5. joulukuuta 2012

Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on?

Mua jouluttaa ihan hirveästi! Oon koko päivän rallatellut ja hyräillyt joululauluja. Jopa kaupassa :D Maustehyllyjen välissä hiippaillessani tajusin laulelevani ääneen jotain joulurallatusta kanssa-asiakkaiden iloksi.... tai kauhuksi. Ihan kuinka vaan. Ulkona paukkuu pakkanen, mutta tuvassa on lämmintä ja keittiössä leijailee ihana jouluisten mausteiden tuoksu. Tätä kirjoittaessa poika nukkuu päiväunia ja selän takana kuorsaa kaksi kattia. Aika mukavaa, etten sanoisi....

Paitsi että loppuilta ei ollut ihan noin seesteistä. Kun lopulta olin saanut kaneliässät ja piparkakut paistettua, (poistettuani leivontapöydältä puupalikoita, kaivurin, autoja, nokkamukin, muovisen leikkilastan ja pelastettuani kissojen ruoat, kissat, yhden piparimuotin pienen miehen nilkan ympäriltä ja heitettyäni pellillisen palaneita pipareita roskiin) oli hieman uupu.... Mutta toisaalta oli kyllä kivaa laittaa joululaulut soimaan ja tehdä pipareita yhdessä tuon neitini kanssa <3

Mä oon jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni kaneliässiä, mutta aina se on vaan jäänyt ja jäänyt. Sen lisäksi mun hyväksi havaittu kaneliässä-ohje oli päättänyt piiloutua jonnekin. Tylsyys. Onneksi Pirkan parhaat jouluherkut kirjasta löytyi yksi ohje, tosin ei niin hyvä kuin se kadottamani, mutta ihan ok tuokin.

Taikinaa kannattaa käsitellä pieni pala kerrallaan ja pitää loput jääkaapissa odottamassa vuoroaan. Lämmitessään taikina pehmenee ja käsittely on hankalampaa. Mä oon ihan onneton pyörittämään taikinasta pötköjä, mutta kun ottaa avuksi palan tuorekelmua, niin saan aikaan jotain pötköjä muistuttavaa. Pyörittelen paloja aluksi muotoonsa kelmun sisällä ja jatkoin pyörittelyä silikonialustalla.

Kaneliässät

200g voita
2dl sokeria
2 munaa
2tl leivinjauhetta
5dl vehnäjauhoja
Pinnalle:
3tl kanelia
3rkl sokeria

  Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauho-leivinjauheseos taikinaan. Anna taikinan jähmettyä viileässä.
  Leivo taikinasta ohut tanko. Käytä tarvittaessa jauhoja apuna. Leikkaa tanko noin 8cm:n pituisiksi pötköiksi. Kierittele pötköt kaneli-sokeriseoksessa ja muotoile ässiksi leivinpaperin päällä pellillä. Paista 200 asteen uuninlämmössä noin 10 minuuttia.


Mulla on pakonomainen tarve testata joka vuosi jotain uutta pipariohjetta. Tällä kertaa nappasin piparkakkujen ohjeen siitä mun vanhasta, repaleisesta Ruutukokki-keittokirjasta. Ihan ok nuo piparit oli, mutta vieläkään ei oo jouluolutsiirappi-piparien voittanutta.

Piparkakut
(n.150kpl)

3dl sokeria
0,5dl siirappia
1dl vettä
200g voita tai margariinia
1rkl pomeranssinkuorta
1-2rkl kanelia
0,5rkl inkivääriä
0,5rkl neilikkaa
2tl hienonnettua kardemummaa
2tl ruokasoodaa
n.1l vehnäjauhoja

  Kiehauta sokeri, siirappi ja vesi kasarissa. Mittaa rasva ja mausteet isoon kulhoon. Kaada kuuma sokeri-siirappiseos joukkoon. Sekoita kunnes rasva sulaa. Anna seoksen jäähtyä.
  Sekoita sooda jauhoihin ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna levätä viileässä seuraavaan päivään.
  Käsittele taikinaa pala kerrallaan. Pehmitä taikinapalaa ensin käsissä, kaaviloi ohueksi levyksi ja ota siitä muotilla piparkakkuja. Siirrä piparit leivinpaperille pellille. Paista 200-225 asteisessa uunissa 5-8 minuuttia.
  Säilyvyys: Säilyvät kuivassa ja viileässä 2-3 kuukautta.

2 kommenttia:

  1. Leipomuksilla saa äkkiä joulun tuoksua kotiin.:) Sinähän olet jo aikamoisissa joulutunnelmissa. Ihan sieluni silmin näin, miten kaupassa olet joululauluja rallatellen kulkenut hyllyjen välissä ja tehnyt jouluisia ostoksia.:D Mutta ihan piristäväähän se vain on, jos vakavien ja mutrusuisten asiakkaiden joukossa kulkee yksi iloisempikin.:)

    Minä sain jo kahvikakut ja joulutortut leivottua. Seuraavaksi pitäisikin jotain pipareita tehdä. Sama vika, että piparitaikinoiden käsittely ei ole ihan se sujuvin homma minullakaan, mutta jos nyt jotain kuitenkin aikaiseksi saisi.;)

    VastaaPoista
  2. Eipä se ääneen lauleskelu niin vaarallista taida olla :) Jos on hyvä fiilis, niin tottahan se saa näkyä. Ja jos sillä saa jonkun muunkin hyvälle tuulelle, niin aina parempi.

    Mun täytyisi vielä leipoa kakkuja ja suunnitella jotain leipomuksia neidin koulun myyjäisiin. On vaan niin vaikea päättää, että mitä leipoisi. Vanhat tutut ohjeet houkuttelee ja toisaalta olisi kiva kokeilla uusiakin. Valintoja, valintoja :)

    VastaaPoista