12. marraskuuta 2011

Isänpäiväherkkuna valkosuklaatorttu

Nyt on leipomukset tehty huomista isänpäivää varten. Koristelu tosin jää iltaan tai huomiseen, kun kakku saa luvan kanssa hyytyä jääkaapissa. Käteviä nämä hyydytettävät tortut, kun saa kerran tehtyä ilman uunia. Eikä haittaa, jos kakun tekee vähän kerrallaan ja käy välillä juoksemassa tuon vauhtimadon perässä :) Aineksista päätellen tämä ei voi olla pahaa. Ja sen mitä täytettä maistoin, niin hyvältähän se maistui. Vielä tosin saa jännittää, sainko liivatteen sekoitettua tasaisesti, ettei kakusta löydy semmoisia inhottavia liivateklönttejä. Ja tietysti kiinnostaa, että hyytyyhän kakku kunnolla. Mutta sen näkee sitten illalla tai huomenissa.

Ohje on jälleen Pirkka-lehdestä bongattua. Vaihdoin alkuperäisessä ohjeessa olleet kaurakeksit digestive-kekseihin. Ne sopii näihin kakkuihin valtavan hyvin. Aprikoosit korvasin säilykepersikoilla, senpä vuoksi aprikoositölkin liemi vaihtui persikkatölkin liemeen. Ja tein kakun 22 senttiseen vuokaan, vaikka ohjeessa oli käytetty 24 senttistä vuokaa. Tuleepahan vähän korkeampi kakku. Niin ja koristelu on vielä vähän hakusessa. Ohjeessa käytetään aprikooseja ja ananaskirsikoita. Mä varasin vielä varuuksi valkosuklaajogurttirusinoita ja suklaarusinoita. Tosin en tiedä vielä pääseekö ne tortun pinnalle vai syödäänkö muuten.

Valkosuklaatorttu

175g kaura- tai digestive-keksejä
75g margariinia tai voita
Täyte:
3 liivatelehteä
100g (Pirkka) valkoista hasselpähkinäsuklaata
2dl vispikermaa
1tlk maitorahkaa
4rkl sokeria
2tl vaniljasokeria
1,5rkl sitruunamehua
0,5dl aprikoositölkin lientä
Pinnalle: 
2tlk(à420g) aprikooseja sokeriliemessä
ananaskirsikoita

  Hienonna keksit monitoimikoneessa. Minä tosin laitoin keksit kahteen päällekkäin laitettuun pakastepussiin ja murskasin käsin. Yhtä hyvä stressinpoistokeino kuin kuplamuovien paukuttelu :) Sulata voi ja sekoita keksimurujen sekaan.
  Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 22-24cm) reunan ja pohjan väliin. Taputtele muruseos vuoan pohjalle (ja reunoille). Nosta vuoka jääkaappiin.
  Upota liivatteet kylmään veteen ja anna pehmetä kymmenisen minuuttia. Rouhi suklaa veitsellä. Itse jätin sekaan vähän isompiakin paloja. Vaahdota kerma. Sekoita rahkan joukkoon sokerit, sitruunamehu ja rouhittu suklaa.
  Kuumenna aprikoositölkin lientä pienessä kattilassa ja liuota siihen vedestä puristetut liivatelehdet. Jäähdytä hieman. Kaada liivateseos ohuena nauhana rahkaseoksen joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto kevyesti nostellen.
  Levitä täyte vuokaan. Peitä vuoka ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia, mieluiten yön yli. Irrota torttu ohuella lastalla ja siirrä tarjoiluvadille. Valuta aprikoosit ja asettele tortun päälle. Koristele ananaskirsikoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti