15. kesäkuuta 2016

Pronssihääpäivän chili-suklaajuustokakku ♥

Niin se aika rientää. Päivälleen kahdeksan vuotta sitten luvattiin rakastaa toisiamme niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Ei tämä elo ruusuilla tanssimista ole ollut, mutta päivä päivältä tämä juttu tuntuu oikeammalta. Niin kuin mies aina sanoo, ollaan paha pari maailmaa vastaan. Mieheltä on turha odottaa mitään muistamisia tällaisina päivinä, joten jos jotain erityistä haluaa, niin se täytyy järjestää itse. Ja kun en muuta keksinyt, niin leivoin sitten kakun niistä aineksista, mitä kotoa löytyi. Niin, paitsi mansikat. Ne täytyi hakea kaupasta. Kaakaokiilteeseen kurkin ohjetta Kinuskikissan sivuilta. 




Kakkuun käytin todella tummaa, leivontaan tarkoitettua chilisuklaata. Merkkiä en enää muista ja pakettikin lensi jo roskiin. Kakku ei ole kauhean makea ja chilinkin huomaa, mutta kummasti meidän herra 5v. söi tätä ison palan. Lisääkin olisi ottanut, jos olisin antanut. Jos tumma suklaa ei kolahda, voit käyttää jotain muuta suklaata. Laita siinä tapauksessa sokeria maun mukaan. 




Chili-suklaajuustokakku

n. 200 g Domino-keksejä
75 g voita
Täyte:
4 dl kuohukermaa
250 g mascarponea
200 g chilisuklaata (70%)
3/4 dl ruokosokeria
2 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
2 rkl appelsiinimehua
Kiille:
3 dl kevytmaitoa
3 liivatelehteä
1 dl tummaa kaakaojauhetta
3/4 dl sokeria
Koristeluun:
tuoreita mansikoita
vadelmia 
marenkia
vadelmanlehtiä
syreeninkukkia

  Murskaa keksit monitoimikoneessa tai kaulimen avulla. Sulata voi ja sekoita keksimurskan joukkoon. Vuoraa irtopohjavuoan (24cm) pohja leivinpaperilla ja painele keksiseos vuoan pohjalle.
  Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Anna jäähtyä hetkisen ja kaada mascarponen joukkoon samalla sekoittaen. Mausta juustoseos maun mukaan sokereilla. Sekoita kermavaahto juusto-suklaaseokseen. Kuumenna appelsiinimehu kiehuvaksi ja liuota siihen vedestä puristetut liivatteet. Anna liivateseoksen jäähtyä hetki. Kaada se sitten ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla hyvin sekoittaen.
  Levitä suklaavaahto pohjan päälle. Jos haluat, voit sivellä vuoan reunat ensin kevyesti öljyllä, jolloin kakku irtoaa paremmin vuoan reunoista. Anna kakun hyytyä jääkaapissa muutama tunti.
  Valmista kiille. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kaakaojauhe, sokeri ja maito kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Ota liedeltä, kun seos on tasaista.
  Sulata liivatelehdet suklaakastikkeeseen. Jäähdytä seos kylmässä vesihauteessa haaleaksi. Kaada kiille vuokaan täytteen päälle. Hyydytä jääkaapissa 2-3 tuntia. Jos et ole öljynnyt vuoan reunoja, kasta veitsi kuumaan veteen, kuivaa ja pyöräytä kakku irti vuoan reunasta. Irrota vuoan reunus ja siirrä kakku tarjoilualustalle.
  Koristele kakku tuoreilla mansikoilla, vadelmilla, marengeilla ja syötävillä kukilla. 





P.s. Pakko perua puheeni siitä, ettei mies muistaisi hääpäivänä mitenkään.... Kävi juuri kertomassa, että tänään mun ei tarvi hikoilla keittiössä, vaan lähdetään ulos syömään. Siis heippa ja palataan! Nauttikaahan auringosta. ♥ 

11 kommenttia:

  1. Onnea Ihanat ♥
    Nauratti tuo kohta että jos haluaa jotain erityistä niin se pitää itse järjestää! :) Mulla on nimittäin ehkä yks maailman epäromanttisimmista miehistä. Mutta onneksi hänellä on myös yksi maailman epäromanttisimmista vaimoista. ;) Me ei paljon rakkaudensanoja toisillemme jaella, se ei vaan oo kummankaan tyyli. Elellään elämää vähän omalla tyylillämme. Mutta kun tuo isäntä joskus onnistuu jollain mut yllättään, niin onhan se hienoo. Ehkä just siksikin kun se on niin harvinaista. Nytkin toi synttäripäivänä ison herkkukorin, vaikka ollaan sovittu, että ei mitään lahjoja toisillemme.
    Nautikkaahan hääpäivästä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ♥ Jykä osti mulle joskus seurustelun alkuaikoina sellaisen kukan, jossa on hopeoitu varsi ja kukka lienee jotain keramiikkaa. Tuumasi, että ostaa sitten lisää, kun tuo kuihtuu. :D Sitä saa odotella tovin.

      Poista
  2. Onnea hääpäivänä ja edelleen! Onpas kaunis kakku ja tosi tasainen kiille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ♥ Kyllä tuohon kiilteeseen vähän röpeliäisiä kohtia jäi, mutta onneksi enimmät sai koristeiden alle piiloon.

      Poista
  3. Näyttää syntisen herkulliselta! Hyvää hääpäivää! :)

    VastaaPoista