2. maaliskuuta 2012

Juhlatäpinää vol 2

Erittäin huonosti nukutun yön jälkeen juhlavalmistelut tuntui jatkuvan aikamoisessa sumussa pienten murahtelujen kera. Väsyneenä ei tuo keskittymiskyky tahdo piisata, eikä asiaa ainakaan auta tämä meidän Kiljusen herrasväki. Meteliä on enemmän kuin laki sallii. Ensin laitoin miehet kauppareissulle ja lähtiessä kerroin, ettei tarvi pitää mitään kiirettä. Mitä pidempään tuo pikkumies on isänsä kanssa liesussa, sen parempi. Miesten kauppareissun aikana sain tehtyä ensimmäisen voileipäkakun. Tämäkin kakku kuuluu niihin kestosuosikkeihin, joita on tullut tehtyä aika monta kertaa. Yhtään en muista, että mistä tuo ohje on lähtöisin. Kakusta tulee ihan hyvän kokoinen, mutta silti tuo on yleensä aika nopeasti syöty. On siis hyvää. Ja oikeasti todella helppo tehdä.

Lihavoileipäkakku

16 isoa viipaletta vaaleaa paahtoleipää
16-25 viipaletta ruisvuokaleipää
Kostutukseen:
lihalientä
Täyte 1:
1rs(400g) valmista italiansalaattia
Täyte 2:
150g hienonnettua palvikinkkua
1dl kevytranskankermaa
0,5 paprikaa pieninä kuutioina
hienonnettua persiljaa
Täyte 3:
300g maksamakkaraa
1dl kevytranskankermaa
1-2 maustekurkkua pieninä kuutioina
hienonnettua ruohosipulia
Päälle:
300-400g kevytsulatejuustoa
0,5-1dl kevytranskankermaa tarvittaessa
100-150g keitto- tai palvikinkkua
rapeaa salaattia
kurkkuviipaleita
kirsikkatomaatteja

  Valmista ensin kukin täyte sekoittamalla ainekset keskenään. Leikkaa leipäviipaleista reunat pois. Valmista lihaliemi puolikkaasta kuutiosta.
  Levitä työpöydälle iso pala foliota. Voit myös laittaa kaksi pitkää kelmupalaa vierekkäin ja niiden päälle pitkän kelmupalan poikkipäin. Kelmun päälle vielä iso pala leivinpaperia. Kokoa kakku joko folion tai leivinpaperin päälle, niin kakun kääriminen on helpompaa.
  Lado alustalle 8 paahtoleipäviipaletta (kaksi rinnakkain ja neljä peräkkäin). Kostuta leipäpalat. Levitä leipien päälle kinkku-paprikatäyte. Lado täytteen päälle kerros vuokaleipäviipaleita. Jos vuokaleivät ovat pienempiä kuin paahtoleivät, tilkitse raot pienemmillä leivänpalasilla. Leipäpinnan tulee olla yhtenäinen. Kostuta ja levitä päälle maksamakkaratäyte. Jatka levittämällä seuraavaksi kerros paahtoleipiä, kostuta ja levitä päälle italiansalaatti. Viimeiseksi kerros vuokaleipää kostutettuna.
  Kääri kakku tiiviisti folioon tai kelmuun. Laita jääkaappiin pienen painon alle ja anna vetäytyä seuraavaan päivään.
  Notkista päälle tulevaa sulatejuustoa tarvittaessa ranskankermalla, että saat hyvin levittyvän tahnan. Sivele tahnaa kakun pintaan ja reunoille. Koristele kurkulla, salaatilla, kirsikkatomaateilla ja kinkulla.


Kun ensimmäinen voileipäkakku oli turvallisesti jääkaapissa, oli suklaatortun vuoro. Ohjeena taikinasta tuli hirmu pieni, joten oli pakko jättää torttuvuoka kaappiin ja ottaa toinen vuoka käyttöön. Mun torttuvuoka näytti jättimäiseltä tuohon taikinaan verrattuna. Mietin ennen taikinan tekoa, että tuplaisinko ohjeen heti suosista, mutta jätin sen tekemättä. Olisi vaan pitänyt tehdä heti kerralla isompi taikina. No, ehkä tuosta silti vähän riittää kaikille. Tämä on kanssa niin vanha ohje, ettei mulla oo hajuakaan mistä oon sen saanut. Sen verran vinkkiä, että tuon tumman suklaan kanssa täytyy toimia tosissaan nopeaa. Suklaa jässähtää alta aikayksikön ja sitten kauniin pinnan aikaansaaminen on toivotonta.

