22. elokuuta 2014

Piece by piece - mustikka-valkosuklaakakku tilkkutäkin kätköissä

Jos kakun pitäisi kuvata päivänsankaria jotenkin, niin tämä tilkkukakku sopii mulle paremmin kuin hyvin. Värikäs tapaus, pienistä jämäpaloista tehty ja pysyy just ja just kasassa :D No, ehkä mä vähän liioittelin, mutta on siinä hieman totuuttakin mukana. 

En tiedä miksi muille kakkujen tekeminen on niin helppoa, mutta kun täytyy tehdä kakku itselle, lyö pää ihan tyhjää. Maun suhteen en jaksanut testailla mitään uutta, vaan tein hyväksi havaitun mustikka-valkosuklaatäytteen. Päälle oli alunperin tarkoitus testata suklaamassaa ja teinkin sitä niin tummasta kuin valkosuklaastakin. Valkosuklainen versio meni täysin pieleen ja mureni käsiin. Tumma versio sen sijaan onnistui, joskin siinä kohtaa kun kakkua kuorrutin, oli massa vielä niin kovaa, ettei sitä saanut käsiteltyä. Massa oli ollut huoneenlämmössä useamman tunnin, mutta ei se siitä juuri ollut pehmennyt. Oli siis otettava käyttöön suunnitelma B ja käytin päälliseen kaikki kotoa löytyvät sokerimassojen jämät. Ihan hauskahan tuosta kakusta tuli, vaikka aluksi hieman epäilinkin suunnitelman järkevyyttä. Myöhemmin sain suklaamassan pehmitettyä ja totesin, että oli ihan hyvä, etten sitä saanut kakun päälle laitettua. Itse suklaa ei nimittäin ollut mitenkään häävin makuista ja todennäköisesti olisi ollut turhan voimakas hennon mustikkatäytteen päälle. Tuo sokerimassakin oli vähän turhan makeaa, joten suosittelen tämän täytteen kaveriksi kermakuorrutetta.  




Tilkkukakku eli mustikka-valkosuklaatäytekakku

5 kananmunaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
0,5dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
Täyte:
4dl vispikermaa
200g Philadelphia-tuorejuustoa
1levy (130g) valkosuklaata
200g mustikoita
3rkl tomusokeria
Kostutus:
1,5dl spriteä
Päälle:
mustikkamarmeladia
sokeri- ja kaulintamassaa

  Voitele ja korppujauhota vuoka (halk. n. 23cm). Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita vehnä- ja perunajauhot sekä leivinjauhe keskenään ja siivilöi vaahdon joukkoon. Nostele taikina varovasti sekaisin. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. Irrota pohja vuoasta hieman jäähtyneenä ja anna jäähtyä hyvin ennen täyttämistä. Jos mahdollista, valmista pohja täyttämistä edeltävänä päivänä.
  Valmista täyte. Sulata ja valuta mustikat. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi, lisää juusto ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on napakkaa. Sekoita joukkoon muut täytteen ainekset. 
  Leikkaa pohja kolmeen osaan. Kostuta alin levy kevyesti ja levitä päälle puolet mustikkavaahdosta. Nosta päälle kakkulevy, kostuta ja levitä päälle loput täytteet. Päälle vielä kakkulevy ja kevyt kostutus. Kääri kakku kelmuun ja nosta jääkaappiin tekeytymään. Anna muhia mielellään seuraavaan päivään. 
  Kumoa kakku tarjoilualustalle ja levitä päälle ohut kerros mustikkamarmeladia. Mahdolliset marjat kannattaa nyppiä pois, sillä muutoin ne näkyvät kohoumina massassa. Kauli ja leikkaa erivärisistä massoista pieniä tilkkuja ja peitä niillä kakun pinta. Pistele halutessasi paikkojen reunoihin "tikkaukset".




Tässä muuten huomasi hyvin erimerkkisten massojen eron. Oranssi ja sininen oli Renshaw'n massaa, eikä kestänyt kakun päällä kovinkaan kauaa, vaan alkoi heti pehmetä. Muut puolestaan kestivät ihan hyvin marmeladin päällä.





13 kommenttia:

  1. Vitsit kui makee kakku!!!

    VastaaPoista
  2. On kyllä huisin hieno kakku, wau!

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen kakku. Kiva idea tällainen tilkkutäkkikuorrutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olihan tuo vähän sellainen hätäratkaisu, mutta taisi olla vaan parempi näin.

      Poista
  4. No jo on veikeän näköinen kakku!

    VastaaPoista
  5. Erittäin hauska idea! Ja kakku oli maistuvaa, nam!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytteen maku oli onneksi vähän voimistunut torstaista, jolloin tuo oli aika mietoa. Hyvä että maistui :)

      Poista
  6. Kakku kuulostaa superhyvältä, mustikat ja valkosuklaa toimii hyvin yhdessä!
    Koristelu on aivan ihana, ja totta että kun omia kakkuaj tekee ideat katoaa. Liikaa vaihtoehtoja? :D
    Mulla ollut viimeaikoina ongelmia massojen kanssa ja todellakin merkeissä on eroja!! Nyt olen käyttänyt itselle uusia massoja ja vielä tilaustöihin ja ei ole mennyt ollenkaan niin kuin piti, ei kovetu, halkeilee.. Meinaa mennä hermo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikoiden ja valkosuklaan liitto tosiaan toimii mainiosti :) Täytyisi varmaan pysytellä aina niissä tutuissa ja turvallisissa massoissa, niin homma toimisikin. Tosin kesän keleilläkin taitaa olla oma osuutensa tuohon massojen kiukutteluun.

      Poista