2. elokuuta 2016

Hurjan helppo ja herkullinen vadelma-mascarponekakku manteliliköörisiirapilla ♥

Vielä yksi kakku ja sitten saa nämä piisata hetkeksi. Talvella löysin Marina Nerin Leivonnaiset-kirjasta loistavalta kuulostava vadelma-mascarponekakun ohjeen ja jo silloin päätin, että heti kun omasta pihasta vadelmia taas saa, on tämä kakku pakko tehdä. No, nyt vadelmia tulee taas (ja paljon tuleekin!), joten kakku oli leivottava. Onneksi ystäväni oli tulossa oman kaverinsa kanssa meille marjoja poimimaan, niin ei tarvinnut itse koko kakkua tuhota. 

Kakku on kerrassaan loistava! Ja todella helppo tehdä! Mantelilikööristä ja sokerista keitetty siirappi tuo kakkuun oman mukavan makunsa, eikä mascarpone ja vadelmat yhdessä ainakaan kakkua pahenna. Kakkupohjat paistetaan kahdessa vuoassa, mutta luulisin, että onnistuu myös siten, että paistat ensin toisen ja sitten toisen. Jos et siis omista kahta suunnilleen saman kokoista vuokaa. 

Ai niin. Jos tämän kirjan omistat, niin korjaa ohje kirjan sivuille. Ohjeen aineslistasta puuttuu kokonaan kananmunat, mutta onneksi kustantajan sivuilta löytyi korjattu ohje.




Vadelma-mascarponekakku
(8-12ann.)

200 g (n.2½dl) sokeria
180 g pehmeää voita
200 g (n.3dl) vehnäjauhoja
4 kananmunaa
1½ tl leivinjauhetta
Siirappi:
100 g (n.1,2dl) sokeria 
2 rkl vettä
6 rkl mantelilikööriä
Täyte:
2½ dl kuohukermaa
250 g mascarponea
3 rkl tomusokeria
300 g tuoreita vadelmia
Koristeluun:
tomusokeria
tuoreita marjoja

  Esilämmitä uuni 190 asteeseen. Voitele kaksi irtopohjavuokaa (20cm) ja vuoraa niiden pohjat leivinpaperilla.
  Laita voi, sokeri, huoneenlämpöiset munat, leivinjauhe sekä vehnäjauhot suureen kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimen keskinopeudella tasaiseksi ja pehmeäksi taikinaksi. Kaada taikina vuokiin ja tasoita pinta lusikan selkämyksellä.
  Paista kakkuja, kunnes ne ovat kullankeltaisia ja kimmoisia (20-25min.). Anna niiden jäähtyä vuoissa 10 minuuttia. Käännä kakut sitten uuniritilöille ja anna jäähtyä kokonaan.
  Kuumenna siirapin sokeria, vettä ja mantelilikööriä sekoitellen miedolla lämmöllä, kunnes sokeri on liuennut. Halutessasi voit keittää muutaman minuutin, jotta enin alkoholi haihtuu. Anna seoksen jäähtyä n. 10 minuutin ajan. 
  Puolita kakut leveyssuunnassa isolla sahalaitaisella veitsellä. Voitele kaikki neljä kerrosta siirappiin kastetulla pullasudilla. 
  Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Vatkaa mascarpone ja sokeri isossa kulhossa tasaiseksi seokseksi. Nostele kermavaahto juuston joukkoon.
  Lusikoi 1/3 kermaseoksesta ensimmäisen pohjan päälle. Ripottele päälle vadelmia. Nosta päälle toinen levy ja täytä samoin. Toista vielä kerran. Nosta ylin levy paikoilleen.
  Kääri kakku varovasti kelmuun. Anna tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Nosta kakku tarjoilualustalle. Sirottele päälle tomusokeria ja koristele kakku tuoreilla marjoilla.







2 kommenttia: