11. joulukuuta 2012

Annas kun hörppään

Joulun alla tulee keitettyä glögiä vähän turhankin usein. Toisaalta, kun oli aikansa peuhannut muksujen kanssa ulkona, oli aika kivaa keitellä ja nauttia mukillinen kuumaa juomaa. Ohje tämänkertaiseen juomaan löytyi Kotilieden suuresta keittokirjasta. Tosin meille tein vaan puolikkaan satsin ja mustaherukkamehun tilalla oli omatekoinen mustaherukka-punaherukkamehu. Viiniä en laittanut, joten sokerinkin jätin pois. Ja ihan riittävän makeaa oli näinkin. Niin ja heitinhän mä sekaan puolikkaan vaniljatangon. Kun muksut oli saatu maate, lorautin aikuisten glögiin tujauksen Sheriffi-juomaa. Siis yhden tähden jallua. Sopi glögiin niinku nenä päähän.

Punainen glögi

5dl mustaherukkamehua
1l vettä
1 kanelitanko
1rkl mausteneilikoita
pala kuivattua inkivääriä (laitoin ripauksen jauhettua)
1rkl kardemummansiemeniä
1 vaniljatanko
(pala kuivattua pomeranssinkuorta)
(1-2dl sokeria)
(pullo punaviiniä)
(brandya)
Laseihin:
rusinoita
kuorittuja manteleita

  Kaada mehu kattilaan ja laimenna vedellä. Lisää mausteet ja keitä noin 10 minuuttia. Sammuta liesi ja jätä glögi maustumaan vielä 10 minuutiksi. Siivilöi mausteet mehusta (ja lisää sokeri). Tarjoa sellaisenaan tai viinillä terästettynä. Jos et lisää mehuun viiniä, sokeria ei välttämättä tarvita lainkaan.
  Aikuisten glögiin voi lorauttaa tilkan brandya tai jallua.


Ukko tuolla suodattelee ja pullottaa banaanilikööriä. Kävin tilkan maistamassa, enkä oikein tiedä mitä tuosta ajattelisin. Aika mielenkiintoiselta maistuu. Tuoksuu banaanilta ja maistuu vaniljalta. Ei tuo silti pahaa ole. Outoa vain :D


2 kommenttia:

  1. Kuumat, pikkaisen terästetyt glögit tekevät nyt kauppansa.:) Meillä yleensä käytetään kaupan glögejä, tykkään erityisesti vaaleista glögeistä. Viikonloppuna huomattiin mustikkaglögiä, ja se oli hyvää, kun lorautti joukkoon tilkan mustikkalikööriä. Ilman likööriä oli vetisen makuista, mutta liköörin kanssa tuli hyvää.:) Nyt vähän ajattelin, jos jouluna keittelisi ihan omat glögit, päärynä- ja karpaloglögejä.;)

    Omatekoinen banaanilikööri kuulostaaa mielenkiintoiselta. Banaanien maussakin on tosi paljon eroja, vaikuttaa varmasti paljon lopputulokseen. Pitäisi kai alkaa noita omia liköörejä maistelemaan, että saa ne joskus loppumaankin. Kellarissa on pullo jos toinenkin.;)

    VastaaPoista
  2. Mä tykkään sekä kaupan että omatekoisista glögeistä. Viime syksynä tuli tehtyä aina silloin tällöin vadelmaglögia ja se oli kyllä herkkua. Ja sai samalla tuota marjavarastoa kulutettua :)

    Meillä on jo jonkin aikaa ollut suunnitelmissa pitää kavereille jonkinmoiset liköörimaistajaiset, kun kummasti meillekin on noita liköörejä kertynyt :D Pullotusta odottaa vielä muutama pieni purkki ja sitten tuo mahdottoman suuri vadelmalikööri. Välillä mietin, että kukahan nuo kaikki oikeasti juo.

    VastaaPoista