6. maaliskuuta 2017

Pehmeän raikas trooppinen juustokakku ♥

Eilen oli aihetta juhlaan, sillä tyttöni täytti 16-vuotta! Joka vuosi tähän aikaan sitä vain ihmettelee, että mihin se aika on oikein kadonnut. Pienestä ruttunaamasta on kasvanut upea nuori nainen. ♥ Samalla väkisinkin pohtii itseään saman ikäisenä. Olin juuri täyttänyt 16, kun isäni kuoli. Olin aloittanut lukion, joka jäi aika pian kesken. Siirryin kyllä myöhemmin iltalukion puolelle, jossa hoidin homman loppuun. Ajatus- ja arvomaailma oli kyllä aivan erilainen, kuin mitä tytölläni. Ja hyvä niin! Siinä missä tyttö juoksee kameran kanssa lintujen perässä, kulutin minä kaikki aikani kaupungilla notkuen. Pakko sanoa, että varsin ylpeä olen tuosta neitokaisesta. 

Juhlan kunniaksi pyöräytin trooppisen juustokakun Tarun Taikakakut-blogin ohjeen mukaan. Voi taivas, miten hyvää tämä oli! Joissain kohdissa tein toisin kuin Taru, mutta lopputulos lienee aika sama kuin Tarullakin. Kiitos Taru jälleen kerran huippuhyvästä ohjeesta!





Trooppinen juustokakku

Pohja:
200 g Digestivekeksejä
80 g voita
Täyte:
4oo g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl kermaa
3 dl Bonnen Trooppista sosetta
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
8 liivatelehteä
½ dl vettä
Kiille:
1 dl trooppista sosetta
1 dl vettä
2 liivatelehteä
Koristeeksi:
pari palaa valkosuklaata
marenkeja
massasta tehtyjä kukkia
koristerakeita

  Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita ainekset keskenään ja painele kevyesti 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Voit tehdä kakun myös suoraan kakkupahvin tai tarjoilualustan päälle. Kokoa kakku silloin alustan päälle nostetun reunavuoan tai irtopohjavuoan reunan sisään. Laita pohja jääkaappiin täytteen teon ajaksi. 
  Tee täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sokerit, tuorejuusto ja hedelmäsose. Vatkaa nopeasti tasaiseksi. Kiehauta vesi ja liota puristetut liivatelehdet siihen. Anna liivateseoksen jäähtyä hetkisen. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla vatkaten. Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään tunti ennen kiilteen lisäämistä.
  Laita kiillettä varten liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Lämmitä 2 rkl vettä kattilassa. Kun vesi kiehuu, sulata pehmenneet liivatelehdet siihen. Kun liivatteet ovat liuenneet, lisää joukkoon hedelmäsose ja loput vedestä. Sekoita tasaiseksi ja kaada tai lusikoi varovasti kakun päälle. Kiilteen lisäämisen jälkeen anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin 3 tuntia, mielummin yön yli. 
  Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa. Laita sula suklaa pursotus- tai pakastepussiin ja pursota kakun pinnalle. Koristele haluamallasi tavalla juuri ennen tarjoilua. Marengit ja massakoristeet eivät kovin kauaa kestä liivatetta sisältävän kiilteen päällä, vaan alkavat sulaa.







5. maaliskuuta 2017

Varsin suklainen kakku tytön rippijuhlaan

Tälle viikonlopulle ei pitänyt muita kakkujuttuja olla kuin tytön synttärikakku. Mutta kun kauniisti pyydettiin rippikakkua nuorelle neidille, niin enhän minä sitten osannut kieltäytyä. Ja ehkä otin tämän pienoisena haasteena, sillä tyttö jolle kakun tein, ei tykkää täytekakuista ollenkaan. Jos suostuu maistamaan edes palasen, niin olen varsin tyytyväinen. 



Tytön toiveen mukaan kakusta tuli varsin suklainen. Pohjana on Suklaapossun mehevä suklaapohja, täytteenä Daim-mousse, reunoille suklaakreemi ja päällä vielä kinuski. Kinuskiin kävin hakemassa apuja KakkuKatrin sivuilta. Kinuskin kanssa tuli hieman ongelmia, sillä en malttanut antaa sen jäähtyä tarpeeksi. Sen seurauksena päällä oleva suklaakreemi alkoi sulaa ja sekoittua kinuskiin. Onneksi koristeilla sai pelastettua pahimmat kauneusvirheet. Aivan niin kauniin tasainen ja reunoilta valuva kinuskista ei tullut kuin halusin, mutta toivottavasti kakku kuitenkin kelpaa. 

Kakun aineksista kaikki muut ovat laktoosittomia, paitsi tuo täytteessä käytetty Daim-suklaa. 




Rippikakku tytölle (Daim-täytekakku kinuskilla)

Pohja:
125 g voita
50 g tummaa suklaata sulatettuna
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1½ dl ranskankermaa
3 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl fariinisokeria
4 3/4 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
½ tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria
Kostutus:
vaniljasokerilla maustettu maito
Täyte:
4 dl kuohukermaa
250 g mascarponea
1 levy (200g) Daim-suklaata
Suklaakreemi:
200 g voita
3½ dl tomusokeria
½ dl tummaa kaakaojauhetta
½ rkl vaniljasokeria
1½ rkl maitoa
Kinuski:
2 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
1 dl tomusokeria
pikku nokare voita
Koristeet:
kukat sokerimassaa
kultaisia koristerakeita ja -helmiä
marenkeja

  Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina voideltuun n. 22 cm irtopohjavuokaan. Paista 170 °C noin 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Jos pinta tummuu liikaa, laita vuoan päälle pala foliota kypsentämisen loppupuolella. Anna jäähtyä.
  Valmista täyte. Paloittele 150 g suklaalevystä mikron kestävään kulhoon ja sulata mikrossa vähän kerrallaan välillä sekoittaen. Rouhi loput suklaasta karkeaksi rouheeksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Anna suklaan jäähtyä hetkisen ja sekoita se sitten tuorejuuston joukkoon. Lisää kermavaahto sekä suklaarouhe. Sekoita täyte tasaiseksi..
  Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Halutessa voit koota kakun vuokaan tai kakkualustalle reunavuoan tai irtopohjavuoan reunan sisään. Kostuta levy kevyesti ja levitä päälle puolet täytteestä. Nosta päälle toinen levy, kostuta ja täytä. Päälle vielä viimeinen kakkulevy ja kostutus. Kääri kakku kelmuun ja anna maustua jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään. 
  Valmista kreemi. Vatkaa ensin huoneenlämpöinen voi vaahdoksi. Lisää muut ainekset ja jatka vatkaamista kunnes kreemi on tasaista ja notkeaa. Levitä ensin ohut kerros kreemiä kakun reunoille ja pinnalle vähän kerrallaan. Tässä vaiheessa täytettä saattaa sekoittua kreemin joukkoon, mutta se jää piiloon seuraavan kreemikerroksen alle. Nosta kakku jääkaappiin vähintään 15 minuutiksi. Levitä sen jälkeen toinen kerros kreemiä. Yritä saada molemmilla kerroilla pinnasta mahdollisimman tasainen. Nosta kakku jääkaappiin ja anna kreemikerroksen jämähtää kunnolla.
  Valmista kinuski. Keitä kermaa ja sokereita n.15-20 minuuttia pienellä teholla samalla sekoitellen. Kinuski on valmista kun lastalla nostatamalla se ei valu lastan päältä heti pois. Tai voit tehdä perinteisen kylmävesi testin eli tiputtaa pisaran kinuskia kylmään veteen. Jos pisara hajoaa niin kinuski ei ole valmista, jos pisara jähmettyy on kinuski valmis. Lisää voi nokare ja anna kinuskin hetken jäähtyä.
  Kaada kinuski kylmän kreemipinna päälle ja auta lastalla tai paletilla kinuski valumaan niistä kohdista kuin haluat.  Nosta kakku kylmään, jotta kinuski jähmettyy hiukan. Koristele kakku haluamallasi tavalla. 
  Huom! Jos kinuski on liian kuumaa, sulattaa se kreemin altansa!

Tässä viimeisessä kuvassa näkyy hyvin pinnan epätasaisuus ja kuinka tumma kreemi kuultaa kinuskin alta. Lisäkerros kinuskia olisi voinut pelastaa tilanteen, mutta aineksia ei kaapista löytynyt. Aivan näin pahalta kakku ei näyttänyt luonnossa. 





2. maaliskuuta 2017

Ihana, suklainen tiramisukakku ♥

Viime aikoina muksut on aina silloin tällöin kyselleet, että oonko kentien leiponut MEILLE jotain. Vastaus on ollut aina kielteinen, joka puolestaan on saanut aikaan hieman pettyneitä ilmeitä. Kun on saanut leipoa paljon muille, ei oikein ole huvittanut leipoa mitään omalle sakille.

Hiihtoloman kunniaksi päätin eilen leipoa tiramisukakun Kakkujen kuningattaret-kirjan ohjeen mukaan. Ohje on kiinnostanut jo pitkään, mutta aina se testaaminen on sitten jäänyt. Kakun ohjetta soveltelin sen verran, että espressopikakahvijauheen ja maidon korvasin espressojuomalla + maidolla. Täytteeseen tulevan alkoholin kiehautin ja jäähdytin ennen täytteeseen lisäämistä. 

Kakku on kerrassaan suklainen ja maultaan ehkä aavistuksen kitkeräkin. Silti varsin herkullinen ja ihanan mehevä. 



Tiramisukakku

Pohja:
250 g tummaa suklaata
175 g voita
2 dl ruokosokeria
4 munaa
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl espressopikakahvijauhetta
3/4 dl maitoa 
TAI 
yhteensä 3/4 dl espressoa + maitoa
Täyte:
2 dl vispikermaa
250 g mascarponea
2-3 rkl tomusokeria
1 vaniljatanko
2-3 rkl manteli- tai kahvilikööriä tai konjakkia
Lisäksi:
n. 25 g tummaa suklaata rouhittuna
Koristeluun:
kaakaojauhetta
halutessa tuoreita marjoja

  Sulata suklaa vesihauteessa, paksupohjaisessa kattilassa liedellä miedolla lämmöllä tai mikrossa vähän kerrallaan välillä sekoitellen. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vaahtoon samalla vatkaten. Lisää sula suklaa. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kahvijauhe keskenään ja lisää erissä taikinaan. Lisää lopuksi maito tai vaihtoehtoisesti kahvijuoma + maito ja sekoita taikina tasaiseksi. 
  Pingota leivinpaperi kahteen irtopojavuokaan (halk. n. 20cm) ja voitele vuokien reunat. Jaa taikina vuokiin. Paista pohjia 175 asteisen uunin keskitasolla n. 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä.
  Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarpone ja tomusokeri. Tässä kohtaa mun täyte meni löysäksi, mutta kunnon vatkaamisella jämähti taas. Halkaise vaniljatanko ja raaputa sen sisus täytteeseen. Lisää alkoholi ja sekoita tasaiseksi. 
  Nosta toinen kakkupohjista tarkoiluvadille. Levitä päälle puolet täytteestä ja sen päälle rouhittu suklaa. Nosta toinen kakkupohja päälle ja levitä sen päälle loput täytteestä. Anna kakun maustua viileässä muutama tunti.
  Koristele kakku ennen tarjoilua tummalla kaakaojauheella, tuoreilla marjoilla, suklaalla tai millä ikinä keksitkin. 




1. maaliskuuta 2017

Kakkuja x 3!

Palataanpas taas viime viikon loppupuolelle ja muutamaan kakkuun. Aiemmin kertoilin eläkejuhliin tehdyistä voileipäkakuista, joten nyt voisi esitellä samoihin juhliin tehdyt makeat herkut. 

Ensimmäisenä on vuorossa kakku, joka instagramin puolella jo vilahtikin, ja joka sai meikäläisen kyynelehtimään. Tämän kakun kohdalla kaikki mahdollinen tuntui menevän pieleen. Uudella uunilla tehty pohja ei ensin onnistunut, enkä kyllä ollut täysin tyytyväinen toiseenkaan. Täytteet sentään onnistui ja hyytyi kuten pitikin, mutta koristelu sitten taas.... Mulla oli kakun suhteen aivan toisenlaiset suunnitelmat, mutta eihän ne sitten onnistuneet. Koristelin kakun yömyöhällä, mikä oli se suurin virhe. Väsyneenä kun ei homma toimi, kuten pitäisi. Voikreemistä tehdyistä tulppaaneista tuli aivan liian värikkäitä ja pursottelin ne liian harvaan. Pakko oli sitten pursotella kermaa väliin, että sai edes vähän tilannetta pelastettua. 

Kakun pohja on gluteeniton ja täytteenä on tuttu mango-vadelmatäyte. Päällä on kerma, mutta tulppaanit on tosiaan reilusti vaniljalla maustettua voikreemiä. 







Toinen, päivänsankarille tehty kakku sisälsi mansikka-mascarponetäytteen ja munattoman pohjan. Pohjan paistoin halkaisijaltaan 15 senttisessä vuoassa, jolloin paistoaika oli paljon pidempi kuin aiemmin tehdyssä pohjassa. Jälkikäteen ajateltuna olisi voinut pienentää paistolämpötilaa ja pidentää paistoaikaa, sillä nyt kakkuun jäi turhan kovat reunat. Yritin kostuttaa kakkua reilusti, toivottavasti se auttoi. Kakkuun toivottiin eläkkeelle tanssahtelevaa rouvaa ja tältä se sitten näytti. 




Viikonlopun viimeinen kakku meni pienen neitokaisen synttäreille ja on tehty samalla ohjeella kuin aiemmin tehty Frozen-kakkukin. Tosin pohja oli seitsemän munan ja täytteiden määrää lisäsin samassa suhteessa. 



Seuraavaksi saakin suunnitella kakkua oman tytön synttäreille. Toiveissa on jonkinmoinen juustokakku, vaikka itse salaa haaveilin popcorn-kinuskikakusta. Jos omistat maailman parhaan juustokakkureseptin, linkkaa se ihmeessä kommentteihin!