Suklaatorttu

Pohja:
2 munaa
1dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
0,5tl leivinjauhetta
0,5tl hienonnettua kardemummaa
Päälle:
170g tummaa suklaata
1rkl voita
50g valkoista suklaata

  Voitele ja jauhota pieni laakea torttuvuoka, mieluiten reunallinen paivuoka. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
  Vaahdota kananmunat. Lisää sokeri ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on valkoista ja jäykkää. Lisää varoen jauhot, joihin on sekoitettu kardemumma ja leivinjauhe.
  Tasoita taikinan pinta. Kypsennä torttua uunin alaosassa n. 15 minuuttia. Torttu on kypsää, kun se alkaa hieman irrota vuoan reunoista. Voit kokeilla kypsyyden myös tikulla. Jäähdytä torttu lautaselle kumottuna.
  Sulata tumma suklaa joko vesihauteessa tai mikrossa. Lisää sulaan suklaan joukkoon voi ja kaada seos heti kakun päälle. Sulata sitten valkosuklaa ja tee siitä tasaisia raitoja kakun pinnalle. Halutessasi vedä raidat kohtisuoraan poikki tikulla tai veitsellä, jolloin pintaan syntyy kuvia.
  Tarjoa haaleana tai kylmänä.

Suklaatortun koristelu kärsi pieniä vaurioita, kun suojaksi laitettu folio päätti tarrautua suklaaseen kiinni... Kisut on tehty marsipaanista.

suklaatorttu

Suklaatortun jälkeen oli aika sännätä taas suolaisen pariin. Juhlittiin sitten mitä tahansa, on neidin ykköstoiveena fetavoileipäkakku. Ja pakkohan sitä on tehdä, kun kerran tuntuu tuolle ajoittain hyvin nirsoillen ruokiin suhtautuvalle pimulle kelpaavan.

Feta-kasviskakku
(10ann.)

21-28viipaletta paahtoleipää (+muutama ylimääräinen varuuksi)
Kostutukseen:
1-2dl kasvislientä
Täyte 1:
150-200g salaattijuustokuutioita tai fetaa murskattuna
1 punainen paprika pieneksi silputtuna
200g maustamatonta tuorejuustoa
0,5dl ranskankermaa
Täyte 2: 
2dl maustamatonta jogurttia valutettuna
1,5dl smetanaa valutettuna
3-4tl valkosipulimurskaa
1dl silputtua ruohosipulia
0,5 raastettua kurkkua
hitunen suolaa
hitunen sokeria
pippuria
Päälle:
200-300g ruohosipulituorejuustoa
0,5dl ranskankermaa
Koristeluun: 
salaattia
kirsikkatomaatteja
sitruunaa
viinirypäleitä

  Valmista fetatäyte sekoittamalla ainekset keskenään. Kurkkutäytettä varten raasta kurkku ja painele raasteesta enin neste pois siivilässä. Valuta jogurtti ja smetana suodatinpussissa. Sekoita täytteen ainekset ja mausta maun mukaan suolalla, pippurilla ja sokerilla.
  Kiehauta kasvisliemi. Leikkaa leivistä kovat reunat pois. Valmista kakku pyöreään irtopohjavuokaan (26cm) tai tee suorakaiteen muotoinen kakku.
  Laita kakkuvuokaan kaksi pitkää kelmusuikaletta ristikkäin. Lado kelmun päälle, vuoan pohjalle kerros leipäviipaleita. Osaa viipaleista täytyy hieman muotoilla. Kostuta kasvisliemellä. Levitä päälle kerros täytettä. Lisää leipäkerros ja kostuta. Levitä päälle toinen täyte, leipäkerros ja kostuta. Toisen täytteen voi jakaa kahteen osaan ja tehdä vielä yhden ylimääräisen kerroksen. Päällimmäiseksi kuitenkin leipäkerros ja kostutus.
  Jos teet suorakaiteen muotoisen  kakun, lado kaksi paahtoleipää vierekkäin ja kolme peräkkäin pöydälle ristiin asetettujen pitkien kelmusuikaleiden päälle. Täytä muuten samoin kuin pyöreä kakkukin.
  Peitä kakku tiiviisti kelmuilla ja nosta jääkaappiin maustumaan kevyen painon alle. Anna maustua mielellään seuraavaan päivään.
  Kumoa kakku tarjoilualustalle ja poista kelmut. Notkista tuorejuusto tarvittaessa ranskankermalla. Levitä kakun päälle ja koristele.


