30. huhtikuuta 2018

Supernopeat nutellakierteet ♥

Mun ei ollut tarkoitus leipoa mitään vapuksi, vaan hommata kaikki herkut kaupasta valmiina. Jostain syystä innostuin kuitenkin reseptimappejani selailemaan ja löysin äärimmäisen simppelin nutellakierteiden ohjeen. Vähän ohjetta tuunaamalla lopputuloksena oli kivoja, pieniä herkkupaloja, jotka sopivat vallan mainiosti vaikka vappupiknikille. Mitään nättejähän nämä eivät ole, mutta makuhan se on se tärkein. Parhaimmillaan nämä ovat ihan tuoreina. Valmistamiseenkaan ei kauaa mennyt, alle puolessa tunnissa on pikkukierteet valmiita.




Pienet nutellakierteet
(n.18kpl)

1 prk (240g) valmista croissant-taikinaa
nutellaa
kananmuna
kookoshiutaleita tai mantelirouhetta

  Levitä croissant-taikina työpöydälle. Käytä taikina kokonaisena, älä irrota kolmioiksi, vaikka taikinasta leikkauskohdat löytyisikin. Levitä taikinalle maun mukaan nutellaa. Kääri taikina rullaksi pitkältä sivulta alkaen. Leikkaa n. 4 sentin paloiksi. Nostele palat leikkauspinta ylöspäin muffinipellille tai -vuokiin. Voitele munalla ja ripottele päälle kookoshiutaleita tai mantelirouhetta. Paista taikinapakkauksen ohjeen ilmoittamassa lämpötilassa n. 10 minuuttia, tai kunnes saavat vähän väriä ja ovat kypsiä. Nämä paistuivat 200-asteisessa uunissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti