6. joulukuuta 2014

Meatball chef - pikkuruiset lihapullat Nigellan tapaan

Nigellan pikkuruisten lihapullien myötä sain ruksata keittokirjalistasta taas yhden kirjan yli. Nigellan kirjoista olen haaveillut jo pitkään ja joku aika taapäin löysinkin niitä pari kipaletta kirpparilta. Harmillisen vähälle tutkiskelulle kirjat ovat jääneet, joten ainakin toistaiseksi saavat hyllyssä pysytellä.

En tiedä oliko mulla liian suuret odotukset Nigellan lihapullia kohtaan, sillä jotenkin odotin näiden olevan suurenmoisia. Hyviä nämä olivat, ei siinä mitään, mutta odotin silti jotain muuta. Aluksi ajattelin lihapullien olevan melko suolattomia, mutta kun ruokaa maisteli spagetin kanssa, niin kyllähän noista ihan hyvin makua löytyi. Lihapullista pyöriteltiin ihan pikkuruisia, joka varmaan vaikutti siihen, että pikkumies söi näitä hyvällä ruokahalulla. Kyllähän näitä toistekin voi tehdä, vaikkei mitään tajunnan räjäyttäviä olleetkaan. Ohjeen sian- ja naudanjauhelihan korvasin nauta-sikapaketillisella. Ohje löytyy Nigella Lawsonin Syötävän hyvää -kirjasta.

Pakko muuten mainita vielä meidän onnettomasta tuurista sähkömiesten kanssa. Joku varmasti muistaa meidän syksyisen sähkö-/maalämpörempan ja hukkaan joutuneen sähkömiehen (joka ei muuten vieläkään ole hakenut tikkaitaan, saati lähettänyt laskua hommistaan...). Hät' hätää saatiin tilanne toinen mies, joka tekee alihankintaa maalämpöfirmalle. Tämä teki kyllä hommansa, mutta tuon vanhan sähkökaapin kytkentöjä sotki sillä tavalla, ettei esimerkiksi tiskikonetta ja pesukonetta voi pitää samanaikaisesti päällä. Mies lupasi tulla korjaamaan homman, ja oltais tästä vielä maksettukin, mutta eipä ole miestä näkynyt. Ei vastaa puhelimeen, ei viesteihin. Ja ihan nätisti ollaan asia esitetty. Viimeinen niitti oli, kun eilen illalla pimeni koko tupa. Uudesta ulkona olevasta taulusta oli palanut pääsulake, vaikkei tuo kovin kauaa ole ollut käytössä. Toki syitä tuohon voi olla monia, mutta alkaa oikeasti ärsyttää koko sähköhomma. Kai sitä täytyy hommata vielä kolmaskin sähkömies tähän soppaan, jos ei sitä toista saa alkuviikosta kiinni. Joulun aikaan on kuitenkin niin paljon sähkölaitteita päällä, että sulakkeet paukkuu varmasti, jos asialle ei mitään tehdä. 




Lihapullat tomaattikastikkeessa
(6 ann.)

250 g sianjauhelihaa
250 g naudanjauhelihaa
1 muna
2 rkl vastaraastettua parmesaania
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1 tl kuivattua oreganoa
3 rkl korppujauhoja tai leivänmuruja
mustapippuria
(ripaus suolaa)
Tomaattikastike:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl kuivattua oreganoa
1 rkl suolatonta voita
1 rkl oliiviöljyä (ei neitsytöljyä)
500 g paseerattua tomaattia
vettä
hyppysellinen sokeria
suolaa
mustapippuria
1 dl täysmaitoa

  Laita kaikki lihapulla-ainekset kulhoon ja sekoita käsin taikinaksi. Pyörittele taikinasta pieniä pyöryköitä (yhteen pyörykkään reilu teelusikallinen taikinaa), lado ne muovikelmulla vuoratulle pellille tai vadille ja laita jääkaappiin odottamaan.
  Laita kastikkeen sipuli, valkosipuli ja oregano tehosekoittimeen ja jauha hienoksi massaksi. Kuumenna voi ja öljy tilavassa kattilassa. Kaavi sipuliseos joukkoon ja freesaa matalalla tai kohtalaisella lämmöllä noin 10 minuuttia. Älä päästä seosta tarttumaan pohjaan, tarkoitus on, että sipulit vain pehmenevät. Lisää paseerattu tomaatti, kaada tyhjään purkkiin kylmää vettä (n. 3/4 purkin tilavuudesta) ja lorauta sekin kattilaan, samoin sokeri, suola ja pippuri. Anna porista noin 10 minuuttia. Tomaattikastike näyttää tässä vaiheessa huolestuttavan ohuelta, mutta se sakenee kyllä. Lisää seuraavaksi maito ja tipauttele sitten joukkoon lihapullat yksi kerrallaan. Älä sekoita, ennen kuin pullat ovat vaihtaneet väriä punaisesta ruskeaksi, koska muutoin ne saattavat hajota. Peitä kattila osittain kannella ja anna pullien kypsyä noin 20 minuuttia. Tarkista loppuvaiheessa kastikkeen maku ja lisää tarpeen vaatiessa suolaa ja pippuria.


Kääpiölinnan keittokirjat 
(jo käytetyt punaisella tekstillä, poistettavat sinisellä)

1. 1000 cocktailia
2. Alaston kokki (poistettu)
3. Arabialainen keittiö 
4. Arto Paasilinnan taivaallinen herkkukirja
5. Baarimestarin parhaat
6. Curryruoat
7. Diabeetikon ruokavalio
8. Eurooppalaisessa keittiössä
9. Farang - modernia aasialaista
10. Grilli- ja fondyyherkkuja
11. Grillikirja
12. Hannah Montana - Hannahin herkkuja
13. Helpot herkut - juhlaruokia
14. Herkkuja Indonesiasta
15. Hyvän olon herkut
16. Hyvää ruokahalua - Kotikokin parhaat ruokaohjeet
17. Ihanimmat piirakat
18. Italian herkut
19. Itämainen keittiö 
20. Juhlaleivonnaiset
21. Kansainväliset kotiruokasuosikit
22. Karvinen keittää
23. Keittiön tuliset herkut 
24. Keittotieto - kasvisruoat ja kastikkeet
25. Kiinalainen keittokirja
26. Kodin herkkuleivonnaiset 
27. Kodin parhaat juhlat
28. Koko perhe keittiössä 
29. Kotilieden iso leivontakirja
30. Kotilieden parhaat leivonnaiset
31. Kotilieden suuri keittokirja
32. Kotitalous 7
33. Kuppikakut
34. Kreikka - Välimeren keittiö 
35. Kätevä keittokirja
36. Lasten omat synttärikakut
37. Leipää monella tavalla 
38. Leivonta
39. Maailman herkut
40. Maailman keittiöt - opas kansainväliseen ruokakulttuuriin
41. Makeat herkut
42. Marjaherkkuja ja muuta hyvää
43. Maukas texmex-keittiö
44. Maukkaita pikkupaloja
45. Me-lehden ruokakirja
46. Menu keittokirja III
47. Mummo Ankan unelmaherkut
48. Murhaavan herkullista
49. Nanny Ogg's cookbook
50. New Yorkin baarimestarien parhaat drinkit 
51. Painonvartijat - Klassiset herkut
52. Paras keittokirja No 1. Noutopöytään. Parsaherkkuja. Unelmajälkiruokia.
53. Paras keittokirja No 2. Salaatteja. Grilliin. Piknikille. Ym.
54. Paras keittokirja No 3. Rapuja. Sieniä. Marja- ja hedelmäjälkiruokia. Ym.
55. Paras keittokirja No 4. Äyriäisherkkuja. Nopeaa. Suklaista.
56. Paras keittokirja No 5. Intialaista. Patoja. Pastaa.
57. Paras keittokirja No 10. Kananmunia. Lammasta. Kotileipää. Ym.
58. Parhaimmat ruokasienet ja sieniherkut 
59. Pastat
60. Pirkan paras leivontakirja 
61. Pirkan parhaat jouluherkut
62. Pirullisen kuuma chilikirja
63. Prinsessojen keittokirja 
64. Rottatouille - Mestarirotan reseptit
65. Ruokamatka maailmalle
66. Ruokasuosikit: Italia
67. Ruokasuosikit: Jälkiruoat 
68. Ruokasuosikit: Kiina
69. Ruokasuosikit: Kreikka
70. Ruokasuosikit: Meksiko
71. Ruokasuosikit: Sushi
72. Ruokasuosikit: Vokki
73. Ruotsalaisen kokin keittokirja
74. Ruutukokki - Kodin paras keittokirja 
75. Seuran herkut - suuri ruokakirja
76. Suloiset suolaiset
77. Superruokia - syömällä terveemmäksi
78. Suussa sulava suklaa
79. Syötävän hyvä olutkeittokirja
80. Syötävän suloiset kuppikakut
81. Taivaalliset täytekakut
82. Tee itse terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit
83. Tyylikkäitä thaiherkkuja hetkessä 
84. Unelmakakut
85. Uusia makuja Kiinasta
86. Valkokankaan herkkuja
87. Vie kielen - Herkullisia ruokaohjeita hyvän mielen keittiöstä 
88. Vietnamilaisen keittiön parhaat
89. Viinanmaustajan käsikirja 
90. Vähäkolesterolista ruokaa
91. Värioppia ja sommittelua ruokaan - keittokirja
92. Wok-ruokien parhaat
93. Yksinkertaisesti parasta - Helppojen herkkujen opas
94. Zanuska - Venäläinen keittiö Jäämereltä Kaukasiaan
95. Fun food - Yllätyksellisiä oivalluksia keittiöstä 
96.  Salaattisuosikit ja parhaat buffetit
97. Tapakset ja antipastot 
98. Pieni jäätelökirja suurista nautinnoista 
99. Sopat!
100. Kakkutikkarit 
101. Kotilieden suuri juhlakirja
102. Lempileivonnaiset 
103. Reseptien aarteet sukupolvelta toiselle
104. Paras keittokirja NO 7. Jouluruokaa. Makeisia ja jälkiruokia. Uudenvuodenjuhlat.
105. Paras keittokirja NO 9. Broileria. Sitrushedelmiä. Papuja ja linssejä.
106. Nigella Lawson - Syötävän hyvää
107. Nigella express - hyvää ruokaa nopeasti
108. Gastronaatti
109. Talviruokaa


Oikein hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle!



4. joulukuuta 2014

Kääpiölinna goes kapakka

Nyt voin vihdoin paljastaa, mikä on pitänyt meikäläisen niin kiireisenä viime päivät. Oikeastaan tapahtumaketju sai alkunsa jo vuosi sitten, kun innostuin teettämään yhdestä blogin hyvin onnistuneesta kuvasta ison version ja laitoin sen kehyksiin. Muutama päivä sen jälkeen mies lähti käymään kaljalla yhdessä pienessä baarissa ja kyseli omistajilta, josko taulun saisi laittaa hetkeksi sinne seinälle roikkumaan. Siinä kävi sitten ilmi, että kyseisessä anniskeluravintolassa on kuukausittain vaihtuvat taidenäyttelyt. Aluksi omistajat eivät olleet kovin innoissaan, sillä valokuvat eivät oikein tahdo myydä, mutta kun taulun näkivät, muuttivat mielensä. Ainoa ongelma oli, että koko vuosi, joulukuuta lukuunottamatta oli buukattu täyteen. Muutama päivä myöhemmin sovittiin, että joulukuu olisi mulle varattuna. 

Mutta, kuinka ollakaan, kun on vuosi välissä, niin tottahan koko juttu pääsi unohtumaan. Vielä syksyllä asian muistin, mutta kun en heti ottanut hommaa hoitaakseni, asia unohtui taas. Sunnuntaina sain sitten sähköpostia, jossa kyseltiin, josko homma vielä kiinnostaisi. Noh, tottahan se kiinnosti, mutta vähän hirvitti, sillä valmiina oli ainoastaan se yksi taulu. Kuvat oli onneksi suunnillen kasassa ja vielä maanantaina tuli otettua pari sellaista otosta, joista voisi taulun tehdä. Maanantaina tein lopullisen päätöksen ja suostuin kuvat seinälle toimittamaan. Siksi tässä on saanut juosta etsimässä kehyksiä ja teettämässä ensin koeversioita kuvista ja sitten vielä lopulliset isot kuvat. 

Tänään käytiin ripustamassa taulut seinälle ja pakko myöntää, että tuntui hassulta nähdä itse ottamat kuvat seinällä, saati jättää niitä siihen kaiken kansan katseltavaksi. Mikään kuvauksen ammattilainen en ole, eikä musta sellaista koskaan tule, mutta silti jotkut kuvat vaan sykähdyttävät. Jos ei muita, niin ainakin mua. Toivotaan kuitenkin, että joku noistakin ilahtuisi.

Kuvat löytää Seinäjoen keskustassa sijaitsevan Still Standing ravintolan seiniltä ja siellä kiikkuvat tammikuun alkuun saakka. Tiskillä voi käydä raapustamassa terveiset Kääpiölinnan mustaan vihkoon, jos haluaa :)

Hätäisesti nappasin muutaman kuvan, kun taulut oli seinälle ripustettu. Täytyy käydä vielä uudemman kerran, jos saisi vähän parempia otoksia. Mutta tältä ne näyttävät....








Beauty and the beast - Hirviön herkkuperunat kinkku- ja tonnikalatäytteellä


Kääpiölinnaan on viime aikoina tullut useita uusia lukijoita. Lämpimästi tervetuloa jokainen <3 Toivottavasti viihdytte!


Niin siinä sitten kävi, että muun perheen läpi käynyt flunssa iski sitten kyntensä muhun. Mä sairastan flunssia äärimmäisen harvoin, ehkä kerran parissa vuodessa. Yleensä selviän flunssa-aalloista parilla pärskähdyksellä tai pari tuntia kestävällä, orastavalla kurkkukivulla, mutta nyt kävi toisin. Sunnuntaista saakka tämä viheliäinen seuralainen on kaikin tavoin yrittänyt saada mut sängyn pohjalle. Sinänsä tämä sattui huonoon aikaan, sillä yksi projekti on vaatinut viime päivinä niin paljon juoksemista paikasta toiseen, ettei aikaa sairastamiselle ole ollut. Koska kaikkeen ei riitä virta, on tämän viikon muonitus koostunut varsin yksinkertaisista sapuskoista. Maanantaina onneksi tyttö hoiti kokkauksen, tiistaina syötiin lohikäärmesoppaa ja eilen turvauduttiin pikaisiin tortilloihin. Ei siis mitään ihmeellistä. Tuo lohikäärmesoppa oli oikeasti ihan vaan lohikeittoa, mutta kun sen nimesi toisin, niin yleensä muuten niin nirso pikkujätkä söi sitä valtavat määrät. Täytynee jatkossakin keksiä sapuskoille aivan uudet nimitykset, jos se vaikuttaa noin hyvin ruokahaluun. 

Mutta siihen ruokaan... Sunnuntaina keittokirjahaaste eteni taas yhden kirjan verran, kun valmistin Hirviön herkkuperunoita Prinsessojen keittokirjan ohjeen mukaan, tai oikeastaan hieman soveltaen. En jaksanut täytteiden ainesmääriä mittailla sen kummemmin, vaan laitoin niitä sen verran kuin hyvältä tuntui. Laitan ohjeen teille kuitenkin kirjan mukaan. Itse tykkäsin kovasti tuosta tonnikalatäytteestä, niin yksinkertaista kuin se olikin. Kinkkutäyte puolestaan oli miehen mieleen.




Hirviön herkkuperunat
(Neljälle kaunottarelle)

4 isoa uuniperunaa
Kinkkutäyte:
4-6 viipaletta savu- tai keittokinkkua
½ dl hienonnettua ruohosipulia
n. ½ dl smetanaa tai kermaviiliä
suolaa
pippuria
Tonnikalatäyte:
säilöttyä tonnikalaa
maissia
kevät- tai ruohosipulia
suolaa
pippuria

  Pese perunat hyvin ja pistele ne haarukalla täyteen reikiä. Kääri perunat folioon ja nosta ne 200-asteiseen uuniin. Kypsennä 1-1½ tuntia koosta riippuen.
  Tarkista perunoiden kypsyyttä tikulla tunnin kuluttua. Jos tikku uppoaa perunoihin helposti, on perunat kypsiä.
  Valmista täyte perunoiden kypsyessä. Leikkaa kinkku pieneksi silpuksi ja sekoita se ruohosipulin kanssa smetanan tai kermaviilin joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Tonnikalatäytteessä sekoita valutettu tonnikala, maissi, sipuli ja mausteet majoneesin joukkoon.
  Avaa perunoiden folio. Tee veitsellä syvä ristiviilto perunoiden päälle ja purista perunoita kevyesti, jotta perunat aukeaisivat hiukan ja niihin tulisi kolo täytettä varten. Lusikoi täytettä perunoille ja tarjoa heti.

Prinsessojen keittokirja on oikeastaan tyttöni, mutta kun majailee samassa hyllyssä omien keittokirjojeni kanssa, niin tottahan tuokin piti haasteeseen mukaan ottaa. Tyttö itse ei kirjasta enää piittaa, mutta haluan tämän säästää, jos vaikka joskus muksut saisivat omia prinsessoja, joille kirjan voi sitten lahjoittaa.


Kääpiölinnan keittokirjat 
(jo käytetyt punaisella tekstillä, poistettavat sinisellä)

1. 1000 cocktailia
2. Alaston kokki (poistettu)
3. Arabialainen keittiö 
4. Arto Paasilinnan taivaallinen herkkukirja
5. Baarimestarin parhaat
6. Curryruoat
7. Diabeetikon ruokavalio
8. Eurooppalaisessa keittiössä
9. Farang - modernia aasialaista
10. Grilli- ja fondyyherkkuja
11. Grillikirja
12. Hannah Montana - Hannahin herkkuja
13. Helpot herkut - juhlaruokia
14. Herkkuja Indonesiasta
15. Hyvän olon herkut
16. Hyvää ruokahalua - Kotikokin parhaat ruokaohjeet
17. Ihanimmat piirakat
18. Italian herkut
19. Itämainen keittiö 
20. Juhlaleivonnaiset
21. Kansainväliset kotiruokasuosikit
22. Karvinen keittää
23. Keittiön tuliset herkut 
24. Keittotieto - kasvisruoat ja kastikkeet
25. Kiinalainen keittokirja
26. Kodin herkkuleivonnaiset 
27. Kodin parhaat juhlat
28. Koko perhe keittiössä 
29. Kotilieden iso leivontakirja
30. Kotilieden parhaat leivonnaiset
31. Kotilieden suuri keittokirja
32. Kotitalous 7
33. Kuppikakut
34. Kreikka - Välimeren keittiö 
35. Kätevä keittokirja
36. Lasten omat synttärikakut
37. Leipää monella tavalla 
38. Leivonta
39. Maailman herkut
40. Maailman keittiöt - opas kansainväliseen ruokakulttuuriin
41. Makeat herkut
42. Marjaherkkuja ja muuta hyvää
43. Maukas texmex-keittiö
44. Maukkaita pikkupaloja
45. Me-lehden ruokakirja
46. Menu keittokirja III
47. Mummo Ankan unelmaherkut
48. Murhaavan herkullista
49. Nanny Ogg's cookbook
50. New Yorkin baarimestarien parhaat drinkit 
51. Painonvartijat - Klassiset herkut
52. Paras keittokirja No 1. Noutopöytään. Parsaherkkuja. Unelmajälkiruokia.
53. Paras keittokirja No 2. Salaatteja. Grilliin. Piknikille. Ym.
54. Paras keittokirja No 3. Rapuja. Sieniä. Marja- ja hedelmäjälkiruokia. Ym.
55. Paras keittokirja No 4. Äyriäisherkkuja. Nopeaa. Suklaista.
56. Paras keittokirja No 5. Intialaista. Patoja. Pastaa.
57. Paras keittokirja No 10. Kananmunia. Lammasta. Kotileipää. Ym.
58. Parhaimmat ruokasienet ja sieniherkut 
59. Pastat
60. Pirkan paras leivontakirja 
61. Pirkan parhaat jouluherkut
62. Pirullisen kuuma chilikirja
63. Prinsessojen keittokirja 
64. Rottatouille - Mestarirotan reseptit
65. Ruokamatka maailmalle
66. Ruokasuosikit: Italia
67. Ruokasuosikit: Jälkiruoat 
68. Ruokasuosikit: Kiina
69. Ruokasuosikit: Kreikka
70. Ruokasuosikit: Meksiko
71. Ruokasuosikit: Sushi
72. Ruokasuosikit: Vokki
73. Ruotsalaisen kokin keittokirja
74. Ruutukokki - Kodin paras keittokirja 
75. Seuran herkut - suuri ruokakirja
76. Suloiset suolaiset
77. Superruokia - syömällä terveemmäksi
78. Suussa sulava suklaa
79. Syötävän hyvä olutkeittokirja
80. Syötävän suloiset kuppikakut
81. Taivaalliset täytekakut
82. Tee itse terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit
83. Tyylikkäitä thaiherkkuja hetkessä 
84. Unelmakakut
85. Uusia makuja Kiinasta
86. Valkokankaan herkkuja
87. Vie kielen - Herkullisia ruokaohjeita hyvän mielen keittiöstä 
88. Vietnamilaisen keittiön parhaat
89. Viinanmaustajan käsikirja 
90. Vähäkolesterolista ruokaa
91. Värioppia ja sommittelua ruokaan - keittokirja
92. Wok-ruokien parhaat
93. Yksinkertaisesti parasta - Helppojen herkkujen opas
94. Zanuska - Venäläinen keittiö Jäämereltä Kaukasiaan
95. Fun food - Yllätyksellisiä oivalluksia keittiöstä 
96.  Salaattisuosikit ja parhaat buffetit
97. Tapakset ja antipastot 
98. Pieni jäätelökirja suurista nautinnoista 
99. Sopat!
100. Kakkutikkarit 
101. Kotilieden suuri juhlakirja
102. Lempileivonnaiset 
103. Reseptien aarteet sukupolvelta toiselle
104. Paras keittokirja NO 7. Jouluruokaa. Makeisia ja jälkiruokia. Uudenvuodenjuhlat.
105. Paras keittokirja NO 9. Broileria. Sitrushedelmiä. Papuja ja linssejä.
106. Nigella Lawson - Syötävän hyvää
107. Nigella express - hyvää ruokaa nopeasti
108. Gastronaatti
109. Talviruokaa




1. joulukuuta 2014

I sure do like those Christmas cookies, sugar! - joulun helpot sitruuna-inkivääripiparit

Eilen tuskailin, kuinka onnistuin leipomaan pari erää epäonnistuneita pikkuleipiä. Nyt on pakko pyörtää puheitaan, sillä tänään sitruuna-inkivääripiparit maistuivat ihan hyviltä. Ilmeisesti inkiväärin maku hieman tasaantui yön aikana, sillä muutos maussa on melkoinen. Onneksi en kiukuspäissäni nakannut koko satsia roskiin.

Sitruuna-inkivääripipareiden valmistaminen oli todella helppoa, mutta näiden kanssa täytyy varata aikaa, sillä taikinan täytyy levätä jääkaapissa vähintään kolme tuntia. Määrällisesti näitä tulee paljon! En laskenut kappalemäärää, mutta kolme pellillistä näitä paistoin ja äkkiä väittäisin, että yhdelle pellille mahtui reilu 20 piparia. 

Ohjetta jouduin muuttamaan sokerin osalta, sillä olin unohtanut ostaa lisää ruokokidesokeria. Kaapista löytyi intiaanisokeria, joten laitoin sitten sitä. En tiedä sulautuisiko ruokokidesokeri paremmin tuohon taikinaan, sillä intiaanisokeri teki kekseistä hassun pilkullisia. 

Ohje näihin pipareihin löytyi vanhasta Kotivinkki-lehdestä. 




Sitruuna-inkivääripiparit

1 sitruunan mehu ja kuori
200 g voita
1 tl leivinjauhetta
11 dl vehnäjauhoja
3 tl jauhettua inkivääriä
5 dl ruokokide- tai intiaanisokeria
2 dl ruokakermaa

  Pese sitruuna huolellisesti kuumalla vedellä ja harjalla. Raasta kuori ja purista mehu. Sulata voi. Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Sekoita kaikki kuivat aineet sekä sitruunankuori keskenään. Sekoita voi ja kerma. Lisää sitruunamehu ja jauhoseos vähitellen voi-kermaseoksen joukkoon ja sekoita, kunnes taikina on kiinteää.
  Tee taikinasta pitkiä tankoja. Kääri ne kelmuun ja laita jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi. Leikkaa tangosta ohuita, muutaman millin viipaleita. Paista pipareita 175 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia tai kunnes piparit ovat kauniin kullanruskeita.