14. maaliskuuta 2014

He played a little game, called the apple and the cake - superhelppo omenakakku

Taas löytyi superhelppo kakkuohje, jossa aineet vain sekoitetaan puuhaarukalla, kaadetaan voideltuun vuokaan ja uuni saakin hoitaa loput. Taikinan tekemiseen ei montaa minuuttia mene. Lisäksi kakku on munaton. Alkuperäisessä ohjeessa käytetyn marmeladin vaihdoin hilloon, kun sitä sattui kaapista vielä löytymään. Maultaan tämä ei ollut mitenkään ihmeellinen, mutta ihan hyvä silti. Luulen, että maku muuttuu tuosta vielä, kun kakku saa tekeytyä hetken. Aluksi kakku maistui hieman hassulta, mutta siinä kohtaa, kun noukki lautaselta viimeisiä murusia, iski kakkuun melkoinen himo. Ohjeen alkuperää en valitettavasti enää muista, sillä ohje on kopsattu mappiin melko monta vuotta sitten.




Vaniljainen omenakakku

2dl kermaviiliä
3rkl omenamarmeladia (laitoin omenahilloa)
2,5dl sokeria
150g voita sulatettuna
4,5dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
1tl vaniljasokeria 

   Sekoita kermaviilin joukkoon marmeladi, sokeri, voisula sekä jauho-sooda-vaniljasokeriseos. Voitele ja jauhota kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista uunin alaosassa noin tunnin ajan. (Mun kakku oli valmis noin 50 minuutissa.) Kumoa kakku ja peitä liinalla. 
  Jäähtyneen kakun voi halutessa koristella tomusokeri-vesikuorrutteella, jonka voi värjätä karamellivärillä vihreäksi.

P.s. Pari päivää myöhemmin on pakko muuttaa käsityksiään kakusta. Helpoksi kakuksi tämähän on aivan loistavaa! Maku muuttui ja kakku mehevöityi kummasti, kun sai hetken olla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti