30. lokakuuta 2015

Piristystä päivään acailla maustetulla tuorepuurolla ♥

Aika kivaa. Kerrankin saa nauttia kiireettömästä aamusta, heräillä ihan rauhassa ja nauttia aamupalasta pitkään ja hartaasti samalla lehteä lukien. Tai no, aivan näin seesteinen ei aamu ollut, sillä heti seitsemän jälkeen on pikkujätkä käynyt kyselemässä noin kahden minuutin välein, että koska mennään alakertaan. Sinnikäs jätkä, kerta kaikkiaan. Ei auta, vaikka kuinka sanoisi, että nukun nyt. Mutta kun sain itseni revittyä alakertaan, on aamu mennyt paljon rauhallisemmin. 

Sain tuossa jokin aika sitten laatikollisen erilaisia purkkeja ja purnukoita, joiden sisältö on mulle aivan uutta ja outoa ja joille olen yrittänyt löytää käyttöä. Purkkien sisältä löytyy nimittäin erilasia superfoodeja. On acaita, lucumaa, macaa ja monta muuta, joista en ennen ollut kuullutkaan! Tai ehkä kuullut, mutta en ollut aiheeseen sen kummemmin perehtynyt. Purkeista kuuluu suuri kiitos nu3-hyvinvointisivulle!




Kun kerran tällaisia mahtavia aineksia saa, niin tottahan niitä täytyy hyödyntää. Varovaisesti olen maistellut ja tutkinut purkkien sisältöä ja samalla hakenut tietoa, että miten näitä voisi käyttää. 

Ensimmäisenä käyttöön pääsi acai-jauhe, joka toi ihanan, miedon marjaisan maun tuorepuuroon. Tuorepuuroja tulee harrastettua aivan liian vähän, sillä ne ovat ensinnäkin ihanan helppoja valmistaa ja lisäksi hyvän makuisia. Puuro nautittiin kevyesti paahdettujen saksanpähkinöiden ja auringonkukansiementen sekä banaanin kanssa. Koska halusin puuroon aavistuksen lisää makeutta, tipautin kuvan ottamisen jälkeen päälle pari tippaa vaahterasiirappia. 

Acai-tuorepuuro

1½ dl kreikkalaista jogurttia
2-3 rkl kaurahiutale+kauralese-seosta
1 rkl hasselpähkinäjauhetta
1 tl acai-jauhetta
½-1 tl hunajaa
Päälle:
kevyesti paahdettuja pähkinöitä ja siemeniä
banaania
vaahterasiirappia

  Sekoita puuron ainekset keskenään. Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli. Tarjoa kevyesti paahdettujen pähkinöiden ja/tai siementen, banaanin ja vaahterasiirapin kera.



Testattavan tuotteen tarjosi nu3.


4 kommenttia:

  1. Ei vitsi, mä oon niin kade tuosta sun saamasta "saaliista". Lucuma-jauhe on niiiiiin hyvää!! :) Aika tyyriitä nuo vaan on, niin siksi vaan aina silloin tällöin niitä ostelen.
    Ja ihanalta kuulosti tuo sun rauhallinen aamu ♥ ne on vaan niin parhaita!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emma just haaveili lucuma-jäätelöstä. Itse en oo sitä vielä maistanut, mutta on kuulemma hyvää :)

      Mä en oo yhtään seurannut, että minkä hintaisia nuo tuotteet on kaupoissa. Tuolla nu3-sivuilla seikkailin yksi päivä tuotteita tutkimassa.

      Poista
  2. Jos noista innostuu enemmänkin niin tiedän yhden kuntosalityöntekijän jonka kautta saa kohtuuhintaan :D

    VastaaPoista