5. toukokuuta 2020

Pienen pojan Minecraft-kakku ♥

Viikonloppuna sain pitkästä aikaa leipoa parit synttärikakut. Kakuista toinen meni pienen Minecraftista innostuneen pojan synttäreille. Päivänsankarin toiveena oli kakku, joka maistuisi mustikalta ja vadelmalta ja joka muistuttaisi TNT-kuutiota. Aivan kuutiota tuota ei tullut, mutta ehkä sen kuitenkin tunnistaa

TNT-kakku

Täytteeksi valikoitui tuttu mustikoilla ja vadelmilla maustettu rahkatäyte ja täytekerrosten alle keitin pienen nokon mustikka-vadelmahilloa. Kakun päällinen on sokerimassaa ja sokerimassan alla on vaniljainen voikreemi. Kostutuksena kakussa oli Sprite. 

Kakun ei tarvinnut olla kovinkaan suuri. Kakku oli mitoiltaan noin 14*14cm ja korkeutta tällä oli noin 10cm. Vähän korkeamman tästä olisi voinut tehdä, jolloin muoto olisi ollut enemmän kuutiomainen. Tein kakkupohjan pyöreään vuokaan ja leikkasin sitten sopivan kokoiseksi. Pois leikatuista paloista kasasin yhden pohjakerroksen. 



Kakkua on maalattu mustalla, syötävällä tomuvärillä. Vaikka yritin suojata kakkua ja kakkupahvia, niin vähän tuo sotki. Onneksi sai laittaa noita vihreitä ja ruskeita teemaan sopivia sokerimassaruutuja kakun alareunaan, niin sai sotkin piiloon. :D

Paljon onnea vielä päivänsankarille! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti