19. helmikuuta 2020

Nelikymppisen autokakku ♥

Josko sitä laittaisi samaan syssyyn pari kuvaa toisesta viime viikonloppuna tehdystä kakusta. Naapurin isäntä täytti jokunen aika sitten 40 ja nyt oli viimein aika juhlia näitä pyöreitä. 

Juhliin lähti kahdeksan munan mansikka-kinuskikakku. Tähänkin kakkuun keittelin kinuskivaahdon lisäksi vielä nokon kinuskikastiketta. Kastikkeen kaadoin ohuena nauhana kinuskivaahdon päälle. Koska päivänsankari harrastaa pienoissähköautoja, yritin jotain sen suuntaista askarrella kakun päälle. Onneksi sain kuvia autoista, sillä enhän mä tuollaisista ymmärrä mitään. 


Kakku oli täysin laktoositon ja autojen alle heittelin vielä laktoositonta suklaata eristeeksi. Ei autojen toki tarvinnut kauaa kerman päällä olla, mutta eipä päässeet siinä lyhyessäkään ajassa sulamaan. Varsin simppelihän tämä koristeiltaan on, mutta joskus yksinkertainen on ihan jees. 


Mä vähän jännitin vuodenvaihteessa, että miten mun leipomisten kanssa käy, kun kädet on aika hajalla. Palo leipomiseen on kuitenkin niin suuri, etten malta olla leipomattakaan. Vähän hitaampaa koristeiden teko on ja leipomisen jälkeen tuntee kyllä jotain tehneensä, mutta leivon silti. Toiveissa on, että käsikirurgi tekisi ihmeitä ja käsistä saisi taas entistä ehommat. Sitä ennen leivon sen mikä jaksan, ihan vaan sisulla. Periksi ei anneta. :D Ja nyt kun leivon vähän harvemmin, kannattaa ajoissa kysellä, jos kakkua haluat.

Lauantaina ajattelin toteuttaa yhden haaveeni ja järjestää tytön kavereille pienen kakkubuffan. En malta odottaa, että pääsen kakkuja leipomaan! Nyt saan tehdä just sellaisia kakkuja kuin itse haluan. Mutta palataan niihin vaikka ensi viikolla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti