyä
1tl suolaa
1 vatkattu muna
7-8dl vehnäjauhoja
Pesto:
1 punainen chili
2 chilimarinoitua tai tuoretta valkosipulinkynttä
150g aurinkokuivattuja tomaatteja öljyineen
ripaus mustapippuria
muutama lehti tuoretta oreganoa tai hyppysellinen kuivattua
Lisäksi:
3dl juustoraastetta

  Murenna hiiva taikinakulhoon. Lisää maito, öljy, suola ja sokeri ja sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Lisää muna.
  Lisää jauhot vähän kerrallaan ja alusta taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Anna kohota liinan alla 30–45 minuuttia.
  Poista chilistä siemenet ja laita kaikki ainekset tehosekoittimeen. Aja tasaiseksi seokseksi. Lisää öljyä tarvittaessa.
   Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa se notkeaksi. Kauli taikina 35 x 50 cm:n kokoiseksi levyksi. Levitä päälle pesto ja juusto. Kääri taikina rullalle. Leikkaa rulla 3–4 cm:n levyisiksi paloiksi ja laita palat (silikonisiin, kevyesti öljyttyihin) vuokiin. Anna kohota liinan alla noin 40 minuuttia.
  Paista uunin alaosassa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä ritilällä. Tarjoillaan uunituoreina, joskin ovat hyviä seuraavanakin päivänä.



2. tammikuuta 2014

Where is grandma? It's time to eat... - Salaatti isoäidin tapaan

Isoäidin salaatti kuuluu mun lempisalaatteihin. Ja etenkin silloin, kun kastike tehdään kermavaahdosta. Eihän tämä mitään dieettiruokaa ole, mutta hyvää joka tapauksessa! Salaatista liikkuu monia eri versioita, mutta tämä on mulle se mieluisin. Kaprikset tuo salaattiin mukavan lisän ja tomaattia täytyy olla reilusti. Salaatin ulkonäköön en kauheasti jaksanut tällä kertaa panostaa, vaan lähinnä tuo näyttää epämääräiseltä mönjältä. Mutta eipä tuo kammottava ulkoinen olemus onneksi makuun vaikuta. 




Salaatti isoäidin tapaan 

1 ruukku lehtisalaattia
0,5 kerää jääsalaattia
2-3 isoa tomaattia
0,5 kurkkua
2 keitettyä kananmunaa
Kastike:
1 keitetyn kananmunan keltuainen
1,5dl kuohukermaa
suolaa
sokeria
(valkopippuria)
1rkl sinappia
1-2tl väkiviinaetikkaa
Koristeluun:
1 keitetyn kananmunan valkuainen
1rkl kapriksia

  Huuhtele ja revi salaatit kulhoon. Lohko tomaatit, suikaloi kurkku ja lisää ne salaatin joukkoon.Viipaloi tai lohko keitetyt kananmunat ja lisää salaattiin. Sekoita varovasti.
  Hiero kastikkeeseen tuleva keltuainen hienoksi haarukalla. Vatkaa kerma kevyesti vaahdoksi, lisää joukkoon hienonnettu keltuainen ja mausteet. Kaada kastike salaatin joukkoon ja sekoita varoen. 
  Silppua yli jäänyt valkuainen hienoksi ja ripottele se kapristen kanssa salaatin pinnalle.

1. tammikuuta 2014

It's pudding time - kanelinen paahtovanukas

Kääpiölinnassa vuosi vaihtui hyvin rauhallisissa merkeissä. Kuuden maissa käytiin kaupungilla katsomassa lapsille järjestetty ilotulitus, joka sai pikkumiehen aivan sekaisin. Niistä raketeista on sitten puhuttu koko päivä ja liitutaulu oli täynnä erilaisia "järähdyksiä". (Ärrr-kirjain lausutaan pikkumiehen mukaan amerikkalaisittain...) Pienelle tällaiset jutut tuntuu olevan valtavan tärkeitä. Loppuilta löhöttiin sohvalla ja katsottiin telkkaria. Aika mukavaa siis :)

Vuodenvaihteen syömisetkin olivat aika arkisia. Eilen pulled pork-täytteisiä tortilloja, tänään lihapullia. Edes jotain pientä hyvää täytyi juhlan kunniaksi keksiä ja innostuinkin kokeilemaan vanhasta mapistani löytynyttä paahtovanukas-ohjetta. Koskaan aikaisemmin en vanukkaita ole tehnyt, mutta helppoahan tuo oli. Ohjeen alkuperää en tiedä. Muuten tuo oli hyvää, mutta suurin osa kaneleista kerääntyi hassusti tuohon pinnalle, siis vuokien pohjille. Osaisko joku kertoa, mistä moinen johtuu?




Paahtovanukkaat
(4-6ann.)

1dl sokeria
1dl appelsiinimehua
Vanukas:
5dl maitoa
4 kananmunaa
1tl vaniljasokeria
1-2tl kanelia
(kookoshiutaleita)

   Kiehauta maito ja anna sen jäähtyä haaleaksi. Paahda sokeri puulastalla sekoittaen vaaleanruskeaksi paistinpannussa. Lisää appelsiinimehu. Keitos kuohahtaa mehua lisätessä, joten varo polttamasta itseäsi! Jatka sekoittamista pannun pohjaa myöten ja kiehuttamista miedolla lämmöllä, kunnes seos on tasaista ja sakenee.
  Kaada sokeriseos varoen 4-6 pieneen uunivuokaan ja pyörittele vuokia siten että sokerilientä tarttuu vuokien pohjalle ja reunoille. Nosta kulhot korkeareunaiseen, suureen uunivuokaan tai uunipannuun. 
  Sekoita maitoon vaniljasokeri sekä kaneli. Lisää rikotut munat yksi kerrallaan samalla sekoittaen niin, ettei päälle synny vaahtoa. Munien täytyy kuitenkin sekoittua maitoon kunnolla.
  Jaa maito sokerilla vuorattuihin pikkuvuokiin. Lisää uunivuokaan kuumaa vettä niin paljon, että pikkuvuoista jää vain kolmannes vedenpinnan yläpuolelle. Nosta vuoka uuniin pikkuvuokineen ja peitä leivinpaperilla. Kypsennä 175-asteisessa uunissa 45-60 minuuttia tai kunnes maito hyytyy. Voit kokeilla hyytymistä veitsellä. 
  Nosta pikkuvuoat vesihauteesta, jäähdytä haaleiksi. Irrota reunat veitsellä ja kumoa vanukkaat tarjoilulautasille. Päälle voi lisätä kanelia tai kookoshiutaleita.