25. toukokuuta 2021

Mehevät raparperi-valkosuklaakuppikakut ♥

Koska raparperisadosta tuli tänä vuonna erinomainen (jos ei yhtä kitukasvuista pusikkoa huomioida), oli syytä kaivaa raparperireseptit esiin. Osa raparpereista taitaa mennä pakastimeen, mutta kyllä niistä jotain täytyy leipoakin. Ja keittää kiisseli tai pari. Ensimmäisenä testiin pääsi vanhasta Pirkasta kopsattu raparperikuppikakkujen ohje. 

Meillä puolet väestä ei valkosuklaasta piittaa, joten vähän mietin uskallanko näitä tehdä. Toisaalta, minä ja poika taas tykätään, joten kyllä nuo olisi meidänkin voimin tullut tuhottua. Ja ainahan kuppikakut olisi voinut pakastaa, ilman kuorrutusta tosin. Vaikka näissä ihan reilusti valkosuklaata onkin, ei näistä tullut mitenkään makeita. Ja ehkä sen vuoksi nämä kelpasivat koko perheelle. Lisäksi näistä tuli ihan supermeheviä!


Raparperit kannattaa pilkkoa tosissaan pieniksi kuutioiksi, jolloin leivonnaisen rakenne pysyy hyvänä. Kermavaahdon voi halutessaan maustaa vaniljasokerin lisäksi tomusokerilla ja pikku nokolla vaniljakreemijauhetta. Toki jos vaniljakreemijauhetta ei kaapista löydy, ei sitä pelkästään tämän reseptin takia kannata hommata. Hyvin pärjää ilmankin. 



Raparperi-valkosuklaakuppikakut
(14-16 kpl)

200 g (n.3 dl) raparperia pikkuruisina kuutioina
100 g valkosuklaata
100 g voita
2½ dl sokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl kevytmaitoa
Kuorrutus:
1 tlk (2 dl) vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
tomusokeria maun mukaan
vajaa ½ rkl vaniljakreemijauhetta
Koristeluun:
valkosuklaata ja/tai strösseleitä 

  Kuori ja paloittele raparperi pieniksi paloiksi. Rouhi valkosuklaa. Sulata voi ja anna jäähtyä. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon rasvasula.
  Sekoita jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahtoon ja sekoita joukkoon varovasti myös maito, rouhittu valkosuklaa sekä raparperipalat. Vältä turhaa sekoittamista.
  Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia tai kunnes ovat tikulla koetettuna kypsiä. Anna jäähtyä.
  Mittaa kerma kulhoon. Lisää vaniljasokeri sekä halutessa tomusokeria sekä vaniljakreemijauhetta. Vatkaa vaahdoksi. Pursota kermavaahto jäähtyneiden kuppikakkujen päälle. Koristele strösseleillä ja/tai rouhitulla valkosuklaalla.

2 kommenttia:

  1. Minäkin istutin viime kesänä pihalle raparperia ja keväällä jännättiin että mahtaakohan sieltä mitään tulla. Ja komeat raparperipuskathan pihalla nyt on!
    Eli ohjeet tulee tarpeeseen. Tämä vaikuttaa tosi herkulliselta ohjeelta, taidan näitä kans testata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että heti tuli satoa! Meillä meni aika kauan ennenkuin nuo innostui kunnolla kasvamaan. Liekö sitten moittivat maaperää vai mikä. Mutta nyt ne kaksi puskaa kolmesta kasvaa jo ihan hyvin.

      Poista