14. elokuuta 2020

Metsäneläimet-kakku daim-vadelmatäytteellä ♥

Viime viikonloppuna sain tehdä kaksi kakkua. Niistä toinen meni erään pienen pojan 1-vuotissynttäreille. Sain päivänsankarin äidiltä kuvan kakusta, jollaista toivoivat. Valitettavasti en tiedä kenen alkuperäinen kakku oli, mutta kaunis se oli joka tapauksessa. Koska en edes yritä tehdä aivan samanlaista kakkua kuin mitä joku muu on tehnyt, niin tein sitten tällaisen.


Kakussa oli toiveena metsäneläimiä, pensasmustikoita ja rosmariinia havuiksi. Kakussa oli kuuden munan vaalea pohja, täytteenä daim-vadelmatäyte ja päällä kerma. Koristeet oli sokerimassaa. 

Daim-vadelmatäytekakku / Metsäneläimet-kakku

Pohja:
6 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kostutus:
Spriteä
Daim-täyte:
140 g  Marabou Daim-suklaata 
3 dl vispikermaa
125 g mascarponea
1 pss (100g) Daim-rakeita
Vadelmamousse:
250 g pakastevadelmia sulatettuna (kotimaisia)
125 g mascarponea 
2½ dl vispikermaa
2½ liivatelehteä
1½ rkl vettä
n. 1 dl tomusokeria
  Päälle:
3-4 dl vispikermaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta
maun mukaan tomusokeria
(vihreää pastaväriä)
pensasmustikoita
rosmariinia 
koristehelmiä
sokerimassakoristeet

 Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Voitele (ja jauhota) pyöreä vuoka (halk. n. 23-24cm). Riko munat kulhoon ja punnitse ne. Kerro munien paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi.   Punnitse jauhoja ja perunajauhoja yhteensä saman verran, kuin sokeriakin. Vehnäjauhojen osuus on 70%, perunajauhojen 30%. Sekoita joukkoon leivinjauhe. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. 
  Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Nykyään en enää tutki kakkupohjien kypsyyttä tikulla, vaan kun kakku alkaa irrota vuoan reunasta, on kakku kypsä. Mutta tikkutesti toimii kyllä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
  Valmista suklaatäyte. Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata mikrossa vähän kerrallaan välillä sekoittaen. Jätä suklaa jäähtymään. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa tuorejuusto tasaiseksi eri kulhossa, lisää joukkoon hieman jäähtynyt suklaa ja vatkaa tasaiseksi. Sekoita kermavaahto joukkoon. Rouhi daimrakeita hieman pienemmiksi ja sekoita ne täytteeseen.
  Valuta sulaneista vadelmista enimmät nesteet pois ja soseuta marjat sauvasekoittimella. Painele vadelmaseos siivilän läpi, jotta saat siemenet pois. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää vatkaamisen loppupuolella tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon vadelmasose ja maun mukaan tomusokeria. Puserra liivatteista vedet pois ja liuota liivatteet kuumennettuun vesitilkkaan. Anna jäähtyä hetkisen ja lisää liivate ohuena nauhana vadelmatäytteeseen samalla hyvin sekoittaen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa tomusokeria.
  Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kokoa kakku pohjan paistamiseen käytettyyn vuokaan tai suoraan tarjoilualustalle rengasvuoan sisään.
  Nosta alin kakkulevy kakkuvuokaan/kakkualustalle. Kostuta. Levitä päälle suklaatäyte. Nosta päälle toinen kakkulevy, kostuta. Levitä päälle vadelmatäyte. Päälle vielä viimeinen kakkulevy ja kostutus. Peitä kakku kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. 
  Mittaa kerma, vaniljakreemijauhe ja tomusokeri kulhoon. Vatkaa vaahdoksi. Levitä ensin ohut kermakerros kakun pintaan ja reunoille. Levitä sitten päälle tasainen, lopullinen kermakerros. 
  Jos haluat kaksivärisen kakun, mittaa toiseen kulhoon 1-1½ dl kermaa, lisää tomusokeria, aivan pikku nokko vaniljakreemijauhetta sekä tippa pastaväriä. Vatkaa vaahdoksi. Levitä ensin valkoinen kermakerros, sitten päälle vihreä kermakerros. Kakun päälle laitoin ainoastaan vihreää kermaa.
  Koristele kakku haluamallasi tavalla.

Juhlapäivä oli varsin kuuma ja vaikka olin tehnyt koristeet hyvissä ajoin ja eristänyt koristeiden pohjat sulatetulla valkosuklaalla, alkoivat ne hikoilla hurjan nopeasti. Onneksi kuulemma säilyivät ehjinä kotiin saakka. 


Paljon onnea vielä pienelle päivänsankarille! ♥

2 kommenttia:

  1. Mitä tarkoittaa kakkupohjan eristäminen valkosuklaalla? Yritin googlata huonoin tuloksin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Siis nyt oon näemmä kirjoittanut vähän hassusti, sillä sokerimassakoristeiden pohjiin olin valellut valkosuklaata, en kakkupohjiin! Kiitos kun kommentoit, sillä itse sitä aina sokaistuu omalle tekstilleen, eikä välttämättä huomaa, jos kirjoittaa mitä sattuu. :D

      Poista