Kun ei pelkillä taikina- ja täytekulhojen kaapimisella elä, oli pakko kokatakin. Oon joskus monta monta vuotta sitten löytänyt jostain nettikeskustelusta lohirisoton ohjeen ja siitä on tullut yksi mun suosikkikalaruoista. Ruoka on sangen helppo ja nopea tehdä. Ja kun oon luvannut, ettei muiden tarvi tuota syödä, niin hain ukolle pizzan. Neiti kävi kaverinsa kanssa kaupungilla syömässä eli sitäkään ei tarvinnut päivän ruokavalinnassa huomioida.

Lohirisotto

300-400g maustamattomia lohikuutioita tai -suikaleita
1 iso sipuli
loraus öljyä
5,5-6dl vettä
3dl riisiä
1pss(200g) pakasteherneitä
100g kylmäsavulohi-tuorejuustoa
mustapippuria
kuivattua tilliä
suolaa tarvittaessa

  Kuutioi sipuli. Kuumenna öljy pannulla, lisää sipulisilppu ja lohikuutiot ja kypsennä. Lisää pannulle vesi, riisi ja jäiset herneet. Anna kypsyä miedolla lämmöllä kunnes riisi on kypsää. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Mausta pippurilla, tillillä ja tarvittaessa suolalla. Helppoa :)


Pakkohan sitä oli näihinkin juhliin tehdä jotain uutta. Päivän uusi tuttavuus oli siis lohilotta. Koskaan aikaisemmin en oo moista tehnyt, enkä kyllä syönytkään. Siksipä tuo pohjan tekeminen oli aika haasteellista, kun en yhtään tiennyt miltä taikinan tai valmiin pohjan piti näyttää. Otin pohjan pois uunista, kun se oli nätin vaaleanruskea. Mielenkiinnolla odotan miltä tuo huomenna näyttää, kun sen saa kumota koristeltavaksi. Pohja ja täyte olivat kyllä oikein hyviä. Rullien leikkaaminen viipaleiksi meinasi ensin olla hankalaa, mutta terävä ja oikein ohut veitsi auttoi kummasti. Tämänkin ohjeen oon kopsannut jostain joskus. Täsmällistä :)


Lohilotta
(n.20ann.)

Pohja:
50g voita
1dl vehnäjauhoja
2,5dl maitpa
2dl maitoa
0,5tl suolaa
2 kananmunaa
Täyte:
175g kylmäsavustettua kirjolohta hienonnettuna
1putkilo(150g) mätitahnaa
pala purjoa hienonnettuna
nippu tilliä hienonnettuna
2-3tl sitruunapippuria
1tlk(200g) kermaviiliä
1tlk(120g) smetanaa
2dl kuohukermaa
6 liivatelehteä
0,5 sitruunan mehu
Koristeluun:
kylmäsavulohta
sitruunaa
tilliä

  Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita hyvin. Lisää nesteet ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Anna kiehua muutama minuutti. Tässä vaiheessa taikina on todella paksua.
  Ota kattila liedeltä ja anna seoksen jäähtyä. Lisää suola ja vaahdoksi vatkatut munat. Kaada massa voidellun leivinpaperin päälle uunipannuun ja paista 175 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.
  Kumoa kypsä pohjalevy öljytylle leivinpaperille ja anna jäähtyä.
  Sekoita hienonnettu kylmäsavulohi, mätitahna, hienonnettu purjo ja tilli. Lisää joukkoon sitruunapippuri, kermaviili ja smetana. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita se täytteeseen. Anna liivatelehtien turvota kylmässä vedessä 5 minuuttia. Puserra niistä vesi pois ja liuota kuumennettuun sitruunamehuun. Lisää liivate ohuena nauhana täytteeseen samalla hyvin sekoittaen.
  Levitä jäähtyneelle pohjalevylle ohut kerros täytettä. Rullaa levy pitkiltä sivuilta alkaen keskustaan päin, jolloin saat kaksi ohutta rullaa. Halkaise levy keskeltä kahtia. Leikkaa rullat ohuiksi viipaleiksi. Vuoraa muovikelmulla noin 2 litran vuoka. Vuoraa vuoan pohja ja reunat viipaleilla. Kaada loppu täyte vuokaan viipaleiden päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä viileässä seuraavaan päivään.
  Kumoa lohilotta tarjolle ja koristele se lohiruusukkeilla, sitruunaviipaleilla ja tillillä.


Kun tuosta suklaatortusta ja mansikkakakusta tuli vähän turhankin pieniä, niin innostuin vielä lopuksi tekemään semmoisia makeita marjapiiloja. Näitä oon tehnyt aina silloin tällöin, kun on pitänyt saada hävitettyä pakastimesta marjoja. Nää on ihan älyttömän hyviä! Ja loppujen lopuksi suht helppoja tehdäkin. Huomasinpa vaan, että kun olin tarpeeksi väsyksissä leipoessani, niin mitenkään nättejä noista ei tullut. Mutta kyllä ne varmaan sukulaisille kelpaa. Tämänkin ohjeen oon poiminut jostain lehdestä tai reseptivihkosesta, mutta en kyllä tarkemmin muista että mistä. Yleensä laitan näihin niitä marjoja, mitä sattuu pakastimesta ensimmäisenä käteen osumaan. Nyt laitoin mansikkakakusta muutaman yli jääneen mansikan, mustikoita ja vadelmia. Ja ilokseni huomasin, että mansikat oli ihan omin pikku kätösin kasvatettuja.

Makeat marjapiilot 
(12kpl)

Pohja:
150g voita
1dl sokeria
1 muna
4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
Täyte:
400g marjoja (pakaste)
2dl sokeria
2-3rkl perunajauhoja
Koristeluun:
tomusokeria

  Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Laita taikina tunniksi jääkaappiin.
  Sekoita osittain sulaneiden marjojen joukkoon sokeri ja perunajauhot. Ota pohjataikinasta 1/3 erikseen kansia varten. Jaa loppuosa 12 osaan. Painele palat muffinipellin voideltujen syvennysten tai metallivuokien pohjalle ja reunoille. Mä oon käyttänyt silikonista muffinipeltiä ja toimii sekin. Lusikoi marjatäyte syvennyksiin.
  Kauli erikseen otettu taikina levyksi jauhotetulla pöydällä. Ota siitä juomalasilla tai pyöreällä piparimuotilla 12 pyöreää kantta. Mä en koskaan jaksa kaulia, vaan jaan taikinan 12 palaan, pyörittelen palat palloiksi ja painelen pöydällä pyöreiksi levyiksi. Nosta kannet marjapiilojen päälle.
  Paista piilot 200-asteisen uunin keskitasolla n.15-20 minuuttia. Anna jäähtyä. Irrota jäähtyneet marjapiilot varovasti esimerkiksi veitsen avulla. Koristele tomusokerilla.


Oon mä tänään siis jotain saanut aikaiseksi. Nyt on pikkaisen nuutunut olo. Huomenna saa vielä urakoida kakkujen koristeluiden kanssa eli puuhaa piisaa. Ja kun tästä toivutaan, niin reilun kuukauden päästä on sama rumba edessä tuon pikkumiehen synttäreiden kanssa. Unohtamatta tietenkään miehen nelikymppisiä huhtikuun lopussa.


Tässä vielä tärähtänyt kuva juhlapöydästä. Kun kakkulapiot loppuu, otetaan juustohöylät apuun :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti