27. helmikuuta 2019

Pienen pojan junakakku mansikkarahkatäytteellä

Kirjoitellaan nyt näitä kakkujuttuja, kun en oikein muutakaan ole keittiössä aikaiseksi saanut. Tämä junakakku matkasi yhden pienen pojan synttäreille. Täytteeksi toivottiin mansikkarahkatäytettä ja päälle kermaa. Pohjana on kuuden munan gluteeniton sokerikakkupohja.


Kesäaikaan (tai miksei talvellakin) täytekerrosten päälle tai joukkoon voi halutessa viipaloida tuoreita mansikoita. Ja hyvin tuon täytteen joukkoon sopii suklaarouhekin, jos siitä tykkää. 

Junakakku (mansikkarahkakakku)

Pohja:
6 kananmunaa
sokeria
gluteenitonta jauhoseosta
perunajauhoja
Kostutus:
spriteä
Mansikkarahkatäyte:
5 dl vispikermaa
2 prk (á200g) makea mansikka-rahkaa
2 rkl tomusokeria
2-3 rkl vaniljakreemijauhetta
Päälle:
8 dl vispikermaa
2-3 rkl vaniljakreemijauhetta
maun mukaan tomusokeria
Koristeeksi:
juna ja rata sokerimassaa
suklaata rouhittuna 

Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Voitele 23-24 senttinen vuoka tai paista kakku rengasvuoassa. Riko munat kulhoon ja punnitse ne. Kerro paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. 
  Punnitse jauhoseos ja perunajauhot. Tarvittava määrä yhteensä on munien paino * 0,7 (siis yhtä paljon kuin sokeriakin). Tästä jauhoseoksen osuus on 70%, perunajauhojen 30%. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 45-50 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
  Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kokoa kakku pohjan paistamiseen käytettyyn vuokaan tai suoraan tarjoilualustalle rengasvuoan sisään. 
  Valmista täyte. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka, vaniljakreemijauhe sekä tomusokeri. Vatkaa tasaiseksi vaahdoksi. Halutessa voit vaihtaa tomusokerin mansikkatomusokeriin.
  Nosta alin kakkulevy kelmutettuun vuokaan tai tarjoilualustalle esim. rengasvuoan sisään. Kostuta levy ja levitä päälle puolet täytteestä. Nosta päälle toinen levy, kostuta ja täytä. Päälle vielä viimeinen kakkulevy, kostuta. Peitä kakku kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään.
  Mittaa päälle tuleva kerma kulhoon, lisää vaniljakreemijauhe sekä maun mukaan tomusokeria. Vaahdota kerma. Levitä kakun päälle ja reunoille tasainen kermakerros. Reunoille piisaa ihan ohut kerros lähinnä sitomaan kakusta irtoavat murut. Pursota reunat ja kakun päällinen haluamallasi tavalla. 
  Rouhi suklaa ja ripottele kakun päälle. Nosta junarata ja vaunut kakun päälle. 


Päälle tulevat koristeet kannattaa tehdä muutama päivä etukäteen. Etenkin tuon radan nostaminen paikalleen on oleellisesti helpompaa, kun se on ehtinyt vähän kuivahtaa. Koristeet kannattaa muutenkin nostaa päälle mahdollisimman lähellä tarjoilua, sillä sokerimassa ja kerma ei oikein toisistaan tykkää. Tuo suklaarouhe toki estää sokerimassaa sulamasta ja siten värjäämästä kermaa.

2 kommenttia: