8. syyskuuta 2020

A-mies kokkaa - helpot Tobleronemuffinssit

Herra 9v. innostuu aina ajoittain leipomaan. Vaikka nuo kerrat aika harvassa on, niin tottahan se aina ilahduttaa, kun on edes vähän kiinnostunut keittiöhommista. Pari viikkoa sitten poika halusi leipoa suklaamuffinsseja. Tai ensin kyllä kysyi josko minä leipoisin, mutta kun en suostunut, teki sitten itse.

Mun tehtäväksi jäi etsiä sopiva resepti, seurata että ainesten mitat meni edes suunnilleen oikein, nostella taikina vuokiin ja hoitaa paistaminen. Paistovaiheessa nimittäin innostus lopahti. Taikinan poika teki Kinuskikissan sivuilta löytynyttä lukijan reseptiä soveltaen. Suklaana käytti n. 100 grammaa Tobleronea, voin vaihtoi öljyyn. 
 

Tobleronemuffinssit
(12kpl)

4½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1½ dl tummaa kaakaojauhetta
2 dl sokeria
125 g voita tai margariinia (tai 1,25 dl öljyä)
2 dl maitoa
2 kananmunaa
100-150 g Tobleronea

  Sekoita keskenään kuivat aineet. Jos käytät voita, sulata se ensin ja anna hieman jäähtyä. Öljy käy sellaisenaan. Sekoita rasvan joukkoon maito ja kananmunat. Lisää rasva-maito-munaseos kuivien aineiden joukkoon. Rouhi suklaa kevyesti ja lisää taikinan joukkoon. Sekoita nopeasti lastalla tasaiseksi. Vältä turhaa vaivaamista. Jaa taikina muffinssivuokiin.
  Paista 175 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Ehkä pari minuuttia vähemmänkin piisaisi, sillä suklaiset leivonnaiset saa jäädä keskeltä meheviksi. 


Rakenne näissä oli aluksi vähän jauhoinen, mutta kun olivat yön pakastepussissa, mehevöityivät kyllä. En tiedä menikö mittaukset hitusen pieleen vai oliko vika paistoajassa. Mutta hyviä nämä olivat joka tapauksessa ja ihanan helppoja tehdä. 

25. elokuuta 2020

Veljesten pupukakut ♥

Heinäkuussa sain tehdä kakut veljesten yhteiseen juhlaan. Kyseessä oli pienemmän pojan ristiäiset ja isomman pojan 2-vuotissynttärit. 

Juhlien teemana oli puput ja kakkuihin toivottiin väreiksi kultaa, valkoista ja mintunvihreää. Kumpikin pojista sai oman viiden munan kakkunsa, joissa oli sama daim-vadelmatäyte. Kakkujen päällä oli kermavaahto ja koristeet oli sokerimassaa.

Pienemmän pojan kakkuun tuli nukkuva pupu, kakun alareunaan palikat, jotka paljastivat lapsen nimen. Isompi poika sai puolestaan pikkuautolla leikkivän pupun. Tässäkin kakussa oli alareunassa palikat ja lapsen ikä. 


Kuljetusteknisistä syistä isompi pupu pääsi kakun päälle vasta juhlapaikalla. Mun kakut pakkaa olla sen verran korkeita, ettei koristeet tahdo aina mahtua laatikkoon. Ja joskus vaan vaisto sanoo, että isot koristeet on turvallisempi pakata erikseen.


19. elokuuta 2020

Omenapulla ♥

Tänä vuonna meille tulee omenoita aivan älyttömästi. Siis siihen nähden että nuo puut on edelleen aika nuoria ja pieniä. Likka on kovasti yrittänyt tehdä omenoista hillokkeita leivän ja lättyjen kaveriksi, minä sain tuhottua muutaman nyhtöpullaan. Vielä saisi keksiä ideoita omenoiden hyödyntämiseen, sillä toisen puun omenat on vasta kypsymässä ja toisessakin on ihan hirveästi omppuja jäljellä. Likööri toki olisi yksi vaihtoehto, mutta kun edellisiäkin on vielä juomatta.

Omenaisen nyhtöpullan ohjeen löysin Yummy Bakerin Herkkuhetkiä-kirjasta. Aivan ohjeen mukaan en tälläkään kertaa malttanut mennä, vaan lisäsin tuohon vähän omiani ja muuttelin hieman vaivaus- ja kohotusaikoja. Pulla oli aivan järisyttävän hyvää ja toimisi taatusti ilman omenoitakin. Mun vuoka  (n.1,25l) vaan oli aivan liian pieni tuohon pullaan, joten osan taikinasta jouduin laittamaan toiseen, pienempään vuokaan. Isompaan vuokaan laitoin taikinapaloja kaksi kerrosta päällekkän.  Isomman pullan paistoaikaa pidensin hieman, mutta silti se jäi aavistuksen taikinaiseksi. Toisaalta, tytön mielestä se lievä taikinaisuus teki tuosta niin hyvää. Pienessä vuoassa oli vain yksi taikinakerros ja se kypsyi hyvin.



Omenainen nyhtöpulla

3 dl maitoa
25 g hiivaa 
1 kananmuna
1½ tl kardemummaa
1 tl suolaa
1 dl sokeria
8-10 dl vehnäjauhoja
100 g huoneenlämpöistä voita
Täyte:
100 g huoneenlämpöistä voita
1½-2 rkl kanelia
2 dl fariinisokeria
2 hapanta omenaa 
Pinnalle:
hasselpähkinärouhetta 

  Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon kananmuna, suola, sokeri sekä kardemumma. Vatkaa tasaiseksi. Lisää vehnäjauhoja vähän kerrallaan samalla taikinaa vaivaten. Lisää pehmeä voi, loput jauhoista ja jatka vaivaamista 5-10 minuuttia tai kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota lämpimässä paikassa n. 30 minuuttia. 
  Kaada kohonnut taikina leivonta-alustalle ja vaivaa hetki. Kauli taikina ohueksi levyksi. Voitele levy pehmeällä voilla ja ripottele voin päälle fariinisokeri ja kaneli. 
  Leikkaa taikinasta leipävuoan levyisiä levyjä. Nosta levyt päällekkäin sokeripuoli ylöspäin. Leikkaa pullalevypinosta parin sentin levyisiä paloja. Nostele palat peräkkäin kevyesti voideltuun leipävuokaan leikkauspinta ylöspäin. Viipaloi omenat ja nostele omenaviipaleita pullapalojen väliin. Tee näin toinenkin kerros. Halutessasi voit jakaa taikinan kahteen vuokaan ja tehdä vain yksikerroksisen pullan. Näin pulla kypsyy varmemmin. Ripottele pullan päälle hasselpähkinärouhetta.
  Paista nyhtöpullaa 200 asteessa n. 25 minuuttia. Mun isompi pulla oli uunissa reilu 30 minuuttia ja olisi saanut olla vielä muutaman minuutin lisää. Anna pullan jäähtyä ja kumoa pois vuoasta. 



17. elokuuta 2020

Kakkuja arkistojen kätköistä osa 15 - LOL-kakku & ruusukakku ♥

Heinäkuussa sain tehdä kakun erään 7-vuotta täyttäneen neitokaisen synttäreille. ♥ Toiveita kakun suhteen oli alunperin jos jonkinmoista, mutta lopulta päivänsankari halusi LOL-kakun. 

Kakussa oli viiden munan vaalea sokerikakkupohja, vaniljatuorejuusto-kermavaahto, mansikkahillo ja tuoreet mansikat. Kakun päällä oli vaniljakreemijauheella ja tomusokerilla maustettu kerma sekä karkkeja. LOL-hahmon väänsin sokerimassasta. 



LOL-kakku / Vaniljainen mansikkakakku

Pohja:
5 munaa 
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
Kostutukseen:
Sprite
Vaniljavaahto:
6 dl vispikermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
2-2½ rkl vaniljakreemijauhetta
maun mukaan tomusokeria
Lisäksi:
300 g tuoreita mansikoita
 mansikkahilloa
Päälle:
4 dl vispikermaa
maun mukaan tomusokeria 
1-1½ rkl vaniljakreemijauhetta
Koristeluun:
karkkeja 
sokerimassahahmo
koristerakeita 

  Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Voitele (ja jauhota) pyöreä vuoka (halk. n. 22cm). Riko munat kulhoon ja punnitse ne. Kerro munien paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi.   Punnitse jauhoja ja perunajauhoja yhteensä saman verran kuin sokeriakin. Vehnäjauhojen osuus on 70%, perunajauhojen 30%. Sekoita joukkoon leivinjauhe. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. Kaada taikina vuokaan.
  Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Nykyään en enää tutki kakkupohjien kypsyyttä tikulla, vaan kun kakku alkaa irrota vuoan reunasta, on kakku kypsä. Mutta tikkutesti toimii kyllä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
  Vatkaa täytteen kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto, vaniljakreemijauhe ja maun mukaan tomusokeria. Vatkaa hyväksi vaahdoksi.
  Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Kokoa kakku pohjan paistamiseen käytettyyn vuokaan tai suoraan tarjoilualustalle rengasvuoan sisään.
  Nosta alin kakkulevy vuokaan/tarjoilualustalle. Kostuta kevyesti. Levitä päälle ohut kerros hilloa ja kolmasosa täytteestä. Viipaloi päälle tuoreita mansikoita. Nosta päälle seuraava kakkulevy, kostuta ja täytä samoin kuin yllä. Tee vielä yksi kerros. Viimeiseksi päälle kakkulevy, kostuta se. Peitä kakku kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
  Mittaa täytteen kerma, tomusokeri ja vaniljakreemijauhe kulhoon. Vatkaa napakaksi vaahdoksi. Levitä ensin kakun päälle ja reunoille ohut kermakerros, jotta saat murut sidottua. Levitä sitten päälle paksumpi, tasainen kermakerros. Koristele kakku karkeilla ja sokerimassahahmolla. 


Toinen kakku on kesäkuulta ja meni erään toisen neitokaisen synttäreille. Kakku oli pieni kolmen munan kakku, jossa täytteenä oli suklaavaahto ja vadelmatäyte. Kakun päällä oli kerma ja koristeena sokerimassaruusu. 

Vadelma-suklaakakku 

Pohja:
3 munaa
vehnäjauhoja
perunajauhoja
sokeria
vajaa½ tl leivinjauhetta
Kostutus:
Sprite
Suklaatäyte:
2 dl vispikermaa
60 g mascarponea
85 g maitosuklaata
Vadelmatäyte:
100 g pakastevadelmia sulatettuna
60 g mascarponea
1 dl vispikermaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta
2rkl tomusokeria
Päälle:
3 dl vispikermaa
vajaa 1 rkl vaniljakreemijauhetta
maun mukaan tomusokeria
(pastaväriä)
Koristeluun:
sokerimassaruusu
koristerakeita 

 Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Voitele (ja jauhota) pyöreä vuoka (halk. n. 15cm). Riko munat kulhoon ja punnitse ne. Kerro  munien paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi.   Punnitse jauhoja ja perunajauhoja yhteensä saman verran kuin sokeriakin. Vehnäjauhojen osuus on 70%, perunajauhojen 30%. Sekoita joukkoon leivinjauhe. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. 
  Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Nykyään en enää tutki kakkupohjien kypsyyttä tikulla, vaan kun kakku alkaa irrota vuoan reunasta, on kakku kypsä. Mutta tikkutesti toimii kyllä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
  Valuta sulaneista vadelmista enimmät nesteet pois ja soseuta marjat sauvasekoittimella. Painele vadelmaseos siivilän läpi, jotta saat siemenet pois. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää vatkaamisen loppupuolella tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon vadelmasose, vaniljakreemijauhe ja maun mukaan sokeria.
  Valmista suklaatäyte. Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata mikrossa vähän kerrallaan välillä sekoittaen. Jätä suklaa jäähtymään. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa tuorejuusto tasaiseksi eri kulhossa, lisää joukkoon hieman jäähtynyt suklaa ja vatkaa tasaiseksi. Sekoita kermavaahto joukkoon.
  Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Kokoa kakku kelmutettuun vuokaan tai suoraan tarjoilualustalle reunavuoan tai sopivan kokoisen irtopohjavuoan reunan sisään. Nosta päällimmäinen levy vuokaan/alustalle ja kostuta. Levitä päälle puolet suklaatäytteestä. Nosta päälle kakkulevy, kostuta. Levitä päälle vadelmatäyte. Tee vielä yksi kerros suklaatäytteellä. Nosta päälle viimeinen kakkulevy, kostuta. Peitä kakku kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
  Mittaa kerma kulhoon. Lisää maun mukaan tomusokeria sekä vajaa 1 rkl vaniljakreemijauhetta. Vatkaa vaahdoksi. Levitä kerma tasaisesti kakun päälle ja reunoille. Jos haluat, voit värjätä osan kermavaahdosta pastavärillä. Koristele sokerimassaruusulla ja koristerakeilla.