4. syyskuuta 2013

Who's got the ball - meatball!

Lihapullat on siitä kivaa ruokaa, että mausteita ja nesteitä vaihtelemalla niistä saa ihan millaisia haluaa. Idea näihin thaipyöryköihin lähti jostain ikivanhasta ruokaohjeesta, jonka mappeihini olen kirjoittanut. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin valmiita lihapulla-aineksia, mutta minä kun en niistä perusta, niin sovelsin sitten hiukan. Samalla sain käytettyä kaapin perukoille unohtuneen ateriakastikkeen ja ikivanhan riisinuudelipaketin. Yksi 400 gramman tölkillinen kastiketta riitti lähinnä mehevöittämään tätä lihapullamäärää, joten jos haluaa enemmän soosia, kannattaa laittaa joko isompi tölkki tai het' suosista kaksi pienempää. Tämä taikina oli sen verran jämäkkää, että pysyi hyvin kasassa ilman kananmunaa.

Mua ahdistaa nuo täyteen ahdetut ruokakomerot, joten nyt kokataan mahdollisimman paljon niistä aineksista mitä kotoa löytyy. Eikä se ruokahävikin minimointikaan taas tekisi pahaa. Katsotaan kauanko tämä innostus piisaa :)

Thai-vivahteiset lihapyörykät

700g jauhelihaa
2dl kookosmaitoa
1dl korppujauhoja
1tl suolaa
1,5rkl sokeria
3rkl manteli- tai pähkinärouhetta
3rkl punaista currytahnaa
Lisäksi:
1-2tlk sweet thai chili-ateriakastiketta

  Sekoita korppujauhot kookosmaitoon ja anna turvota viitisen minuuttia. Lisää kulhoon jauheliha, suola, sokeri, mantelirouhe ja currytahna. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  Pyörittele taikinasta pieniä lihapyöryköitä ja kypsennä ne muutamassa erässä pannulla öljytilkassa. Laita lopuksi kaikki pyörykät pannulle ja lisää ateriakastike. Sekoita varovasti ja anna muhia miedolla lämmöllä kannen alla 5-10 minuuttia. Tarjoa riisin tai nuudelien kera.


3. syyskuuta 2013

Tsekkaa mun letti(leipä)

Leipäjutut jatkuu ja vuorossa on lettileipä samaisen Kotilieden parhaat leivon- naiset-kirjan ohjeella, josta eilinen rumiluskin innoituksensa sai. Mutta sen minkä tämä leipä näöllään voittaa, niin maultaan tämä ei ole niin hyvää kuin tuo raasteleipä. Mua tässä häiritsee jogurtin tuoma happamuus. Ei tämä silti huonoa ole! Tässä ohjeessa kiehtoi taikinaan laitetut siemenet ja mustapippuri. Usein tulee seesamin- ja unikonsiemeniä ripoteltua leivän pinnalle, mutta koskaan aiemmin en muista lisänneeni niitä taikinaan.

Kun tarkoituksena on hyödyntää olemassa olevia aineksia, jouduin ohjetta soveltamaan hitusen. Ruoanvalmistusjogurtin tilalla käytin suht löysää, tavallista maustamatonta jogurttia. Hiivan korvasin kuivahiivalla ja lisäsin sen grahamjauhotilkkaan sekoitettuna.

Lettileipä

3,5dl ruoanvalmistusjogurttia
50g hiivaa (tai 2pss kuivahiivaa)
1tl suolaa
1tl sokeria
1rkl unikonsiemeniä
2rkl seesaminsiemeniä
0,5tl mustapippurirouhetta
2dl grahamjauhoja
4dl vehnäjauhoja
0,5dl öljyä
Pinnalle:
1rkl öljyä
seesaminsiemeniä
unikonsiemeniä

  Liuota hiiva kädenlämpöiseen jogurttiin. Lisää suola, sokeri, siemenet ja mustapippuri. Jos käytät kuivahiivaa, lämmitä jogurtti noin 42-asteiseksi ja lisää hiiva grahamjauhotilkkaan sekoitettuna. Lisää jauhot vähitellen taikinaan ja alusta kiinteä taikina. Lisää alustamisen loppuvaiheessa öljy. Kohota taikinaa leivinliinan alla lämpimässä vedottomassa paikassa puolisen tuntia.
  Leivo kohonneesta taikinasta lettileipä. Muotoile taikinasta kolme pitkää tankoa ja letitä ne. Nosta letti voideltuun leipävuokaan ja kohota vielä leivinliinan alla puoli tuntia.
  Sivele kohonneen leivän päälle öljyä ja ripottele unikon- ja seesaminsiemeniä. Paista 200-asteisessa uunissa 30–40 minuuttia. (Meillä riitti 30 minuuttia.) Anna leivän jäähtyä ennen tarjoilua.


On ruma leipä ja nätti leipä, enkä tiedä kumman tahtoisin


Ajattelin lähiviikkoina olla ahkera leipuri ja leipoa suurimman osan meidän leivistä itse. Kaapissa kun on turhan monta vajaata jauho-, siemen- ja hiutalepussia sekä -purnukkaa. Jos niistä edes muutaman saisi käytettyä, niin hyvä. Leivän leipominen on kivaa puuhaa, joten tämä projekti on ihan mieluisa. Tosin välillä tuntuu, ettei leivät onnistu millään, vaikka kuinka noudattaisi ohjeita. Tiedä sitten mistä moinen johtuu.

Eilen halusin kokeilla Kotilieden parhaat leivonnaiset -kirjasta löytynyttä kauraisen raasteleivän ohjetta. Sai samalla käytettyä edes pienen palan kesäkurpitsaa ja muutaman oman maan porkkanan. Aluksi kaikki meni hyvin, taikina kohosi ja sain leivottua soman soikean leivän. Leivän kohottua liinan alla, tulos oli kaikkea muuta kuin kaunis! Leipä oli levinnyt sivusuunnassa ja muistutti suurta, epämääräistä taikinalevyä. Minä kun kuvittelin leivän kohoavan kauniisti ylöspäin... Päätin kuitenkin lyödä leivän uuniin ja katsoa mitä tulee. Leipä ei kauheasti uunissa kohonnut ja uunista löytyi ehkä rumin leipä ikinä! Hyvä, etten heittänyt tekelestä oitis roskiin. Kun leipä oli vähissä, enkä siihen iltasella ehtinyt uuttakaan leipoa, annoin leivän jäädä. Kun aamulla leipää maistoin, niin sehän oli oikein hyvää! Mukavan kaurainen maku, hyvä sitko ja kaikin puolin kelpo leipä. Paitsi ulkoisilta ominaisuuksiltaan. Ilmankos tästä ei kirjassakaan ollut kuvaa :)

Kaurainen raasteleipä

3dl vettä
1pss kuivahiivaa tai 30g hiivaa
1tl suolaa
1tl sokeria tai hunajaa
2dl kaurahiutaleita
0,5dl kauraleseitä
1,5dl porkkanaraastetta
2-3dl kesäkurpitsaraastetta
7-8dl vehnäjauhoja
2rkl öljyä
Voiteluun:
vettä
Koristeluun:
kauraleseitä

  Liuota hiiva lämpimään veteen. Lisää suola ja sokeri. Alusta taikinaan kaura- hiutaleet ja -leseet, kasvisraasteet ja vehnäjauhot. Lisää lopuksi öljy taikinaan. Anna kohota leivinliinan alla noin 30 minuuttia.
  Vaivaa kohonnut taikina kimmoisaksi. Muotoile siitä yksi iso leipä tai pienistä sämpylöistä ja suuremmasta keskustasta muodostuva "kukka". Kohota leipää leivinliinan alla vielä noin 30 minuuttia. Voitele leipä vedellä ja koristele kaura- leseillä. Paista uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia.

Levyleivän tapaan paloiksi leikattuna tämä on edes vähän kauniimpaa katseltavaa.... 



2. syyskuuta 2013

Liemessä ollaan - värikäs kurkkusalaatti

Olin ajatellut, etten tänä syksynä tekisi mitään kurkkusäilykkeitä. Mutta.... Suunnitelmat muuttuivat, kun löysin vanhasta mapistani värikkään kurkkusalaatin ohjeen. Kurkkusalaatti kun on mun suurta herkkua, ainakin ajoittain. Salaatista tuli maultaan hyvää, mutta liemi jäi aivan juoksevaksi. Jotenkin aina oletan, että kurkkusalaatti on sellaista jähmeämpää. En tiedä teinkö jotain väärin, vai kuuluuko tämän vaan olla löysää. Mutta, maku ratkaisee ja sen suhteen tämä kelpaa vallan mainiosti. Ohjeen alkuperää en tiedä. Ainoa mikä valmistamisvaiheessa tökki, oli tuo kasvisten pilkkominen... Huh. Pilkkominen kun ei ole mun lempipuuhaa.

Värikäs kurkkusalaatti

12 avomaankurkkua
4 sipulia
3 punaista paprikaa
3 vihreää paprikaa
Mausteliemi:
3dl vettä
3dl väkiviinaetikkaa
4dl sokeria
1rkl suolaa
1,5tl sinapinsiemeniä

  Kuori sipulit ja kuutioi kaikki kasvikset pieniksi kuutioiksi. Pane kattilaan liemiainekset ja kiehauta seos. Lisää kasvispalat ja keitä seosta hiljalleen, kunnes kasviskuutiot ovat hiukan pehmenneet.
  Jaa kuutiot puhtaisiin, kuumennettuihin lasipurkkeihin. Keitä lientä hiukan kokoon ja kaada se sitten kuumana purkkeihin. Sulje kannet tiiviisti ja säilytä viileässä.