14. huhtikuuta 2016

Popover - tuo muffinssien ja pannareiden metka risteytys!

Pikkumiehelle tuli tänään virallisesti viisi vuotta täyteen. Synttäreitähän juhlittiin sukulaisten kera  jo aiemmin, joten tälle päivää ei ollut suunniteltu mitään ihmeellistä. Yhden pienen legopaketin poika sai, kun sitä oli jo tovin pyydellyt. Lisäksi lupasin leipoa mitä pikkumies ikinä haluaakaan. Ensin toiveissa oli muffinssit hunajalla ja suklaalla. Kun sitten yritin tarkemmin udella mitä poika mahtaa oikein tarkoittaa, kävi ilmi, että toiveissa olikin amerikkalaiset pannukakut. Kumpaakaan ei lopulta saanut, vaan päädyttiin tekemään juhlan kunniaksi popovereita. 




Kuinka monelle popoverit on ennestään tuttu juttu? Minä kuulin niistä ensimmäisen kerran selatessani kirpparilta löytynyttä Suosituimmat kotileivonnaiset -kirjaa. Popoverit ovat ikäänkuin pieniä pannukakkuja, jotka paistetaan muffinssivuoissa. Siis pannukakkujen ja muffinssien välimuoto. Nämä leipomukset kohoavat hassun toispuoleisesti ja näyttävät sen vuoksi metkoilta. Muotokin pysyy aika hyvin uunista ottamisen jälkeen. Popoverit itsessään eivät ole makeita, joten nämä sopii hyvin tarjottavaksi hillon, marjojen, hedelmien, kermavaahdon, hunajan tai vaahterasiirapin kera. Taikinakin valmistuu lähinnä ainekset keskenään sekoittamalla, eli helppo juttu! Kannattaa kokeilla!



Popoverit
(12kpl)

2 kananmunaa
2½ dl maitoa
2½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria

  Vatkaa munien rakenne kevyesti rikki ja lisää muut ainekset. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Voitele metalliset tai silikoniset muffinssivuoat kevyesti öljyllä. Täytä vuoat puolilleen taikinalla - jätä kohoamisvaraa.
  Paista popovereita 200 asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia. Tarjoa leivonnaiset lämpiminä hillon, marmeladin, marjojen, hedelmien, kermavaahdon ja/tai vaahterasiirapin kera.




6 kommenttia:

  1. Hauskan näköisiä, en ole aikaisemmin kuullutkaan näistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Näistä tuli kyllä vekkuleita. Ehkä tuo nimi tulee just tuosta tavasta kohota. Eli ensin ylös ja sitten kaartuu tuohon päälle.

      Poista
  2. Suuren suuret onnittelut pikkumiehelle!!♥♥♥
    Enpä ollut kuullut ennen popovereista. Kuulostavat kyllä hyviltä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut välitetty. ♥ Nämä maistuu oikeastaan aikalailla pannareilta, mutta muoto on erilainen.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä!!! just sopiva satsi kun haluaa vähän jottain kaffen kaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. :) Aineksetkin on niin simppelit, että löytyy melkein aina kotoa.

      Poista