4. tammikuuta 2016

Suomityttö buzzaa ja halaa! - Felix-maustetahnoja ja mausteisia broilerinsiipiä

Vielä pikainen kurkistus uuden vuoden herkkupöytään ja sitten on viime vuosi paketissa. Uusi vuosi otettiin vastaan rauhallisesti kotioloissa. Mies ja muksut poikkesivat kaupungilla katsomassa lapsille järjestetyn ilotulituksen ja sillä välin minä sain kattaa pöydän valmiiksi. Tarjolla oli mm. hodareita, broilerinsiipiä ja nachovuokaa. Hodareiden kohdalla oikaisin ja käytin valmiita sämpylöitä, mutta broilerin siivet marinoin itse. 

Marinadiin käytin Felixin uutta valkosipulitahnaa, jota sain maisteltavaksi ja kavereille jaettavaksi Buzzadorin kautta. Toimin siis buzzadorina, jonka ansiosta näitä tuotteita tulee testattavaksi aina aika ajoin. Buzzadorina voi toimia kuka tahansa, eli jos homma kiinnostaa, käy kurkkaamassa asiasta tarkemmin Buzzadorin sivuilta

Felixin uuteen tahnasarjaan kuuluu valkosipulin lisäksi basilika-, chili- ja inkivääritahna. Basilikaa ja valkosipulia olen maistanut ja ainakin ne olivat ihan hyviä. Eihän mikään voita tuoreita aineksia, mutta ihan hyviä korvikkeita nämä ovat. Tahnatuubi on kätevän kokoinen ja onhan näiden käyttäminen aika vaivatonta. Ei tarvitse kuoria valkosipulia, raastaa inkivääriä tahi murskata valkosipulia, chilin hienontamisesta puhumattakaan.





Broilerinsiivet

800 g maustamattomia broilerin siipipaloja
1 dl öljyä
2 tl valkosipulimurskaa
4 tl öljyyn säilöttyä chilimurskaa
1-1½ tl suolaa
2 tl paprikajauhetta
½ tl inkivääriä
½ tl ruokokidesokeria
mustapippuria

  Sekoita marinadin ainekset keskenään. Nosta siipipalat kulhoon, kaada marinadi päälle ja sekoita. Peitä kulho ja anna maustua jääkaapissa vähintään 3 tuntia. 
  Nosta siipipalat huoneenlämpöön noin 30 minuuttia ennen kypsentämistä. Nostele siivet laakeaan uunivuokaan ja kypsennä 250 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia.




Nachovuoka




Karamellisoitu punasipuli on helppo herkku, joka sopii täydellisesti hodareiden tai hampurilaisten väliin. Tämän valmistamiseen ei kauaa mene ja ainakin meillä katoaa pöydästä melkein yhtä nopsaan. 

Karamellisoitu punasipuli

2 punasipulia
2 rkl ruokosokeria
1 rkl punaista balsamicoa
pikku tilkka vettä
suolaa
mustapippuria
öljyä

  Kuumenna öljy pannulla. Lisää ohueksi viipaloidut punasipulit ja kuullota hetki. Lisää joukkoon ruokosokeri ja balsamico ja jatka kypsentämistä, kunnes sipuli on karamellisoitunut. Lisää pannulle pikkutilkka vettä ja hauduta sipulit kypsäksi. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla.


Karamellisoitu punasipuli


Valoa juhlapöytään toi kotimainen Walona-kynttilä, joka on valmistettu käsityönä Valkeakoskella. Kynttiläsarjaan kuuluu useita eri tuoksukynttilöitä, mutta onneksi tällaiset hajuherkätkin on otettu huomioon tuoksuttomalla vaihtoehdolla. Kynttilät SObloggaajille tarjosi Walona. 




2 kommenttia:

  1. Yhtä rauhallisissa merkeissä meilläkin uusivuosi vaihtui. Ja hyvä niin. Eipä sitä oikein kaipaakaan mitään "kreisibailausta". :D
    Tuo karamellisoitu punasipuli menee testaukseen, en ole koskaan kokeillut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Eikä noiden ainesmäärien kanssa ole niin tarkkaa. Jotkut taitaa laittaa vähän enemmän sokeria kuin minä.

      Poista