12. huhtikuuta 2021

Jauheliha-tacopiirakka ♥

Ajatella. Mun lapset täyttää yhteensä 30 vuotta! Esikoisen kakskymppisiä juhlittiin maaliskuussa, juniori täyttää keskiviikkona 10. Tästä voi päätellä, että blogikin on sitkutellut jo jonkin aikaa, sillä kirjoittamisen aloitin tuon nuoremman ollessa muutaman kuukauden. On se hurjaa. Mutta upeita nuoria noista lapsista on kasvanut. ♥

Koronan(kaan) takia en mitään isompia juhlia järjestä, mutta nuo mummat ja kummit kuitenkin kahvittelen. Eilen kylässä kävi mun veli perheineen ja ensi viikonloppuna on miehen sisarusten ja vanhempien vuoro. 

Vaikkei varsinaisia juhlia olekaan, niin jotain halusin kuitenkin leipoa. Tarjolla oli pieni oreo-mansikkakakku, mantelitorttua ja tacopiirakkaa. Jokainen onnistui sen verran ok, että niistä voisi blogiin jotain kirjoittaa. Mutta aloitetaan nyt kuitenkin vaan yhdestä, nimittäin siitä jauheliha-tacopiirakasta.

Mun on tehnyt mieli leipoa suolaisia piirakoita jo hyvä tovi, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Mutta nyt mulla oli hyvä syy leipoa. Tämä piirakka ei ole mitenkään voimakas mausteiltaan, joten jos haluat, voit lisätä täytteeseen esim. chiliä. Mun mielestä tämä on parhaimmillaan hieman lämpöisenä. Piirakka on tehty Arlan reseptiä aikalailla soveltaen.



Taco-jauhelihapiirakka

150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl paprikajauhetta
2 rkl vettä 
Täyte: 
500 g jauhelihaa
1 pss tacomausteseosta
1 dl vettä
200 g ranskankermaa
2 dl ruokakermaa
1 kananmuna
ripaus suolaa
mustapippuria
kourallinen kirsikkatomaatteja
pepperoneja
150 g emmental-mozzarellajuustoraastetta

  Nypi kylmä voi, jauhot ja paprikajauhe murusiksi käsin tai yleiskoneessa. Lisää vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi.
  Painele taikina piirasvuokaan (halk. n. 30cm). Pistele pohjaan reikiä haarukalla. Laita vuoka jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Esipaista pohjaa 225-asteisen uunin keskiosassa noin 12 minuuttia.
  Ruskista jauheliha pannulla ja lisää tacomauste ja vesi. Anna kiehua noin 5 minuuttia.
Halkaise tomaatit. Levitä jauhelihaseos piirakkapohjalle. Sekoita ranskankerma, ruokakerma ja kananmuna keskenään. Mausta seos ripauksella suolaa ja pippuria.  Kaada seos jauhelihan päälle.
  Nostele tomaattipuolikkaat piirakkapohjalle. Heittele päälle pepperonia maun mukaan. Ripottele juustoraaste pinnalle. Paista tacopiirakkaa 225-asteisen uunin keskiosassa noin 25 minuuttia kunnes juusto on saanut kauniin värin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti