28. joulukuuta 2013

Soft n' cheesy - pehmeät juustolätyt

Ilmeisesti joulu otti hieman voimille, sillä viimeiset pari päivää on mennyt melkoisessa sumussa. Millään ei jaksaisi olla hereillä ja jos jotain tekee, ei ajatus ole ollenkaan mukana. Viimeksi tänään ihmettelin kauppaan lähtiessä ja kaupasta palatessa, miksen saa peruutettua autoa pihasta/ruudusta... Vaihteen päälle laittaminen voisi ehkä helpottaa tilannetta. Kahvia keittäessä en osaa laskea lusikallisia ja onnistuin polttamaan viimeisen pannullisen lounaaksi paistamiani juustolättyjä. Kuvittelin paistaneeni jo kaikki. Taitaa olla parempi, että vietän seuraavat pari päivää tekemättä yhtään mitään. 

Mutta laitetaas edes tämä juustolättyjen ohje jakoon. Näihin voi huoletta käyttää hieman kuivahtaneet juustonkannikat tai raastepussien jämät. Mitä voimakkaamman makuista juustoa käyttää, sen parempi. Me syötiin näitä puolukkahillon kanssa, mutta salaatti voisi olla parempi seuralainen. Puolukkahillo oli turhankin voimakkaan makuista näiden kanssa nautittavaksi. 




Juustolätyt
(n.15 pientä lättyä)

3dl maitoa
1,5dl vehnäjauhoja
2 munaa
ripaus suolaa
2dl juustoraastetta 
Paistamiseen:
öljyä

  Vatkaa maidon joukkoon vehnäjauhot ja munat. Lisää suola. Anna taikinan turvota noin 30 minuuttia. Lisää juustoraaste ja sekoita. Paista lätyt ohukaispannulla tilkassa öljyä. Tarjoa salaatin kera.

26. joulukuuta 2013

What if there's no more bun to have? - tapaninpäivän seesamsämpylät

Niin vaan alkaa olla joulu taas ohi tältä erää. Lahjamäärästä päätellen mä oon ollut melkoisen kiltti tänä vuonna. Ja yllättäen sain lahjaksi mm. astioita, keitto- ja kakkukirjan ja valokuvaukseen liittyviä asioita :) Täytyy kattoa, jos jossain vaiheessa ehtisin lahjoista laittaa edes muutaman kuvan tännekin. Kiitos vielä kaikille mua muistaneille. Jokainen lahja tulee taatusti käyttöön!

Kun pariin päivään ei ole juuri tarvinnut kokata, oli tänään pakko päästä tekemään edes jotain. Tyttö rutisi illalla, ettei meillä ole mitään hyvää leipää, joten siitä sain hyvän tekosyyn pyöräyttää pellillisen sämpylöitä. Näihin sämpylöihin löysin ohjeen nostalgiakorteista. Muuten olivat hyviä, mutta harmikseni unohdin lisätä taikinaan suolaa. Nämä sämpylät voi valmistaa jo edellisenä iltana ja paistaa vasta aamulla. Silloin taikina leivotaan suoraan sämpylöiksi ja nostetaan pellille. Pelti jääkaappiin tai muuhun viileään paikkaan. Aamulla vaan voitelu ja sämpylät uuniin. Sämpylät kohoavat hissukseen viilessä ja taikinan kohotuksen voi jättää väliin.




Seesamsämpylät 
(12-20kpl)

30g voita tai margariinia
3dl vettä
35g hiivaa
1tl suolaa
3dl sämpyläjauhoja
n.4dl hiivaleipäjauhoja
Voiteluun:
kananmuna
Pinnalle:
seesaminsiemeniä 

  Sulata voi, lisää vesi ja lämmitä/jäähdytä seos kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva nesteeseen. Lisää suola. Sekoita jauhot nesteeseen ja alusta taikina tasaiseksi ja notkeaksi. Pane se kohoamaan lämpimään paikkaan peitettynä noin 45 minuutin ajaksi. 
  Vaivaa kohonnutta taikinaa jauhotetulla leivinpöydällä. Jaa se 12-20 palaan ja pyörittele palat sämpylöiksi. Pane sämpylät pellille leivinpaperille ja kohota niitä 25-30 minuuttia. 
  Voitele sämpylät munalla ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa noin 12-15 minuuttia koosta riippuen. Jäähdytä ilman leivinliinaa rapeakuorisiksi.


23. joulukuuta 2013

Rockin' around the xmas tree.... Kääpiölinnan joulutervehdys!

Kinkku on uunissa, lohi graavattu ja leivät paistettu. On siis aika hiljentyä joulun viettoon minulle rakkaimman joululaulun siivittämänä.


Kääpiölinnan sakki toivottaa kaikille ihanaa joulun aikaa. Syökää hyvin ja olkaa kiltisti!



 

Palataan taas asiaan, kun kinkut on syöty.

22. joulukuuta 2013

Sweets for my sweet - kotoinen daim

Näin joulun alla on kiva kokeilla erilaisia karkkiohjeita. Aikaa ja energiaa ei vain tahdo riittää moneen kokeiluun, joten täytyy tehdä näitä hieman valikoiden. Itsetehty daim on pyörinyt mielessä jo pitkään ja nyt vihdoin ajattelin ilahduttaa lähipiiriin kuuluvia, daimille persoja henkilöitä, tällä herkulla. Vaarana tosin on, että suklaat katoaa jääkaapista ennen aikojaan... 

Daimin tein Herkkuhovista löytyneen ohjeen mukaan. Massan levittämisessä meinasi olla vaikeuksia, sillä tuo kovettuu todella nopeasti. Ensin yritin käyttää veistä, mutta eihän siitä mitään tullut. Mies keksi, että laittaisin päälle leivinpaperin ja kaulisin levyn ohueksi. Ja mulle tuo oli ehdottomasti se parempi vaihtoehto! Päälle vielä hyvää suklaata, niin nam! Tytön mielestä tämä oli jopa parempaa kuin se alkuperäinen :) 




Daim

3rkl voita
3rkl tummaa siirappia
1dl sokeria
1dl mantelijauhetta
1rkl kaakaojauhetta
150g maitosuklaata

  Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Kun voi on sulanut, lisää muut ainekset, paitsi maitosuklaa. Hämmennä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, noin 15 minuuttia, kunnes seos alkaa irrota kattilan pohjalta ja reunoilta yhtenäiseksi massaksi. 
   Kaada seos leivinpaperin päälle ja levitä nopeasti levyksi. Voit myös laittaa päälle toisen leivinpaperiarkin ja kaulia massan ohueksi levyksi. Massa jähmettyy todella nopeasti!
  Anna seoksen kovettua kunnolla, sulata suklaa ja levitä levyn pintaan. Nosta levy jääkaappiin. Kun suklaa on jähmettynyt, taittele paloiksi.
  Jos haluat vältty enimmiltä sormenjäljiltä, käytä kertakäyttöhanskoja paloja taitellessa!